Homovihaajien vuosi alkoi huonosti

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti
  • 11

Mennyt vuosi oli nk. eheyttäjille ja muille homovihaajille epäonnen vuosi. Alkanut vuosi ei näytä heille edellistä paremmalta

Äärioikeistolainen puoluejohtaja henkilökohtaiseen konkurssiin Iso-Britanniassa

Iso-Britanniassa Nicholas John "Nick" Griffin, kansallispuolueen (BNP) puheenjohtaja ja Euroopan parlamentin jäsen, on joutunut henkilökohtaiseen konkurssiin.

Hän on ollut pitkään erittäin kiistanalainen henkilö epäsovinnaisten mielipiteittensä vuoksi. Kannatusta hän on hankkinut rotuvihaa lietsovilla puheillaan ja kirjoituksillaan. Niiden vuoksi hän on saanut aikanaan vankilatuomion.

Griffin on aiemmin kuvaillut homoja kammottaviksi ja ilmaisi haluavansa estää samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinnin. Briteissä kehitys on kuitenkin kulkenut homojen kannalta parempaan suuntaan ja oletettavasti hänen harmikseen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Lokakuussa 2012 hän julkisti homparin kotiosoitteen internetissä, kutsuen kannattajiaan mielenosoitukseen pariskunnan kodin eteen. Taustana oli oikeuden myönteinen päätös pariskunnan kanteeseen, jolta uskonnollisiin syihin vedoten kieltäydyttiin majoitus bed and breakfast -paikassa.

Griffinin värikkäästä elämästä on Wikipediassa laaja juttu.
http://en.wikipedia.org/wiki/Nick_Griffin

Mormonien ex-gay-ryhmä lopettaa
Homoille "eheytymistä" tarjonnut Evergreen International -järjestö lopettaa toimintansa. Osa sen toiminnoista sulautuu North Star International nimiseen LGBT Mormon -ryhmään, jolla ei ole tavoitteena nk. eheyttäminen.

Mormonien keskuudessa harjoitettu homojen eheyttäminen on saanut voimakasta kritiikkiä jo vuosien ajan. Homoudesta vierottamiseen on käytetty hyvinkin pöyristyttäviä menetelmiä, kuten sähköshokkeja.

North Star International ei ole suoraan sidoksissa mormonikirkkoon, eikä myöskään nyt lopettanut Evergreen International. Kuitenkin niiden periaatteet ovat rakentuneet mormonien uskonnolle, jonka mukaan mm. kirkon jäsenten ei tulisi antautua homoeroottisten halujen vietäväksi. Homoille suositellaan siis selibaattia.

YLE-uutinen Britannian äärioikeiston johtajan konkurssista
PinNewsin uutinen Griffinin konkurssista
Advocate: Mormoonien ex-gay-järjestö pisti lapun luukulle

11 kommenttia

Aika heikosti on mennyt Suomessakin.

Puoskarointijärjestö Aslan-Elävät vedet ry ei järjestänyt vuoden 2013 aikana mitään merkittävää. Viimeisin ”suuri” puoskarointitapahtuma oli 2012, jolloin Helsingin Sanomien toimittaja oli Aslanin leirillä ja kirjoitti siitä jutun. Leirillä oli silloin yhteensä 50 henkilöä, joista noin kolmasosa oli Aslanin porukkaa, sitten oli uteliaita kuten Hesarin toimittaja, joten ”käännytettäviä” oli korkeintaan 20, joista yksikään ei muuttunut homosta heteroksi Lähi-idän Kalevalaa tutkimalla, Puontia kuuntelemalla ja polvirukouksiin turvautuen.
---
Hyvin ei mennyt kristillisdemokraateillakaan.
Kyselytutkimusten mukaan kannatus putosi vuoden aikana ja oli joulukuussa enää 3,1 %. Puheenjohtaja Päivi Räsänen on onnistunut vähentämään puolueensa kannatusta sekä kiihdyttämään kirkosta eroamista. Räsäsen töppäilyt ministerinä ja tasa-arvoisen avioliittolain vastustajana saavat luultavasti epäröivät kansanedustajat kääntymään tasa-arvon kannattajiksi, sillä he eivät kannata Räsäsen arvomaailmaa.

Kristillisdemokraattien euroedustaja Sari Essayah on keskittynyt lähinnä äärikristillisen agendan ajamiseen, mihin oleellisesti kuuluu homojen kansalais- ja ihmisoikeuksien vastustaminen. Essayah kuuluu niihin äärikristittyihin, jotka luulevat, että uskonnonvapaus tarkoittaa oikeutta tuputtaa ihmisvihamielisiä uskonkäsityksiä julkisissa laitoksissa kuten kouluissa. Onneksi yhä suurempi osa suomalaisista on täysin eri mieltä kuin Essayah ja kumppanit.
Seuraavassa Essayahin lätinäblogi Kotimaa24:ssä. Siinä ei ole mitään uutta, joten sen sijaan kannattaa lukea esimerkiksi Risto Korhosen, Samuel Suihkon ja parin muun kommentit, jotka alkavat heti blogikirjoituksen alapuolelta.

http://www.kotimaa24.fi/tonttuilua-kerrakseen/
---
Suomen evankelinen allianssi, joka vuonna 2012 vastusti sateenkariperheitä sekä viime vuonna ja yhä edelleen tasa-arvoista avioliittolakia, ei ole saanut ääntään kuuluviin valtamediassa. Siihen kuuluvat homovihamieliset yhdistykset yrittävät kaikkensa, mutta niitäkään ei noteerata.
Niistä esimerkiksi Patmos-säätiö yrittää epätoivoisesti jos jotakin, mistä esimerkkinä Juha Ahvion äskettäin julkaisema kirja, jossa hän kirjoittaa muun muassa:
”Perinteisen avioliittokäsityksen yhteiskunnallisen ymmärtämisen ja puolustamisen kannalta avainasemassa on luonnon, luonnollisen, luonnonlain ja luonnollisen lain käsitteiden oikein ymmärtäminen sekä niiden filosofisessa että teologisessa viitekehyksessä. Viime aikoina käydystä ja varsinkin sosiaalisen median foorumeilla käydystä sukupuolineutraalia avioliittolainsäädäntöä kannattavasta ja vastustavasta keskustelusta on nähtävissä, että näitä käsitteitä käytetään pitkälti lainkaan ymmärtämättä, mitä niillä tosiasiallisesti tarkoitetaan ja mitä ei.”

http://www.patmos.fi/blogi/?entityId=634

Missään normaalien tiedotusvälineiden jutuissa Ahvion kirjaa ei ole edes mainittu saatikka arvosteltu.
---
Äärikristittyjen Seurakuntalainen-lehti on jatkanut valitsemallaan linjalla eli homovihamielisten amerikkalaisten pseudotutkimusten julkaisemisella ja eheytyspuoskarointia ylistämällä. Toimintaperiaatteisiin kuuluu kiinteästi valheellisten väittämien levittäminen homoista lahkolaistyyliin. Seurakuntalaisen jutut ovat niin väritettyjä, että niihin uskoo pelkästään pieni fundisten joukko.
---
Perussuomalaisten uskonnollinen populistipuolue pitää homoja alempiarvoisina kansalaisina ja sen edustajat ovat esittäneet viime vuosina mitä typerimpiä mielipiteitä homoista ja maahanmuuttajataustaisista. Seuraavat vaalit näyttävät, kuinka paljon Suomesta löytyy idiotismin kannattajia.
Perussuomalaisedustajien homokammoisia ja rasismityyppisiä töräyksiä:

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3058113/homokammoa-pursuvan-hirvisaaren-kootut-toraykset

http://juhoeerola.wordpress.com/2010/07/05/homojen-hommista/

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014010517899067_uu.shtml

http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/paakirjoitus/3038924/perussuomalaisten-hakkarainen-ylitti-rajan

ja niin edelleen.
Perussuomalaiset rp on Suomen vastenmielisin puolue, kertoo kysely:

http://www.nelonen.fi/uutiset/videot-ja-uutislahetykset/933686-suomen-inhokkipuoluetta-kammoaa-joka-kolmas-suomalainen

Kommenttia muokattu: 06.01.2014 klo 13:53
  • 2 / 11
  • karhumiäs
  • 5.1.2014, 21.39
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat perussuomalaisille mielenkiintoinen ja joskus jopa tikun nokassa sympatisoitava vähemmistö (vain) niin kauan kuin mainituista vähemmistöistä on imettävissä politiikassa käytettäviä argumentteja maahanmuuttoa ja islaminuskoisia vastaan. Perimmäisenä tarkoituksena perussuomalaisilla on kuitenkin monopolisoida vähemmistöjen kiusaaminen ja halveksunta puhtaasti kantasuomalaisille tahoille.