ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Palveluoppaassa mukana
Hyötypyörä
Hyötypyörä on 2007 perustettu kuormapyörällä toimiva lähettipalvelu. Kuljetamme kaikki lähetykset 0 - 50kg Helsingin kantakaupungissa hintaan 7,70 € (sis. alv 22%). Arvomme ovat ekologisuus, hyvä ekonomia ja luotettavuus. Tutustu palveluumme sivuillamme!
yhteiskunta ja politiikka terveys ja tutkimus urheilu viihde ja kulttuuri pride vapaalla yleiset sattumat näkökulmat HLBTI-historiaa ihmisiä ja ilmiöitä tapahtumaraportit
homoseksuaalisuus ja uskonto linkit kaikki artikkelit

Homoseksuaalisuus ja uskonto

Homouden ja useiden eri uskontojen suhde on perinteisesti mielletty ongelmalliseksi asiaksi. Aihe on vaikea niin kristillisen, islamilaisen, juutalaisen kuin monien muidenkin uskontokuntien piirissä. Homouden ja etenkin jyrkän uskon välille on syntynyt hyvinkin voimakkaita vastakkainasetteluja. Pahimmillaan homoja on surmattu uskonnon asettamien sääntöjen nimissä.

Vastakkainasettelusta kotimaisenakin esimerkkinä on mm. kristinuskon pohjana olevan Raamatun tekstien käyttäminen surutta, kun homoutta ja homoseksuaalisia ihmisiä vastaan hyökätään. Vastakkainasetteluun perustuvilla keinoilla uskonnolliset ääriliikkeen pyrkivät "eheyttämään" homoja heteroksi. Tällöin puhutaan käsitteestä eheytysideologia. Vastakkainasettelun voimin on vastustettu myös parisuhdelakia.

Toisaalta on katsantokantoja, jotka eivät aseta uskoa ja homoutta mitenkään vastakkain. Eri uskonnoissa ja uskontojen eri oppisuunnissa on huomattaviakin eroja suhtautumisessa homouteen. Myös meikäläisen ev.lut -kirkon sisällä elää monenlaisia näkemyksiä homouden ja uskonnon suhteesta, ja siellä esiintyy myös valmiutta siunata homoparin yhteinen elämä, vaikka kirkon viralliseen kantaan se ei vielä sisällykään.

Kotimaa24: Evankelis-luterilaisen kirkon papit vihkineet tai siunanneet noin 20 samaa sukupuolta olevaa paria

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit ovat kevään ja kesän aikana vihkineet tai siunanneet noin 20 samaa sukupuolta olevien avioliittoa, kertoo Kotimaa24.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 04.08.2017 09:40 11 kommenttia, viimeisin 05.08.2017
 

Terveydenhuollon ammattilaisten piirissä tarjotaan yhä "eheytymishoitoa"

Osa terveydenhuollon ammattilaisista manipuloi potilaiden seksuaalista suuntautumista, kirjoittaa Pirkanmaan Setan ja Sinuiksi-palvelun toiminnanjohtaja Mikko Väisänen Tamperelainen-lehdessä. Ranneliike.net nosti aihepiirin esiin jo keväällä 2011.
UUTISET: TERVEYS JA TUTKIMUS  KOTIMAA 29.07.2017 15:55 29 kommenttia, viimeisin 07.08.2017
 

Berliinissä ranskalainen homo imaami pitää perjantairukouksen

Viime viikkoina kohua aiheuttaneessa liberaalissa Ibn-Rushd-Goethe -moskeijassa Berliinissä saarnaa tänään Pariisista tullut homo imaami Ludovic-Mohamed Zahed . Hän puhuu islamista ja homoseksuaalisuudesta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  EU 28.07.2017 10:04 1 kommentti, viimeisin 28.07.2017
 

Poliisi suojelee Berliinin liberaalin moskeijan perustajaa

Berliiniläistä (nais)juristia, joka kaksi viikkoa sitten oli mukana perustamassa Berliiniin liberaalia moskeijaa, uhataan niin massiivisesti, että poliisi on päättänyt antaa hänelle vahvistetun henkilösuojan. Moskeijaan pääsevät mm. naiset ja homot.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  03.07.2017 10:46 5 kommenttia, viimeisin 07.07.2017
 

Yhdenvertaisuusvaltuutettu: Kirkon mahdollistettava nais- ja miesparien kirkollinen vihkiminen

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä katsoo, että nais- ja miesparien jättäminen kirkollisen vihkimisen ulkopuolelle on yhdenvertaisuuslain hengen vastaista. Kirkko käsittelee avioliittokysymystä tiistaina käynnistyneessä kirkolliskokouksessa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 03.05.2017 12:54
 

USA: Korkein oikeus pysytti voimassa Kalifornian eheytysterapiakiellon

USA:n korkein oikeus on torjunut kanteen Kalifornian eheytyskieltoa vastaan. Kalifornian laki kieltää laillistettuja terveydenhuoltotyöntekijöitä yrittämästä muuttaa alaikäisen seksuaalista suuntautuneisuutta tai sukupuoleen perustuvaa ilmaisua.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 02.05.2017 14:33
 

Tiistaina alkavan kirkolliskokouksen asialistalla myös samaa sukupuolta olevien avioliitot

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen kevätistunto järjestetään Turun kristilliselle opistolla 2.–5.5.2017. Kirkolliskokous keskustelee muun muassa edustaja-aloitteesta, joka koskee avioliittokäsityksen laajentamista.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 01.05.2017 17:50 5 kommenttia, viimeisin 22.05.2017
 

Ev-lut kirkon piispat hermona: samaa sukupuolta olevien vihkimisestä luvataan seurauksia

Piispat painottivat, että samaa sukupuolta olevien kirkollinen avioliittoon vihkiminen on kirkon ohjeiden vastaista - ja ilmoitus saattoi estää välittömän konservatiivisten joukkoeron kirkosta. Mutta joukko pappeja vihkii kumminkin. Keskustelu jatkuu.
NÄKÖKULMAT  KOTIMAA 28.02.2017 08:40 13 kommenttia, viimeisin 03.03.2017
 

Toukokuun kirkolliskokous saa aloitteen samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä

Toukokuussa kokoontuva evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous saa käsiteltäväkseen aloitteen, jossa esitetään kirkollista avioliittoon vihkimistä myös samaa sukupuolta oleville pareille. Yksittäiselle papille jäisi oikeus kieltäytyä toimitukses
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 20.02.2017 12:08 6 kommenttia, viimeisin 20.02.2017
 

Independent-lehti kertoi: Trump suunnittelee hallinnollista lakia avioliiton, perheen ja konservatiivisten arvojen suojaksi

Trumpin hallinnosta on vuodettu suunnitelmia, joilla konservatiivia arvoja suojeltaisiin. Niitä ihmisiä ja instituutioita suosittaisiin, jotka suojelevat perinteistä avioliittoa, luonnollista sukupuolta ja syntymätöntä lasta. PÄIVITETTY 4.2.2017 klo 16.20
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  04.02.2017 16:22 8 kommenttia, viimeisin 07.02.2017
 

Malta kieltää ns. eheytysterapian

Maltan parlamentti hyväksyi maanantai-iltana lakiesityksen, jolla kriminalisoidaan seksuaalisen suuntautuneisuuden tai sukupuoli-identiteetin muuttamiseen tai tukahduttamiseen pyrkivät hoidot, eli ns. eheytyshoidot.
UUTISET: TERVEYS JA TUTKIMUS  EU 06.12.2016 18:30
 

Professori kirkkohallituksen avioliittoselvityksestä: "keittiöjuridiikkaa"

Kirkon piirissä toimivan Tulkaa kaikki -liikkeen Helsingissä lauantaina 22. lokakuuta järjestetyssä tilaisuudessa keskusteltiin muun muassa erilaisten laintulkintojen synnyttämästä tilanteesta sukupuolineutraalin avioliittolain suhteen.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 24.10.2016 12:20
 

Helsingin hiippakuntavaltuusto hyväksyy samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen

Helsingin hiippakuntavaltuusto katsoo, että kirkko voi vihkiä ja siunata myöls samaa sukupuolta olevat avioparit, jos nämä seurakunnalta sitä pyytävät. Valtuuston torstaina tehdystä linjauksesta kerrottiin perjantaina.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 15.10.2016 16:40 118 kommenttia, viimeisin 01.03.2017
 

Amerikkalainen piispa saarnaa sateenkaarimessussa Helsingissä

Amerikan luterilaisen kirkon Los Angelesin hiippakunnan piispa Guy Erwin saarnaa 14. lokakuuta sateenkaarimessussa Johanneksen kirkossa Helsingissä. Sateenkaarimessu on osa suomenruotsalaista Sateenkaariviikonloppua, jota nyt järjestetään 20. kerran.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 05.10.2016 15:50 2 kommenttia, viimeisin 25.10.2016
 

Paavi transsukupuolisuuden opettamisesta: "petollista iskostamista"

Paavin mielestä sukupuolivähemmistöjä koskeva asenteita muuttava opetus koulussa on "petollista iskostamista" ja "ideologista kolonisaatiota", ja se uhkaa perinteisiä arvoja ja perinteistä avioliittokäsitystä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  03.10.2016 07:40 72 kommenttia, viimeisin 11.10.2016
 

Piispat: Homopareille ei kirkkovihkimistä eikä avioliitoille siunausta

Suomen evankelis-luterilainen kirkko pitää avioliittoa jatkossakin vain miehen ja naisen välisenä liittona. Papit eivät saa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja avioliitton tai siunata näiden avioliittoa, kun avioliittolaki uudistuu 1.3.2017.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 31.08.2016 17:11 34 kommenttia, viimeisin
 

HS: Arkkipiispa otti kantaa homoparien vihkimisen puolesta

Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa pitävänsä selkeimpänä ratkaisuna sitä, että luterilaisessa kirkossa voitaisiin vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pariskuntia.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 13.07.2016 19:43 5 kommenttia, viimeisin 16.07.2016
 

Asenteet avioliittoon polarisoituvat evl-kirkossa

Kirkon luopuminen virallisista vihkimisoikeuksista ja toisaalta vapaamielisten evl-pappien rohkeus omavaltaisiin vihkimisiin nousivat esille toukokuun 2016 kirkolliskokouksen jälkeen. Luvitta vahvistetetut liitot ehkä päätyisivät lopulta oikeuteen.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 19.05.2016 16:14 3 kommenttia, viimeisin 21.05.2016
 

HeSetan kristillisen piirin alkuvaiheen aktiivi Ritva Kurki on kuollut

HeSetan kristillisen ja elämänkatsomuksellisen piirin vuonna 1980 uudelleen käynnistänyt Ritva Kurki on kuollut toissa yönä, 12.5.2016. Ritva Kurki oli väsymätön edelläkävijä.
IHMISIÄ JA ILMIÖITÄ  13.05.2016 22:40 4 kommenttia, viimeisin 24.07.2016
 

Norjan kirkko alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja

Norjassa kirkolliskokous päätti, että myös samaa sukupuolta olevia pareja aletaan vihkiä avioliittoon. Ratkaisu syntyi selvin äänin. Vihkimistä vastustavat papit tai muu kirkon henkilökunta saa vapauden olla osallistumatta näihin toimituksiin.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 11.04.2016 19:04 2 kommenttia, viimeisin 12.04.2016
 

Selvitys: Puolet Ison-Britannian muslimeista haluaa homoseksin laittomaksi

Tuoreen selvityksen mukaan yli puolet (52 prosenttia) Isossa-Britanniassa elävistä muslimeista katsoo, että seksuaalisuhteiden samaa sukupuolta olevien välillä pitäisisi olla laittomia. Asia käy ilmi Channel 4 -televisiokanavan teettämästä selvityksestä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  EU 11.04.2016 07:38 10 kommenttia, viimeisin
 

Papit vihkivät homopareja pääkaupunkiseudulla todennäköisesti tasa-arvoisen avioliittolain tultua voimaan

Papit saattavat vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja todennäköisesti jo vuoden kuluttua, kun tasa-arvoinen avioliittolaki tulee voimaan. Lehti arvioi asiasta syntyvän kuohuntaa - ja naispappeuden kaltainen pitkä kiista.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 08.04.2016 17:05
 

Kymmenen vuotta Ajankohtaisen kakkosen Jumala-illasta

Tasan kymmenen vuotta sitten tv2:ssa oli Jumala-ilta eli kaksituntinen keskustelu Jumalista ja uskonnoista. Siihen aikaan keskusteltiin kiihkeästi koulun uskonnonopetuksesta, islamista ja muhammed-sarjakuvista, wicca-noidista ja tietenkin - homoista.
HLBTI-HISTORIAA  03.04.2016 06:23 5 kommenttia, viimeisin 08.04.2016
 

TV-vinkki: kurkistus "eheyttämisterapiaan" TV2:lla keskiviikkoiltana

Yle TV2 esittää keskiviikkoiltana 30.3. kello 22.00 ja uusintana perjantaina aamuyöstä eheyttämisterapiaa käsittelevän VICE-sarjan dokumentin "Living Through Gay Conversion Therapy".
TELEVISIO  KOTIMAA 30.03.2016 07:30 10 kommenttia, viimeisin 06.04.2016
 

Pedofiliaa kirkollisissa ja maallisissa piireissä

USAssa on jälleen tutkittu katolisen kirkon pedofiliaskandaalia. Mutta muuallakin on pedofiliasta puhuttu. Litvinenkon kuolemasta tehty raportti Englannissa nosti esiin korkean tason pedofiiliepäilyjä.
YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  05.03.2016 13:43 8 kommenttia, viimeisin 16.03.2016
 

Paavin ja Venäjän patriarkan yhteisessä julistuksessa tuomitaan homoavioliitot

Katolisen kirkon johtaja paavi Franciscus ja Venäjän ortodoksikirkon patriarkka Kirill ovat julkaisseet yhdessä kirkkojen välejä sopivan julistuksen. Julistuksessa perhe määritellään vain miehen ja naisen avioliittoon perustuvaksi.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  13.02.2016 13:29 11 kommenttia, viimeisin 14.02.2016
 

Tasa-arvoisen avioliittolain vastustaminen kristillisdemokraattien kärkihankkeita

Yle kartoitti eduskuntapuolueiden "kärkihankkeita". Turvapaikkakysymys ja työmarkkinasopu nousivat esiin kaikissa puolueissa, mutta KD nosti esiin avioliittolain liitännäislakeihin puuttumisen ja tasa-arvoista avioliittoa vastustavan kansalaisaloitteen.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 09.02.2016 19:37 8 kommenttia, viimeisin 13.02.2016
 

Tulkaa kaikki -liike: Avioliittolaki edellyttää kirkolta ripeitä ratkaisuja

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit pidetään 9. helmikuuta 2016. Tulkaa kaikki -liike on asettanut täydet ehdokaslistat esimerkiksi Helsingin hiippakunnassa, ja ehdokkaita on muuallakin maassa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 24.01.2016 20:01
 

Kirkolliskokous päättää, aloittaako se keskustelun homoparien vihkimisestä

Kirkolliskokous päättää tiistaina, aloittaako se keskustelun samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä avioliittoon. Kirkolliskokoukselle on tehty asiasta kuudentoista henkilön allekirjoittama edustaja-aloite.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 02.11.2015 12:15 4 kommenttia, viimeisin 06.11.2015
 

Pastorin ulosheitto muistuttaa luterilaisten eriseuraisuudesta USA:ssa

Michiganilainen luterilainen pastori Makela joutui eroamaan jäätyään kiinni miesseuran harrastamisesta. Tapahtuma nostaa esille luterilaisuuden tilan USA:ssa: Johtava luterilainen kirkko ELCA ei näe ristiriitaa homouden ja pappeuden välillä.
YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 21.05.2015 09:26 3 kommenttia, viimeisin 29.05.2015
 

USA: Oregon kieltää nuoriin kohdistuvat eheyttämisterapiat

Yhdysvalloissa Oregonin osavaltion senaatti on päättänyt kieltää alaikäisiin kohdistuvat ns. eheytyshoidot. Vastaavanlaiset kiellot on jo Kaliforniassa, New Jerseyssä ja pääkaupunki Washington DC:ssä.
UUTISET: TERVEYS JA TUTKIMUS  KOTIMAA 08.05.2015 07:47
 

Pori: Kitkaa seurakunnassa homoparin puolesta rukoilemisessa

Keski-Porin seurakunnassa päädyttiin äänestämään siitä, voidaanko parisuhteensa rekisteröineelle samaa sukupuolta olevalle parille järjestää rukous Keski-Porin kirkossa. Vastustavien puheenvuorojen kerrotaan olleen osin asattomia. Tapauksesta kertoi Yle.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 07.05.2015 08:30 1 kommentti, viimeisin 07.05.2015
 

USA: Korkein oikeus pitää voimassa New Jerseyn eheytyshoitokiellon

Yhdysvaltain korkein oikeus ei ota käsittelyyn vetoomusta, jonka päämääränä oli kumota New Jerseyn osavaltion kielto ns. eheytysterapian antamisesta alaikäisille. Käytännössä päätöksen myötä eheytyskielto jää osavaltiossa voimaan.
UUTISET: TERVEYS JA TUTKIMUS  ULKOMAAT 04.05.2015 18:51 3 kommenttia, viimeisin 05.05.2015
 

USA: Yli puolet torjuu yritysten oikeuden uskontoperustaiseen syrjintään

Kyselyn mukaan yhdysvaltalaisista suurin osa katsoo, ettei yrityksillä pidä olla oikeutta kieltäytyä palvelemasta asiakkaita uskonnollisiin syihin vedoten. Yli puolet myös kannattaa homoavioliittoja ja vastustaa yritysten oikeutta syrjiä työhönotossa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 12.04.2015 09:40 1 kommentti, viimeisin 12.04.2015
 

Obama haluaa kieltää ns. eheytysterapiat

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama haluaa kieltää hoidot joiden tavoitteena on nuorten seksuaalisen suuntautuneisuuden tai sukupuoli-identiteetin muuttaminen. Valkoisen talon lausunnossa eheytysterapiana tunnettua toimintaa nimitettiin "tuhoisaksi".
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 09.04.2015 19:02 3 kommenttia, viimeisin 11.04.2015
 

Arkansas: Kuvernööri ei allekirjoittanut uskonnonvapauslakia

Kuvernööri taipui kritiikin vuoksi jättämään allekirjoittamatta Arkansas´n osavaltion parlamentin hyväksymää uskonnonvapauslakia. Hän palauttaa lain parlamentin käsiteltäväksi. Lakihankkeen käänteet ovat olleet laajan mediahuomion kohteena Yhdysvalloissa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 02.04.2015 07:34 2 kommenttia, viimeisin 02.04.2015
 

Indiana: "uskonnonvapauden palauttamisen lain" katsotaan voivan johtaa hlbti-vähemmistöjen syrjintään

Yhdysvalloissa Indianan osavaltiossa torstaina hyväksytty "uskonnonvapauden palauttamisen laki" on herättänyt vilkasta keskustelua. Lain arvioidaan mahdollistavan esimerkiksi hltbi-vähemmistöihin kuuluvien syrjintää.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  31.03.2015 07:47 21 kommenttia, viimeisin 01.04.2015
 

"Osaammehan neuvotella". Räsänen vihjaa sopimisesta hallitusohjelman ulkopuolella avioliittolain kaatamiseksi

Kristillisdemokraatit eivät hellitä tasa-arvoisen avioliittolain vastustuksessa. Puheenjohtaja Päivi Räsänen sanoo, että uudessa hallituksessa voidaan neuvotella kumoamisesta, "vaikka asia ei hallitusohjelmassa olisikaan".
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 16.03.2015 18:13 8 kommenttia, viimeisin 27.03.2015
 

Setan Mäenpää toivoo diakonian rajattoman asenteen leviävän kaikkeen evl-kirkon toimintaan

Setan puheenjohtaja Panu Mäenpää korostaa kirkolliskokouksen oikeutta päättää, mutta toteaa sen heijastavan pienen aktiivisen äänestäjäkunnan mielipidettä. Mäenpää kommentoi tuoreeltaan Yleisradion selvitystä kirkolliskokouksen asennetilanteesta.
 

Kirkolliskokousedustajien asennemaailma ei lupaa pikaista muutosta avioliittoasiassa- Yle selvitti

Yleisradion tutkimus todentaa, ettei kirkon vihkimiskannassa ole lähivuosina odotettavissa muutosta. Enemmistö kirkolliskokouksen jäsenistä haluaa kirkkonsa edelleen vihkivän vain erisukupuolisia pareja.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 03.03.2015 07:59 3 kommenttia, viimeisin 04.03.2015
 

Vapaat suunnat asettavat homovastaisuuden ehdoksi yhteistyölle evl-seurakuntien kanssa

Seurakuntatason suhtautuminen HLBT-suomalaisiin määrittää vapaiden suuntien ja evl-kirkon kanssakäymistä tilanteissa, jolloin evl.fi on paikallisesti vähemmän jyrkkä. Toisaalta "sopivien" evl-seurakuntien jumalanpalveluksia on jopa suositettu.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 28.01.2015 13:56 4 kommenttia, viimeisin 16.02.2015
 

Uskonsa vuoksi heteroavioliitossa elävistä homoista kertova tv-ohjelma kuohuttaa USA:ssa

Ohjelmassa nähdään Utahin Salt Lake Cityssä elävät mormonistista uskonvakaumusta tunnustavat pariskunnat ja yksi vanhapoika. Sunnuntain 11.1. myöhäisillassa esitettävää ohjelmaa on vaadittu peruttavaksi.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 12.01.2015 00:07 4 kommenttia, viimeisin 15.01.2015
 

Jos translakia ei uudisteta, lisää huomautuksia tulee - Huovinen

Peruspalveluministeri Huovinen (sdp) arvioi, että juridisen sukupuolen vahvistamista koskevan lainmuutoksen kariutuminen vaikuttaa Suomen kansainväliseen kuvaan. KD:n vastustus tehoaa, koska pääministeri Stubb (kok) edellyttää yksimielisyyttä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 26.12.2014 01:57 1 kommentti, viimeisin 01.01.2015
 

Eroaalto Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta jatkuu

Marraskuun lopun viikonlopun aikana kirkosta on eronnut toistakymmentä tuhatta ihmistä. Eroamisaaltoa on selitetty arkkipiispa Kari Mäkisen esittämillä homomyönteisillä lausunnoilla. Toisaalta kirkon konservatiivinen asenne on myös mainittu perusteluna.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 01.12.2014 21:39
 

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri esittää "Tahdon kovempaa" -kansalaisaloitetta

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä esittää "avioliiton palauttamiseen" tähtäävää kansalaisaloitetta Uuden Suomen blogissaan.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 01.12.2014 16:13 12 kommenttia, viimeisin 02.12.2014
 

Enemmistö papeista kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeista 44 % kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Vastustajia on 41 %. Asia ilmenee Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisemasta kyselystä. Joukko pappeja teki avioliittolain uudistamista tukevan "peukutusvideon".
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 11.11.2014 14:36 1 kommentti, viimeisin 15.11.2014
 

Seurakuntavaalit: läpimenijöiden joukossa Seta-vaikuttajia

Helsingissä läpimenijöitä olivat Setan puheenjohtaja Juha-Pekka Hippi ja 1980-luvun puheenjohtaja Jorma Hentilä. Vantaalla läpi meni toimittaja Johanna Korhonen ja Rovaniemellä edellisten kanssa samaa Tulkaa kaikki -liikettä edustava Miikka Keränen.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 10.11.2014 19:25 5 kommenttia, viimeisin 19.11.2014
 

Päivi Räsänen oikoo: KD ei lähdössä hallituksesta, vaikka eduskunta hyväksyisikin tasa-arvoisen avioliittolain

Räsänen tarkentaa Turun Sanomissa julkaistua haastatteluaan. Hänen mukaansa avioliittolain uudistamisen kohtalo on eduskunnan, ei hallituksen, käsissä. Räsänen ilmoittaa kuitenkin KD:n tekevän työtä sen eteen, ettei tasa-arvoinen avioliittolaki toteutuisi
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 26.10.2014 19:23 3 kommenttia, viimeisin 26.10.2014
 

Räsänen käyttää hallituksen horjuvuutta avioliittolakia vastaan

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen yrittää vaikuttaa hallituspuolueiden kansanedustajien käyttäytymiseen avioliittolakiasiassa. Räsänen sanoo Turun Sanomissa, että puolue lähtisi hallituksesta, jos aloite menee läpi.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 26.10.2014 15:18 10 kommenttia, viimeisin 19.11.2014
 

Katolinen kirkko torjui suunnitelmat "toivottaa homoseksuaalit tervetulleeksi"

Katolisen kirkon perhettä käsittelevään kokoukseen osallistuneet piispat eivät hyväksyneet esitystä, jolla kirkon kanta homoseksuaalisuuteen olisi muuttunut aiempaa myötämielisemmäksi.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  19.10.2014 19:41 6 kommenttia, viimeisin 15.11.2014
 

Arkkipiispa harmittelee homokysymyksen nousua jakolinjaksi

Arkkipiispa Mäkinen ei Ylessä ottanut kantaa avioliittoon. Hän totesi kirkon elävän jumalanpalveluselämässä sellaisten vakaumusten perusteella, että avioliitto on miehen ja naisen. Mäkinen sanoi keskustelun hyvällä tavalla ravistelevan kirkkoa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 27.09.2014 12:17 10 kommenttia, viimeisin 02.10.2014
 

Homokysymys kariutti kirkkokeskustelut Venäjän kanssa

Arkkipiispa Mäkisen ja patriakka Kirillin pohdinnot Moskovassa kristillisestä antropologiasta raukesivat homokysymykseen tiistaina 2.9.14. Aloite keskustelun lopettamisesta tuli venäläisiltä. Kirkkojen yhteyksiä on kuitenkin tarkoitus jatkaa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 04.09.2014 08:19
 

Ex-gay-terapiat menossa "saattohoitoon"

Yhdysvalloissa yhdeksän nk. ex-gay-terapiaa käyttäneiden orgranisaatioiden johtajaa tai aktivistia on liittynyt mukaan kampanjaan, jonka tavoitteena on kieltää ex-gay-terapiat lailla kokonaan.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 05.08.2014 07:30
 

Piispa: Kirkon suhtautuminen homoihin on ”sairas ja sydämetön”

Meksikolainen piispa tuomitsi kirkon suhtautumisen homoihin.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 15.07.2014 19:35
 

Pastori sanoi siunanneensa - kirkkoherra kiisti

Vantaalaisen naisparin saama kirkollinen huomio ei ollut hallintolinjassa ylempänä olevan kirkkoherran mukaan siunaus vaan kyse oli vain rukoilemisesta. Vantaankosken seurakunnan pastori oli itse määritellyt suoritteensa siunaukseksi.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 29.06.2014 10:20 6 kommenttia, viimeisin 03.07.2014
 

Sateenkaarimessu televisioidaan ensimmäistä kertaa

Perjantaina, 27.6.2014 Helsingin Kallion kirkossa on sateenkaarimessu, joka televisioidaan ensimmäistä kertaa. Se esitetään tv-jumalanpalveluksena TV1:llä sunnuntaina 29.6.2014 klo 10:00
UUTISET: PRIDE  KOTIMAA 26.06.2014 21:00 4 kommenttia, viimeisin 30.06.2014
 

Papeista miltei puolet kannattaa sukupuolineutraalia avioliittolakia

Papeista 44 prosenttia ja kanttoreista 30 prosenttia on sitä mieltä, että samaa sukupuolta olevilla pareilla tulisi olla mahdollisuus kirkolliseen vihkimiseen. Asia käy ilmi Kirkon akateemisten jäsenkyselystä, joka tehdään neljän vuoden välein.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 26.06.2014 19:20
 

Piispa Irja Askola saarnasi kristillisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ryhmien Eurooppafoorumissa

Helsingin Piispa Irja Askola saarnasi lauantaina kristillisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ryhmien Eurooppafoorumissa Alppilan kirkossa Helsingissä.
UUTISET: HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  KOTIMAA 25.05.2014 19:15 5 kommenttia, viimeisin 27.05.2014
 

Sateenkaariyhdistys Malkus on perustettu Tampereella

Tampereella perustettiin lauantaina 26.4. valtakunnallinen Sateenkaariyhdistys Malkus. Järjestö kertoo pyrkivänsä panostamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten hengelliseen hyvinvointiin.
UUTISET: HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  KOTIMAA 05.05.2014 20:03 1 kommentti, viimeisin 05.05.2014
 

Valtakunnallinen sateenkaari-ihmisten hengellinen ja elämänkatsomuksellinen yhdistys perusteilla

Uuden yhdistyksen tavoitteena on toimia valtakunnallisesti ja lisätä yhteistyötä nyt isoissa kaupungeissa toimivien yhdistysten kanssa. Malkus-leirit kuuluisivat yhdistyksen toimialaan. Perustamiskokous pidetään Tampereella 26.4.2014.
UUTISET: HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  KOTIMAA 21.04.2014 15:18
 

Norja: Kirkko ei vihi homopareja

Norjan kirkolliskokous päätti tiistai-iltana äänin 64-51, ettei kirkko ala vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Piispojen enemmistö ja pappien yhdistys on kannattanut homoparien vihkimistä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 09.04.2014 17:50
 

TV-vinkki: Stacey Dooley, Eheytymisterapiaa

Yle TV2 esittää keskiviikkona 2. huhtikuuta brittidokumentaristi Stacey Dooleyn dokumentin kristillistä muutosohjelmaa läpikäyvistä nuorista homomiehistä USA:ssa. Dokumenttisarjassa Dooley perehtyy nuorten elämään eri maissa. Ohjelman esitysaika on 22.15.
TELEVISIO  KOTIMAA 30.03.2014 22:59 2 kommenttia, viimeisin 02.04.2014
 

Muslimisaarnaaja Bilal Philips saapui sittenkin Suomeen

Homovastaisista puheistaan tunnettu muslimisaarnaaja Bilal Philipsin saapui Suomeen. Asiasta uutisoi MTV3. Aiemmin kerrottiin hänen matkansa peruuntumisesta, koska hänen maahanpääsynsä katsottiin olevan epävarmaa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 28.03.2014 19:37 2 kommenttia, viimeisin 29.03.2014
 

Muslimisaarnaaja Bilal Philipsin Suomen-matka peruuntui

Homovastaisista puheistaan tunnetun muslimisaarnaaja Bilal Philipsin oli määrä saapua Helsinkiin maaliskuun lopussa. Peruuntumisen taustalla oli epävarmuus Philipsin maahanpääsystä. Asiasta kertoo Perussuomalaiset-lehti.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 19.03.2014 08:05 2 kommenttia, viimeisin 20.03.2014
 

HS: Piispa Askola peräänkuuluttaa yhdenvertaista lainsäädäntöä

Helsingin piispa Irja Askola sanoo Helsingin Sanomien Studio Kulmapöydän haastattelussa, että tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen "liittäisi meidät osaksi läntistä perinnettä".
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 15.03.2014 20:48 1 kommentti, viimeisin 16.03.2014
 

Homovastainen muslimisaarnaaja aikoo Suomeen

Muslimisaarnaaja Bilal Philips aikoo saapua puhumaan Helsinkiin maaliskuun lopussa. Vierailun järjestää Helsingin muslimit -yhdistys. Radikaalina pidetty Philips opettaa homoseksuaalisuuden olevan on kuolemansynti.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 08.03.2014 00:02 1 kommentti, viimeisin 08.03.2014
 

Kaksi unkarilaista elokuvaa homoista: toinen totta, toinen todellisuuden vääristelyä

Unkarissa on tehty kaksi elokuvaa homoista. Toinen on katsojamenestys, mutta vääristelee todellisuutta. Toinen on totuudenmukaisempi ja voitti Berliinin elokuvajuhlilla.
VIIHDE JA KULTTUURI  EU 18.02.2014 08:40 1 kommentti, viimeisin 18.02.2014
 

Kreikassa loppiaismielenosoitus homofobista kirkkoa vastaan

Homoseksuaaliset parit järjestivät suutelumielenosoituksen piispa Serafinin johtamissa loppiaisjuhlallisuuksissa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  EU 08.01.2014 17:34 3 kommenttia, viimeisin 18.01.2014
 

Norjan luterilaisessa kirkossa kiistaa avioituneiden homoparien siunaamisesta

Suurin osa Norjan piispoista kannattaa homoparien kirkollista vihkimistä avioliittoon. Lokakuussa piispainkokous teki kompromissiehdotuksen mahdollisuudesta liturgisesta rukoushetkestä kirkon työntekijän kanssa. Tämäkin on hermostuttanut vanhoillisimpia.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 05.01.2014 22:50 1 kommentti, viimeisin 06.01.2014
 

Katolinen kirkko ei luovuta tasa-arvoisen avioliittolain edessä

Espanjan katolisen kirkon piispa väittää kirjeessään katolisille homoavioliittojen olevan tuhoisia yhteiskunnalle.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  29.12.2013 21:03 4 kommenttia, viimeisin 30.12.2013
 

Femen-aktivistin tempaus synnytti kritiikkiä

Homoaktivisti ja Saksan vihreiden kansanedustaja Volker Beck kririsoi Kölnin tuomiokirkon femen-mielenilmausta. Esiintyminen ulkona portilla olisi riittänyt.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  26.12.2013 22:02 2 kommenttia, viimeisin 27.12.2013
 

The Advocate nosti paavin vuoden 2013 henkilöksi

Yhdysvalloissa ilmestyvä seksuaalivähemmistöjen lehti The Advocate on valinnut paavi Franciscuksen vuoden 2013 henkilöksi. Lehti perustelee valintaa sillä, että nykyinen paavi on asenteiltaan selvästi myönteisempi kuin edeltäjänsä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 17.12.2013 19:30 1 kommentti, viimeisin 19.12.2013
 

Vantaan srk ei avusta vanhoillisia lähetysjärjestöjä

Vantaan kirkkovaltuusto on päättänyt katkaista yhteiset avustusrahat viideltä vanhoilliselta lähetysjärjestöltä. Syynä ovat niiden vastustavat kannat naispappeuteen ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoon. Äänestys oli tiukka.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 03.12.2013 23:50
 

Mielenterveysmessuilla tuli esille myös homojen eheyttäminen

Professori Markku Myllykangas nosti homojen "parantamisen" esille paneelikeskustelussa, jonka aiheena oli "Koululääketiede ja vaihtoehtohoidot".
UUTISET: TERVEYS JA TUTKIMUS  24.11.2013 00:04 29 kommenttia, viimeisin 21.02.2014
 

Katolisessa kirkossa on selvää muutosvastarintaa

Katolisen kirkon piispa Illinoissa, USA:ssa on aikeissa pitää manausmessun homoavioliittoja vastaan, samaan aikaan kun osavaltion kuvernööri allekirjoittaa lain tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 17.11.2013 13:01 5 kommenttia, viimeisin 18.11.2013
 

Tuomari kieltäytyi transsukupuolisen henkilöpapereiden muuttamisesta Raamattuun vedoten

Tuomari kiletäytyi muuttamasta ecuadorilaisen transsukupuolisen naisen sukupuolimerkintää vedoten Raamattuun.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 12.11.2013 19:28 4 kommenttia, viimeisin 14.11.2013
 

Ajankohtaisen Kakkosen Islam-ilta nosti keskusteluun islamin ja homouden suhteen

Yle TV2:n Ajankohtainen Kakkonen käsitteli islamin ja Suomessa vallalla olevan länsimaisen kulttuurin yhteiseloa Islam-ilta -ohjelmassa. Muiden aiheiden muassa käsiteltiin myös islamin suhdetta seksuaalivähemmistöihin. Aihe herätti keskustelun.
YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 02.11.2013 20:50 12 kommenttia, viimeisin 13.03.2014
 

Lähetystyöhön lähetetyn miesparin rekisteröity parisuhde ei kuulu työnantajalle

Suomen Lähetysseura palkkasi lähetystyöhön miesparin. Parisuhteen ei olisi nykyisen työlainsäädännön periaatteiden vuoksi edes saanut tulla työhönoton keskusteluun, elleivät asianosaiset sitä ilmaise itse. Työhönotossa sitä ei ole lupa tiedustella.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 16.10.2013 21:15
 

USA:n uskonnollistaustaisen homovastaisen järjestön etappina Venäjä

USA:ssa samaa sukupuolta olevien avioliitto- ja adoptio-oikeutta vastaan toimiva uskonnollistaustainen The National Organization for Marriage (NOM) -järjestö vie viestiään ulkomaille, esimerkiksi Venäjälle. Asian on nostanut esiin Right Wing Watch.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  05.10.2013 10:28
 

Kirkkohallituksesta kaikuu järjen ääni

Kotimaa 24:ssä viestintäsuunnittelija Meri-Anna Hintsala toteaa: "Tasa-arvoisen avioliittolain vastustaminen on varmin tapa pitää asia median agendalla. Lain vastustaminen voi ehkä hidastaa sen toteutumista, mutta ei estää sitä.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  KOTIMAA 29.09.2013 15:20 2 kommenttia, viimeisin 30.09.2013
 

Onko paavi Franciscus muuttamassa Vatikaanin taantumuksellista linjaa?

Puolisen vuotta toiminut paavi Franciscus ilmoittaa haluavansa katolisessa kirkossa loppuvan pakkomielteisen tarrautumisen abortti- ja homoavioliittokysymykseen, sekä ehkäisyn torjumiseen. Tiukan dogmin tilalle hän haluaa lähimmäisenrakkauden.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  22.09.2013 10:01 4 kommenttia, viimeisin 26.01.2014
 

Suomen helluntaiseurakuntien lähetysjärjestö Fida on joutumassa UM:n syyniin

FIDA kertoo olevansa puun ja kuoren välissä suhtautumisessaan homoseksuaaleihin. Teki mitenpäin tahansa, joku aina suuttuu. Ulkoministeriö on alkanut kiinnostua Fidan suhtautumisesta, koska UM rahoittaa osin järjestön kehitysyhteistyötä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  17.09.2013 21:10 7 kommenttia, viimeisin 08.10.2015
 

Kristillisdemokraatit vetoavat hallituspuolueisiin homoavioliittoasiassa

KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman evästää hallituspuolueiden kansanedustajia tasa-arvoista avioliittoa koskevan kansalaisaloitteen käsittelyn suhteen. Asiasta kertoo Verkkouutiset.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 01.09.2013 16:09 16 kommenttia, viimeisin 06.09.2013
 

Amerikkalaisella Ex-gay-liikkeellä vastoinkäymiset jatkuvat

Amerikkalainen ex-liike on kokenut toistuvia takaiskuja tänä vuonna. Viimeisin takaisku oli ja toistamiseen yritetty ex-gay-lobbaustapahtuma Capitol-kukkulalla, korkeimman oikeuden edessä. Osallistujia tuli tuhansien sijaan vajaa kymmenen henkeä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 06.08.2013 00:32 1 kommentti, viimeisin 07.08.2013
 

Paavi ilmoitti, ettei hänellä ole oikeutta tuomita homoseksuaaleja pappeja

Paluumatkallaan Brasilian vierailulta paavi Francis totesi lehdistötilaisuudessa: "Jos joku on homo ja hän etsii Jumalaa ja on suopea, mikä minä olen tuomitsemaan?"
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 29.07.2013 17:51 6 kommenttia, viimeisin 30.07.2013
 

Ecuadorissa on paljastunut useita laittomia homojen eheytysklinikoita

Homoaktivistit ovat tuoneet julkisuuteen homovastaisten eheytysklinikoiden ketjun, jotka ilmoittavat toimivansa uskonnollisina retriitti- ja narkomaanien kuntoutuskeskuksina. Niiden toiminnassa on käytetty väkivaltaa ja jopa raiskauksia.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 29.07.2013 00:54 7 kommenttia, viimeisin 29.07.2013
 

Paavin väite Vatikaanin homolobbysta on huomion siirtämistä pois todellisista ongelmista?

Kirkkovaltion taivaalle on kerääntymässä lisää synkkiä pilviä. Paavi Franciscuksen syytökset homo-lobbysta Vatikaanin sisällä saattavat olla vain epätoivoinen näkösuoja vakaville ongelmille kirkkovaltion sisällä.
NÄKÖKULMAT  04.07.2013 18:42 8 kommenttia, viimeisin 09.07.2013
 

"Rakkauden viestit" olivat esillä Kampin kappelissa

Viikonlopun ajan Kampin kappelin ikkunassa oli esillä joitakin kymmeniä piispa Irja Askolan saamia "rakkauden viestejä", joita hänelle lähetettiin vihapuheiden jälkeen
UUTISET: PRIDE  KOTIMAA 01.07.2013 06:41
 

Exodus International - R. I. P.

Exodus International, homojen muuttamista heteroiksi vuosikymmenet yrittänyt EX-GAY-kattojärjestö totesi puheenjohtajansa suulla toiminnan epäonnistuneen. Hän esitti anteeksipyynnön ja ilmoitti järjestön lopettavan toimintansa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 20.06.2013 20:01 29 kommenttia, viimeisin 23.06.2013
 

Kuopion kirkkopäivien yhteydessä sateenkaarimessu

Tämän viikon lopulla pidetään Kirkkopäivät Kuopiossa. Tapahtumia on n. 70 ympäri kaupunkia. Lauantaina 18.5.2013 on Sateenkaarimessu Männistön kirkossa.
UUTISET: KESKI-SUOMI JA SAVO  KOTIMAA 14.05.2013 08:03
 

Saksan kirkkopäivillä ulkoilmamessu keskellä homokortteleita

Saksan kirkkopäivät pidettiin toukokuun alussa Hampurissa. HLBTIQ-ihmiset olivat vahvasti mukana. Oli erityinen Sateenkaarikeskus ja ulkoilmamessu keskellä homokortteleita.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  EU 14.05.2013 08:02 2 kommenttia, viimeisin 14.05.2013
 

Tosi rakkaus odottaa -seksuaalisuusopas vaikenee seksuaalivähemmistöistä

Tuhannet suomalaisnuoret ovat viimeisen vuoden aikana saaneet konservatiivisen seksuaalietiikan oppaan. Siinä itsetyydytys määritellään synniksi ja seksuaalivähemmistöjen olemassaolo sivuutetaan. Asiasta kertoi Turun Sanomat.
UUTISET: YLEISET  KOTIMAA 11.05.2013 13:26 20 kommenttia, viimeisin
 

Myllykangas sivaltaa Lääkäriliittoa lepsuilusta

Vaihtoehtohoidot, joita myös puoskaroinniksi kutsutaan, ovat olleet viime kuukausina julkisuudessa ja kipakankin keskustelun aiheina.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  09.05.2013 10:19 6 kommenttia, viimeisin 04.06.2013
 

Lääkärilehti: Uskomushoitoja rajattava nykyistä tiukemmin

Suomen Lääkärilehdessä Professori Hannu Lauerma kiirehtii uskomushoitoja koskevaa lainsäädäntöä, eli nk. puoskarilakia, jonka valmistelu on ollut pysähdyksissä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  02.05.2013 16:05 4 kommenttia, viimeisin 03.05.2013
 

Alle viidennes muslimeista hyväksyy homoseksuaalisuuden

Neljä viidestä maailman muslimeista suhtautuu kielteisesti homoseksuaalisuuteen. Asia käy ilmi yhdystvaltalaisen Pew Forumin kyselystä, jolla selvitettiin muslimimaailman käsityksiä erilaisista asioista. Tutkimuksesta kertoi Helsingin Sanomat.
UUTISET: HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  30.04.2013 23:56 7 kommenttia, viimeisin 29.09.2013
 

Piispa Björn Vikström suosittaa kirkon viranomaisroolien arviointia

Vihkimisoikeudesta luopuminen voi olla järkevää, jos siten säilytetään Suomen evankelisluterilaisen kirkon yhtenäisyys, sanoo piispa Björn Vikström. Luthersäätiöläisten lähtöä piispa piti Ylen haastattelussa kuitenkin varsin väistämättömänä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 01.04.2013 11:14 4 kommenttia, viimeisin 05.04.2013
 

Espoon seurakuntayhtymä päätti vähentää niskuroivien lähetysjärjestöjen lähetystukia

Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto päätti keskiviikkona 27. maaliskuuta lopettaa Kansanlähetyksen ja Kylväjän lähetystyön tukemisen asteittain vuoteen 2015 mennessä.
UUTISET: HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  KOTIMAA 28.03.2013 21:50 1 kommentti, viimeisin 29.03.2013
 

USA:n tasa-arvotoimijat pettyneitä paaviratkaisuun

Vaikka paavin valinta oli maantieteellisesti ja kulttuurisesti historiallinen, sukupuolivähemmistöjen tasa-arvon kannalta tulos ilmeisesti merkitsee entisen menon jatkumista. Amerikkalaiset tasa-arvotoimijat eivät salanneet pettymystä.
 

Habemus Papam, Meillä on Paavi

Habemus Papam, Meillä on Paavi. Vaalea savu luikertelee sikstiiniläiskappelin piipusta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 13.03.2013 20:10 38 kommenttia, viimeisin 15.03.2013
 

Uutta paavia odotellaan

Vatikaanin tv näyttää sikstiiniläiskappelin katolla olevaa savupiippua. Puolen päivän jälkeen se tuprutti mustaa savua. Synkiltä näyttävät myös ehdokkaat HLBTI-näkökulmasta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 13.03.2013 18:35
 

HS: Amsterdamin homot, muslimit ja muslimihomot

Sunnuntain (3.3.2013) Helsingin Sanomat kirjoittaa kahdesta näkökulmasta Amsterdamista. Perinteisessä homojen vapauden satamassa ovat muslimihomot uskaltautuneet ulos kaapeista. Toisaalta marokkolaistaustaiset nuoret miehet hakkaavat kaduilla homoja.
YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  EU 03.03.2013 13:03 33 kommenttia, viimeisin 04.03.2013
 

Seta: Eheytystoiminta kiellettävä laissa

Ihmisoikeusjärjestö Seta vaatii ns. eheytystoiminnan kieltämistä lailla. Järjestö vaatii myös presidentin ilmaisevan kantansa eheyttämiseen, sillä tämä suojelee evankelioimiskampanjaa, jonka taustavoimia on yhdistetty eheyttämiseen.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 27.02.2013 12:57 9 kommenttia, viimeisin 07.04.2013
 

Paaviehdokas tuomitsi homot

Ghanalainen kardinaali Peter Turkson, jota pidetään eturivin ehdokkaana seuraavaksi paaviksi, väittää homoseksuaalisuuden kieltämisen suojelleen Afrikan lapsia.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 21.02.2013 17:43 14 kommenttia, viimeisin 15.05.2013
 

David Berger: Paavi loi kirkostaan fundamentalistisen lahkon

Vatikaani painosti arvostetun teologinsa, David Bergerin, eroamaan virastaan homoseksuaalisuuden vuoksi keväällä 2010. Sen jälkeen David Berger on yrittänyt kirjoituksissaan avata paavin olemusta. Nyt hän suomii Benediktusta varsin suorasukaisesti.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  EU 11.02.2013 19:06 5 kommenttia, viimeisin 12.02.2013
 

Paavi Benedictus XVI eroaa tehtävästään

Katolisen kirkon ylin johtaja, paavi Benedictus XVI eroaa yllättäen tehtävästään kuluvan kuun lopussa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 11.02.2013 14:01 40 kommenttia, viimeisin 12.03.2013
 

Amerikkalaispastori: Homoseksiä ei voi säilyttää jääkaapissa. Siksi homous on synti.

Pastori Oklahomasta väittää, että homostelu on synti, koska sitä ei voi pistää jääkaappiin. Porsaanlihan voi jäähdyttä jääkaapissa ja siksi se ei ole enää synti.
SATTUMAT  ULKOMAAT 28.01.2013 22:00 50 kommenttia, viimeisin 06.04.2013
 

Homoseksuaalisen käyttäytymisen synnillisyyteen uskovien määrä laskussa USA:ssa

Kristillistaustaisen tukimuslaitoksen tekemän tutkimuksen mukaan 37 prosenttia amerikkalaisista haastatelluista arvioi homoseksuaalisen käyttäytymisen olevan syntiä. Vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna laskua on seitsemän prosenttiyksikköä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 12.01.2013 10:44 4 kommenttia, viimeisin 12.01.2013
 

Katolinen kirkko ei jatkossakaan hyväksy homoseksuaalisuutta

Paavi sanoi perinteisessä loppiaismessussaan, ettei kirkon pidä sopeuttaa näkemyksiään yleiseen mielipiteeseen. Katolinen kirkko on viime aikoina ottanut kielteisesti kantaa homoseksuaalisuuteen ja naispappeuteen, ja sitä on siitä kritisoitu.
 

Gene Robinson jäi eläkkeelle

New Hampshiressä valittiin vuonna 2003 piispaksi avoimesti homo Gene Robinson. Se jakoi pahasti anglikaanista kirkkoa. Eilen hän jäi eläkkeelle.
 

Englannin kirkko: Parisuhteessa oleva homo voi päästä piispaksi, jos pidättäytyy seksistä

Guardian-lehdessä huomattiin, että Englannin kirkon piispojen tapaamisessa on hyväksytty tällainen asetelma: parisuhteessa oleva homo voi päästä piispaksi, jos hän pidättäytyy seksistä.
 

Homoja vihaaville merkittävä tappio USA:ssa

Yksi äänekkäimmistä homojen oikeuksia vastustaneista, Maggie Gallagher (NOM) myönsi hävinneensä taistelun.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 04.01.2013 16:38 1 kommentti, viimeisin 04.01.2013
 

Heppaterapialla homoudesta kyytiä!

Tuorein idea homouden karkottamiseksi ja rahan keräämiseksi on kehitetty amerikkalaisessa cowboy-kirkossa: hevosterapiaa teinihomoille.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  ULKOMAAT 30.12.2012 10:00 10 kommenttia, viimeisin 06.01.2013
 

Kalifornian eheytyshoidot kieltävä laki jäihin

Oikeus on jäädyttänyt syksyllä Kaliforniassa hyväksytyn lain, jolla oli tarkoitus ensi vuoden alusta lukien kieltää alaikäisille tarkoitetut hoidot joiden tavoitteena on "eheytyä" homoseksuaalisuudesta. Asiasta kertoi Suomessa ensin Verkkouutiset.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 23.12.2012 00:11 4 kommenttia, viimeisin 25.12.2012
 

Poliisi keskeytti tasa-arvoista avioliittoa puolustavan mielenosoituksen Vatikaanissa

Sunnuntaina pienen ryhmän järjestämä mielenilmaus Pietarinaukion liepeillä keskeytettiin. Poliisi takavarikoi mielenosoittajien kyltit ja pidätti lyhyeksi aikaa. Vatikaani on lisännyt painostustaan sateenkaari-ihmisten tasa-arvokehitystä vastaan.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  EU 18.12.2012 21:44 2 kommenttia, viimeisin 19.12.2012
 

Homoille myötämielinen moskeija Pariisiin

Pariisissa avataan marraskuun 30 päivänä homoille myötämielinen moskeija.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  EU 21.11.2012 20:37 1 kommentti, viimeisin 21.11.2012
 

Ranskassa osoitettiin mieltä homoavioliittoja vastaan

Pariisissa 70 000 ihmistä osoitti mieltään hallituksen valmistelemaa lakiesitystä vastaan.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  EU 18.11.2012 08:55 8 kommenttia, viimeisin 18.11.2012
 

Seta ja Suomen Mielenterveysseura: Eheytymishoidoilla voi olla vakavia seurauksia

Suomen Mielenterveysseura ja Seta ilmaisivat vakavan huolensa nk. eheytyshoitojen vaikutuksista ihmisten terveyteen ja yhteiskunnan ilmapiiriin. Eheytyshoitojen päämarkkinoija Suomessa on Aslan ry.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 06.11.2012 18:39 1 kommentti, viimeisin 06.11.2012
 

Radio Dei: Hesarin eheytymisleiri-jutun kirjoittaja ja Aslanin edustaja keskusteluohjelmassa

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen eheytymisleiri-jutun toimittaja Antti Pikkanen ja eheytymisleirejä järjestävän Aslanin luennoitsija, psykologian ja uskonnon opettaja Ari Puonti keskustelivat Viikon debatti -ohjelmassa keskiviikkona Radio Deissä.
UUTISET: HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  KOTIMAA 01.11.2012 20:29 1 kommentti, viimeisin 01.11.2012
 

Yhdysvaltalainen pastori käytti Raamattua homojen oikeuksien puolustamiseksi

Yhdysvaltalainen pappi vertasi homofobiaa rotuerotteluun.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 25.10.2012 21:49 1 kommentti, viimeisin 25.10.2012
 

Sateenkaarimessu Korson kirkossa su 21.10.2012 klo 18:00

Ensimmäistä kertaa Vantaalla järjestetään sateenkaarimessu tänään sunnuntai-iltana.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  KOTIMAA 22.10.2012 22:08
 

Marokkoon perustettiin kaksi sateenkaarijärjestöä

Marokkoon on perustettu kaksi sateenkaarijärjestöä seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien puolustamiseksi.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 21.10.2012 12:01 1 kommentti, viimeisin 24.10.2012
 

ESSE: 'Hyväksyntä on sanoja ja tekoja'

Espoon seurakuntien ESSE-lehden pääkirjoituksessa todetaan suorasukaisesti, ettei homojen eheyttäminen ole kirkon toimintaa.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  KOTIMAA 11.10.2012 17:28 2 kommenttia, viimeisin 13.10.2012
 

HS nosti eheytystoiminnan julkiseen keskusteluun

HS:ssa julkaistu kokemuspohjainen reportaasi Aslan ry:n eheytyspalveluista on saanut julkisia reaktioita. Evl-kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen ja lääkäriammattikunnan arkkiatri Risto Pelkonen eivät hyväksy Aslanin toimintaa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  06.10.2012 22:16 21 kommenttia, viimeisin 11.10.2012
 

Regnbågshelgen 2012: Sateenkaarimessu Johanneksen kirkossa

Perjantai-iltana klo 21 alkaen väki oli kokoontunut Helsingin Johanneksen kirkkoon iltayön messuun. Äänikuvia ja haastatteluja.
TAPAHTUMARAPORTIT  KOTIMAA 06.10.2012 08:16 2 kommenttia, viimeisin 09.11.2012
 

Helsingin Sanomien toimittaja eheytymisleirillä

Lokakuun Kuukausiliitteessä julkaistaan reportaasi Aslan ry:n järjestämältä eheytymisleiriltä. Lehden toimittaja ilmoittautui leirille kertomalla ammattinsa olevan "opiskelija" ja nimekseen kolmannen etunimensä. Toimittajia ei leirille päästetä.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  KOTIMAA 05.10.2012 20:17 23 kommenttia, viimeisin 25.11.2012
 

Kalifornia kieltää nuorten eheytyshoidot

Kalifornia kieltää homonuorten ns. eheytysterapiat ensimmäisenä USA:ssa. Osavaltion kuvernööri Jerry Brown vahvisti viikonloppuna lain, jolla kielletään alaikäisten eheytyshoidot ensi vuoden alusta lukien.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 01.10.2012 17:00 11 kommenttia, viimeisin 06.10.2012
 

Nyt nk. eheyttäjillä on näytön paikka

Miljonääri Hong Kongista lupaa 40 miljoonaa puntaa miehelle, joka pystyy viettelemään (eroottisesti) hänen tyttärensä, joka meni Ranskassa naimisiin naisen kanssa.
YLEISET  ULKOMAAT 29.09.2012 21:59 4 kommenttia, viimeisin 01.10.2012
 

Arkkipiispa Mäkinen "ymmärtää" Afrikan kirkkojen homoasenteellisuutta

Matka Afrikkaan näyttää vakuuttaneen arkkipiispa Kari Mäkisen siitä, että afrikkalaisten kirkkojen homovastaisista asenteista ei voi tehdä kynnyskysymystä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  21.09.2012 10:58 3 kommenttia, viimeisin 22.09.2012
 

Homofobian kodinvaihtoviikot

Tasa-arvokielteisten vuoto kristillisistä keskustaan ja perussuomalaisiin on HLBT-suomalaisille kielteisempää kuin vihan pysyminen kantakodissaan eli KD:ssä. Kokonaiskuva ehdokasasettelusta HLBT-kannalta on vielä puutteellinen.
NÄKÖKULMAT  KOTIMAA 18.09.2012 20:58 20 kommenttia, viimeisin 20.09.2012
 

Aslan ry on julkaissut Kotimaa24:ssä julkilausuman toimintansa periaatteista

Aslan on lähettänyt tänään Kotimaa 24:n toimitukselle 29-sivuisen tiedotteen toimintansa periaatteista.
UUTISET: TERVEYS JA TUTKIMUS  KOTIMAA 14.09.2012 22:24 8 kommenttia, viimeisin 23.09.2012
 

Sexpo-säätiö on ottanut selkeän kielteisen kannan nk. eheytyshoitoihin

Sexpo-säätiö torjuu lehdistötiedotteessaan (7.9.2012) Aslan ry:n ja muiden käyttämät nk. eheytysterapiat vahingollisina. Terveille ihmisille markkinoidaan jopa vahingollista eheytysterapiaa.
UUTISET: TERVEYS JA TUTKIMUS  KOTIMAA 08.09.2012 12:34 77 kommenttia, viimeisin 14.09.2012
 

Viisi syytä miksi nk. eheytysterapiat tulisi kieltää

Yhdysvalloissa Kalifornian senaatti on hyväksynyt lain nk. eheytysterapian kieltämisestä alaikäisille. Laki odottaa osavaltion kuvernöörin allekirjoitusta.
UUTISET: TERVEYS JA TUTKIMUS  05.09.2012 07:10 7 kommenttia, viimeisin 28.11.2012
 

Hääjuhlan ensimmäinen tanssi homopareille

Indianassa Yhdysvalloissa juuri virallisesti vihitty hääpari tarjosi traditionaalisen ensitanssin homo- ja lesbopareille, jotka eivät voi mennä avioliittoon tuossa osavaltiossa.
IHMISIÄ JA ILMIÖITÄ  ULKOMAAT 03.09.2012 00:35 10 kommenttia, viimeisin 30.12.2014
 

Katolisen kirkon kardinaali: Kirkko on 200 vuotta ajastaan jäljessä

Juuri ennen kuolemaansa antamassaan haastattelussa kardinaali Carlo Martini moitti ankarin sanoin kirkkoaan.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  02.09.2012 08:07 4 kommenttia, viimeisin 03.09.2012
 

San Franciscon katolisen kirkon arkkipiispan virkaan valittu kärähti rattijuoppoudesta

Arkkipiispan virkaan valittu ja piakkoin tehtäväänsä vihittävä Salvatore Cordileone jäi kiinni rattijuoppoudesta.
UUTISET: YLEISET  ULKOMAAT 29.08.2012 00:38
 

Ranskan katolisissa kirkoissa luetaan rukous homoavioliittoja vastaan

Kaikissa Ranskan katolisissa kirkoissa luetaan elokuun 15. rukous homoavioliittoja ja eutanasiaa vastaan.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  EU 07.08.2012 09:42 7 kommenttia, viimeisin 23.09.2012
 

Fox News-kanavan toimittaja kyseenalaisti Raamattuun perustuvan homofobian

Äärioikeistolaisen Fox News-televisiokanavan toimittaja kyseenalaisti Raamattuun perustuvan syrjinnän.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 07.08.2012 08:48 1 kommentti, viimeisin 07.08.2012
 

KSML laittoi otsikossaan eheyttämisen lainausmerkkeihin

Keskisuomalainen antoi laajaa julkisuutta Aslan-seminaarille ja sijoitti aiheen rippikoulureportaasin viereen. Lehti kertoi myös eheyttämiskäsitteen saamasta arvostelusta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  06.08.2012 16:44 1 kommentti, viimeisin 06.08.2012
 

Aslan otti kantaa Exodus Internationalin johtajan mielipiteeseen ja siitä syntyneeseen keskusteluun

Exodus Internationalin johtajan ilmoitus eheytyksen toimimattomuudesta synnytti vilkkaan mielipiteenvaihdon. Aslanin julkilausuman he julkistivat ranneliike.netin kirjoituksen yhteydessä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  04.08.2012 22:01 8 kommenttia, viimeisin 08.08.2012
 

Exodus Internationalin toimitusjohtajan ilmoituksen merkityksestä kiistellään

Aslan ry aikoo antaa elokuussa julkilausuman Chambersin kannanotosta.
NÄKÖKULMAT  ULKOMAAT 19.07.2012 15:44 9 kommenttia, viimeisin 22.05.2013
 

USA: Eheyttäjien rintamaan paha repeämä

Homoja heteroiksi "terapoivan" Exodus Internationalin toimitusjohtaja Alan Chambers ilmoitti NYT:n haastattelussa, ettei nk. eheytys muuta homoja mitenkään heteroiksi. Menetelmä ei siis toimi.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  08.07.2012 12:02 5 kommenttia, viimeisin 09.07.2012
 

Poliittista tilannekomiikkaa - Suomi lähetti Räsäsen kiittämään paavia

Päivi Räsen kiitokset paaville ihmisoikeuslausunnoista voi nähdä hyvänä vitsinä tai sitten uutena osoituksena Suomen liukumisesta synkkään Itä-Eurooppaan.
YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  22.06.2012 16:17 5 kommenttia, viimeisin 23.06.2012
 

Venäjän ortodoksikirkolla tiukan kielteinen asenne homoavioliittoihin

Venäjän ortodoksikirkon ja Suomen luterilaisen kirkon väliset suhteet riippuvat jälkimäisen suhtautumisesta homoavioliittoihin. Ortodoksit ovat ehdottomasti liittoja vastaan.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  ULKOMAAT 20.06.2012 21:36 5 kommenttia, viimeisin 23.06.2012
 

AU: Eivät homoavioliitot tuhoa heteroavioliittoja. Sen tekevät heterot itse.

Australiassa keskustelu homoavioliitoista käy kiivaana. Kansanedustaja totesi heteroavioliittojen olevan uhattuina siksi, että heterot eivät sitoudu avioliittoon. Homoja ei siitä pidä syyttää.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 18.06.2012 21:10 6 kommenttia, viimeisin 21.09.2012
 

Riihimäellä mielenosoitus odottelee sateenkaarimessuun saapuvia

5.6.2012 Riihimäen mielenosoitus on synnyttänyt kirjoittelua mm. Riihimäen ja Hyvinkään alueen sanomalehdessä Aamupostissa, samoin Kotimaa24:ssä. Tässä pääsevät mielenosoittajat ääneen
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 05.06.2012 06:00 19 kommenttia, viimeisin 08.06.2012
 

Sateenkaarimessussa puhuttiin lähimmäisen rakastamisesta

Tänään järjestettiin sateenkaarimessu Riihimäellä. Päivän evankeliumitekstinä oli ns. lähetyskäsky. Raamattu tarjoaa rakkauden sanomaa. Myös vihamies ja piinaaja on lähimmäinen, jonka puolesta pitää rukoilla.
TAPAHTUMARAPORTIT  03.06.2012 22:27
 

Riihimäen keskuskirkko avaa ovensa sateenkaarimessulle sunnuntaina klo 13

Riihimäen seurakunta järjestää sunnuntaina sateenkaarimessun. Saarnan pitää pastori Jukka Vänskä. Häntä askarruttavat saarnaa valmistellessa mm. vihaan ja lähimmäisen rakastamiseen liittyvät kysymykset. Naapurikaupungissa Hyvinkäällä on juuri koettu suuri
HÄME JA PIRKANMAA  02.06.2012 10:00 4 kommenttia, viimeisin 05.03.2014
 

Siunataanko vai ei?

Näkymättömästä näkyväksi -luentosarjan viimeisessä osassa keskusteltiin samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta.
TAPAHTUMARAPORTIT  KOTIMAA 26.05.2012 18:14 1 kommentti, viimeisin 29.05.2012
 

Riihimäen Sateenkaarijuhlan aikaan myös Sateenkaarimessu

Riihimäellä on Sateenkaarimessu sunnuntaina 3. kesäkuuta. Keskuskirkossa pidettävän messun järjestää Riihimäen seurakunta. Asiasta kertoi Riihimäen viikko -lehti. Messun jälkeen alkaa perinteeksi muodostunut Sateenkaarijuhla Daddys Pubin terassilla.
HÄME JA PIRKANMAA  KOTIMAA 23.05.2012 22:10
 

Terveysjärjestö Pan American Health Organization, PAHO torjuu eheytyksen jyrkästi

PAHO: "Terapioilta" joiden tarkoituksena on seksuaalisen suuntautuneisuuden muuttaminen, puuttuu lääketieteellinen oikeutus ja ne ovat uhka ihmisten terveydelle.
UUTISET: TERVEYS JA TUTKIMUS  ULKOMAAT 20.05.2012 22:25
 

Aamulehti voitti palkinnon raportistaan Aslanin eheytystapahtumasta

Sanomalehtien liitto palkitsi Aamulehden reportaasista (18.9.2011), jonka otsikkona oli "Eheydy!".
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 13.05.2012 07:42 9 kommenttia, viimeisin 14.05.2012
 

Ulkoministeriö pisti uusilla kehitysyhteistyön eettisillä ohjeillaan lähetysjärjestöjä tiukan paikan eteen

UM julkaisi 1.4.2012 tiukat ohjeet kehitysyhteistyössä mukana oleville valtion tukea saaville järjestöille. Kaikenlainen syrjiminen kielletään yksiselitteisesti.
NÄKÖKULMAT  KOTIMAA 06.05.2012 10:53
 

Herätyskristilliset kaappaavat jälleen itselleen tulkinnan suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen

Lappeenrannassa pidetään tänään seminnaari "Sukupuolineutraali avioliitto - kyllä vai ei?" Paikalla herätyskristillisten ykkösketjua, esimerkiksi Niilo Räsänen, ministeri Päivi Räsäsen aviomies.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 29.04.2012 22:26 21 kommenttia, viimeisin 11.05.2012
 

EVL-kirkon avainpaikkaan konservatiivi

Tutkija Hanna Salomäkeä on haastateltu Kotimaa 24-lehteen. Ranneliike.netissä julkaistun kriittisen arvion hän huitaisee ylimielisesti sivuun.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 26.04.2012 20:13 8 kommenttia, viimeisin 16.08.2012
 

Raamatussa puhutaan jopa moniavioisuudesta. Nykyisin siitä halutaan olla hiljaa.

Teologian tohtori Vesa Hirvonen ja pastori Arja Penttinen alustivat luentosarjassa aiheesta: "Homoseksuaalinen rakkaus kirkoissa".
TAPAHTUMARAPORTIT  23.04.2012 20:22 9 kommenttia, viimeisin 28.04.2012
 

Homoeheytys-mainoskampanja kiellettiin Lontoossa

Konservatiivikristittyjen homosta heteroksi -käännytysmainosten piti ilmestyä viidelle lontoolaiselle bussireitille maanantaina, mutta Lontoon liikennelaitos ilmoittaa, ettei niitä sallita missään päin Lontoon julkisen liikenteen verkostoa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 13.04.2012 07:41 2 kommenttia, viimeisin 13.04.2012
 

USA: Mainen osavaltiossa tiukkaa vääntöä tasa-arvoisesta avioliittolaista

Mainessa koetetaan saada uudelleen voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki. Vastustajat käyttävät hyvinkin likaisia keinoja estääkseen lain voimaantulon.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 10.04.2012 20:06
 

Homoennakkoluulot kierrätetään Raamatun kautta ´Jumalan sanaksi´

Seminaarisarjassa Näkymättömästä näkyväksi professori Martti Nissinen ja pastori Jaakko Hyttinen tarkastelivat homoleimojen rakentelua.
TAPAHTUMARAPORTIT  08.04.2012 11:15 104 kommenttia, viimeisin 13.04.2012
 

Luokkakuvassa Markku Koivisto

Luokkakuva-nimisessä tv-ohjelmassa eilen Markko Koivisto kertoi kouluajastaan, maailmankuvastaan, haaveistaan ja koulukaveristaan, jonka kanssa oltiin samalla aaltopituudella. Markun elämässä oli kuitenkin pidäkkeitä: olisi voinut elää rohkeammin itsenä.
IHMISIÄ JA ILMIÖITÄ  06.04.2012 08:49
 

Kirkon työntekijöiden samansukupuolisiin parisuhteisiin suhtaudutaan aikaisempaa myönteisemmin

Useat kirkon työntekijät ovat rekisteröineet parisuhteensa. Alun ristiriitaisista suhtautumisista on alettu päästä tavallisen arjen työsuhteisiin. Erityisesti nuoret työntekijät suhtautuvat hyvin.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 03.04.2012 20:06
 

Iran väittää homoseksuaalisuutta ”lepraksi”

Yhdistyneiden kansakuntien Ihmisoikeusneuvosto on tuominnut Iranin hallituksen harjoittaman sateenkaariväestön oikeuksien loukkaamiset. Iran vastaa väittäen, että homoseksuaalisuus on eräänlainen ”lepra”.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 16.03.2012 12:56
 

´Niinistö voi asettaa kirkolle haasteen´

Kanavassa puheenvuoron käyttänyt kritiikko sanoo Niinistöllä olevan omiakin ajatuksia kirkosta ja hänestä voi tulla kirkolle hankala. Kirkon hallitsematon hajoaminen homokysymykseen ei olisi kenellekään toivottavaa, sanoo kirjoittaja yrittämättä ennakoida
NÄKÖKULMAT  08.03.2012 15:38 1 kommentti, viimeisin 09.03.2012
 

Timo ja Jyrki, kymmenen vuotta rekisteröityneinä

Kymmenen vuotta on kulunut siitä kun ensimmäiset samaa sukupuolta olevat parit saivat virallisesti toisensa.
IHMISIÄ JA ILMIÖITÄ  08.03.2012 00:00 10 kommenttia, viimeisin 12.03.2017
 

YLE Tampere käsittelee eheyttämisyrityksiä

YLE Tampere on haastatellut paikallisen Setan puheenjohtajaa, joka toteaa työtä riittävän mm. eheytyskampanjoiden seurauksien korjaamisessa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 07.03.2012 05:01
 

´Piispa älköön ryvettäkö itseään seksuaalivähemmistöjä koskevassa keskustelussa´

Kuopion piispanvaalin ratkettua keskustellaan nyt piispan tehtävästä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 22.02.2012 21:50 6 kommenttia, viimeisin 23.02.2012
 

Kuopion piispanvaali ratkesi. Jari Jolkkonen valittiin.

Kuopion piispanvaalin voittaja oli Jari Jolkkonen 416 äänellä Miikka Ruokasen saamaa 207 ääntä vastaan.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 20.02.2012 21:19 4 kommenttia, viimeisin 21.02.2012
 

Aslan väittää ´homoaktivistien´ yrittävän soluttautua heidän eheytysryhmiinsä

Aslan ry:n edustaja on kertonut julkisuudessa homoaktivistien yrityksistä soluttautua heidän nk. eheytysryhmiinsä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 07.02.2012 17:37 22 kommenttia, viimeisin 09.02.2012
 

Arhinmäki jätti Älä alistu! -kampanjaan osallistuneita järjestöjä ilman tukea

Kansanlähetys sekä SLEF eli Suomen ruotsinkielinen evankeliumiyhdistys jäivät vaille valtakunnallisille nuorisotyötä tekeville yleisjärjestöille annettavaa vuoden 2012 tukea.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 04.02.2012 00:03 20 kommenttia, viimeisin 10.02.2012
 

Lukumääräneutraali avioliitto

SK (5/2012) kirjoittaa otsikolla "Yksiavioisuus vakautti yhteiskunnat". Kiinassa ja Intiassa parisuhteen ulkopuolelle jäävät "ylijäämämiehet" ovat lisääntyneet väestöpolitiikan myötä. Seurauksena rikollisuuden kasvu.
NÄKÖKULMAT  03.02.2012 22:17 2 kommenttia, viimeisin 04.02.2012
 

Kuopion piispanvaalissa konservatiiviehdokkaat jatkoon

Kaksi konservatiivista ehdokasta meni läpi Kuopion hiippakunnan piispanvaalissa toiselle kierrokselle.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 31.01.2012 16:01 6 kommenttia, viimeisin 03.02.2012
 

Kuopion piispanvaalista kehkeytymässä jännitysnäytelmä

Homovastainen piispaehdokas Miikka Ruokanen on tuoreiden arvioiden mukaan vahvoilla Kuopion uudeksi piispaksi Wille Riekkisen jälkeen.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 28.01.2012 11:00 3 kommenttia, viimeisin 30.01.2012
 

Homoavioliitto takaa paremman mielenterveyden myös myöhemmällä iällä

Myös yli viisikymppiset homomiehet voivat parantaa henkistä hyvinvointiaan menemällä homoavioliittoon.
UUTISET: TERVEYS JA TUTKIMUS  21.01.2012 10:00 9 kommenttia, viimeisin 15.03.2012
 

Äärikristilliset USA:ssa vetoavat taas tasa-arvoista avioliittokäsitystä vastaan

Laaja amerikkalainen kristillisiä ja juutalaisia uskontoryhmiä edustava joukko rinnastaa taas samasukupuolisten suhteiden vastustamisen taisteluun uskonnonvapauden puolesta. "Luterilaiset" ryhmässä ovat Missouri-Synodista.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 14.01.2012 22:54 1 kommentti, viimeisin 15.01.2012
 

Saksalaisteologi David Berger ottaa kantaa paavin uudenvuoden puheisiin

Paavi varoitteli uudenvuoden puheissaan jälleen joistakin yhdessäelämisen muodoista. Homo-sanaa hän ei maininnut, mutta kaikki tajusivat, mistä on kysymys. Teoglogi David Berger kommentoi paavin puheita.
YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  12.01.2012 16:54
 

Räsänen jyrää uskonnollista toimintaa ´yleishyödylliseksi´

Poliisihallituksessa ei ole noin vain myönnytty Räsäsen hankkeisiin. On siis ainakin viivettä sen ajan tulolle, jolloin syrjivien tunnusten alla voidaan kerätä rahaa virallisin luvin. Poliisihallituksessa sanotaan, että laki tulisi muutta ensin.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 23.12.2011 10:19 5 kommenttia, viimeisin 25.12.2011
 

´Ministerin harkintakyky petti´

Suomen pääkirjoitustoimittajien näppäimistöiltä syntyi aamun 21.12 lehtiin ainakin kaksi selkeäsanaista kannanottoa ministeri Päivi Räsäsen toimintaan. Ministerin nähtiin toimillaan menneen liian pitkälle.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 21.12.2011 12:30 3 kommenttia, viimeisin 22.12.2011
 

Kirkkokriitikko pitää paavia homona

Elämäntapalehdessä ”Vicessä” haastatellaan 84-vuotiasta teologia Uta Ranke-Heinemannia. Aikaisemmin hän oli sitä mieltä, että paavi oli aseksuaali, mutta enää hän ei ole siitä varma.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 20.12.2011 16:08 3 kommenttia, viimeisin 21.12.2011
 

Professori: Räsäsen sekaantuminen uskonnonvapaus- ja toimivaltaongelma

Hallinto-oikeuden asiantuntija näkee ministeri Räsäsen kannanoton seurakuntien tukipäätöksiin toimivaltaongelmana. Ministeri itse on jatkanut keskustelua sanomalla, että opillisten kysymysten määrittely ei kuulu seurakunnille.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 20.12.2011 07:37
 

Kantelut rukousmalleista parisuhteensa rekisteröineiden puolesta eivät johda toimiin

Rukousmallin laatineet papit eivät joudu kirkon toimenpiteiden kohteeksi. Kantelut oli tehty Helsingin ja Espoon hiippakuntien kapituleille.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 19.12.2011 15:34
 

Henkilökuva kirkon luottamushenkilöstä, joka ottaa vahvasti kantaa

Sari Roman-Lagerspetz valittiin Vantaan seurakunnan luottamushenkilöksi viime seurakuntavaaleissa. Hän ottaa vahvasti kantaa ja herättää voimakkaita mielipiteitä. Paikallinen Vantaan Lauri -lehti on tehnyt hänestä henkilökuvan.
IHMISIÄ JA ILMIÖITÄ  10.12.2011 06:00
 

Kirkon työntekijöiden rekisteröity parisuhde huomion kohteena Kosken seurakunnassa

Kosken seurakunnassa kirkkoherra ja nuorisodiakoni rekisteröivät parisuhteensa. Tapahtuneesta on jouduttu järjestämään tiedotustilaisuuksia.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 27.11.2011 08:48 8 kommenttia, viimeisin 04.12.2011
 

Tasa-arvoisen avioliittolain vaikutukset kirkon lainsäädäntöön kompastuvat määräenemmistösäädöksiin

Kalervo Salo käsitteli tiiviisti kirkon tähänastisia toimia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen suuntaan. Muutokset kirkkolakiin vaativat 3/4-määräenemmistön kirkolliskokouksessa, ja sen vuoksi varmaan pikaisia muutoksia ei synny.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 25.11.2011 17:12
 

Tanskan homoparit saavat pian luvan sanoa ´kyllä´ kirkon alttarilla

Tanskassa samaa sukupuolta olevat parit päässevät ensi vuonna naimisiin kirkollisin menoin ja saavat samalla oikeuden kutsua puolisoaan virallisissakin yhteyksissä aviopuolisoksi. Asiasta kertoo Politiken-lehti.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 24.11.2011 18:32
 

Benettonin mainokset herättäneet kohua Vatikaanissa ja Valkoisessa Talossa

”Unhate”-nimisessä mainoskampanjassa on nähty poliittisia johtajia suutelemassa väitettyjä arkkivihollisiaan. Nyt Vatikaani on uhannut vaatevalmistajaa oikeustoimilla.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 18.11.2011 08:15 6 kommenttia, viimeisin 19.11.2011
 

Seurakuntien vetäytyminen syrjivien järjestöjen tuesta vahvistui Helsingissä

Evankelisluterilaisen kirkon verovarojen kavanvoituminen syrjivlle järjestöille on ehtymässä. Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto päätti osaltaan asiasta torstaina.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 11.11.2011 10:49 2 kommenttia, viimeisin 15.08.2012
 

YLE TV2 Silminnäkijä: Ihmisen eheyttäjä

TV2:n A-tuubi koettaa valottaa eheyttämistä ja mitä se on.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  06.11.2011 12:52 64 kommenttia, viimeisin 11.11.2011
 

Johanneksen kirkossa alkamassa sateenkaarimessu

Johanneksen kirkossa on jo monena vuonna pidetty ruotsinkielinen sateenkaarimessu. Illan hämärtyessä kirkon ovet avautuvat, ja messu alkaa tänään klo 21. Ennen messua Tomas Ray kertoi seurakunnan sateenkaarityöstä. PÄIVITETTY.
UUTISET: PRIDE  07.10.2011 19:42
 

Julkisen sanan neuvoston kaksi vapauttavaa päätöstä Älä alistu! -kampanjan tiimoilta

JSN:lle kanneltiin nuortenlehti Nuotan "Älä alistu!" -kampanjasta ja myös Talouselämä-lehden kampanjaan liittyvästä kriittisestä juttuotsikoinnista.
UUTISET: VIIHDE JA KULTTUURI  23.09.2011 19:31
 

Paavi Berliinissä: Torstai oli vilkas päivä

Paavi saapui Berliiniin. Iltapäivällä hän tapasi Saksan valtionjohtoa ja puhui Parlamenttitalossa. Ulkona oli suuri mielenosoitus. "Luovia mielenilmauksia" oli eri puolilla kaupunkia.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 23.09.2011 02:43 4 kommenttia, viimeisin 23.09.2011
 

Berliinin arkkipiispa uhkailee homopappeja

Berliinin katolinen arkkipiispa on kieltänyt kahta erotettua homopappia pitämästä huomenna illalla messua evankelisessa St.-Thomas –kirkossa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 20.09.2011 21:03
 

Paavi ei voi välttää tasa-arvon kohtaamista Berliinissä

Paavin ilmeen pienimmätkin värähtelyt ovat jutun aiheita, kun Berliinin pormestari Klaus Wowereit tervehtii 22.9. Wowereit on sanonut ymmärtävänsä vierailua protestoivia, mutta painottaa demokraattisuutta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 19.09.2011 10:11
 

Suomessa toimiva eheytysguru: Homotunteet eivät katoa, mutta vähenevät

Jyväskylässä pyöritetään eheyttämiskursseja. Jamaikalaissyntyinen Andy Chambers ja hänen vaimonsa toimivat aktiivisina. Aamulehti kertoo, mitä tamperelainen Riku näki ja koki Jyväskylässä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 18.09.2011 17:33 9 kommenttia, viimeisin 11.11.2011
 

Aamulehti ja eheytys

Nokia Mission irtisanottu johtaja Markku Koiviston ulostulossa viime viikonloppuna nk. eheyttäminen tuli jälleen kerran esille. Nyt Aamulehti teki aiheesta jutun. Seksologin kommentti saatiin myöhemmin mukaan tasapainon vuoksi.
IHMISIÄ JA ILMIÖITÄ  14.09.2011 17:01 5 kommenttia, viimeisin 24.10.2011
 

´Mitä uskonnon nimissä saa sanoa?´

Periaatteellinen keskustelu julkisista "ansaitsevat kuoleman" -homopuheenvuoroista on Nokia Mission Koiviston julistuksen (11.9.) jälkeen käynnistynyt hitaasti. HS julkaisi aiheesta kuitenkin puheenvuoron 13.9.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 13.09.2011 07:57 3 kommenttia, viimeisin 14.09.2011
 

Yliopisto Puolassa torjui eheyttäjien konferenssin

Poznanissa, Puolassa yliopisto jätti allekirjoittamatta jo neuvotellun sopimuksen, joka olisi mahdollistanut amerikkalaisen organisaation aikoman eheytyskonferenssin.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 08.09.2011 21:08
 

Poliisiväkivaltaa homoja kohtaan paavin Madridin vierailun aikana

Espanjan sateenkaariväestön oikeuksia puolustava Fundación Triángulo on julkisesti tuominnut poliisin harjoittaman mielivallan, joka kohdistui nuoriin homoseksuaaleihin heidän suudellessaan toisiaan ja kantaessaan sateenkaarilippua Nuorien maailmanpäivänä
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 23.08.2011 22:17
 

Tapiolan kirkkoa voidaan nyt käyttää parisuhteen rekisteröinnin jälkeen rukoukseen

Tapiolan kirkon seurakuntaneuvostossa tehtiin 7.6.2011 kokouksessa myönteinen päätös parisuhderukouksesta kirkon tiloissa. Myös Leppävaaran kirkossa on tehty samanlainen päätös.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 18.08.2011 15:31 2 kommenttia, viimeisin 19.08.2011
 

Paavin vierailu Espanjaan aiheuttaa erimielisyyttä. Torstaina suuteluprotesti.

Paavi Beneditct XVI vierailee Madridissa katolisten nuorten juhlassa, jonne odotetaan jopa miljoona osallistujaa. Paavin vierailu on herättänyt suuttumusta espanjalaisissa kustannusten vuoksi, maan ollessa vakavassa talouskriisissä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 17.08.2011 21:35
 

Malkus-ryhmälle kerätty kolehteja Helsingin kirkoissa

Ekumeeninen ryhmä Malkus on saanut taloudellista tukea ainakin kahdessa Helsingin kirkossa kerätystä kolehdista.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 13.08.2011 19:15
 

Amerikkalaisen ex-gay-liikkeen kärkinimi Mario Berger seminaarissa Suomessa

Anglikaanipastori Mario Bergner on pääpuhuja Karkun Evankelisen opiston Rakkauden uusi suunta -seminaarissa. Bergner on amerikkalaisen ex-gay-liikkeen näkyvimpiä henkilöitä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 29.07.2011 17:35 3 kommenttia, viimeisin 30.07.2011
 

Half Pride oli tervetullut Keltinmäen kirkkoon, suoraa HLBT-historiaa olisi ollut toisessa Jyväskylän kirkossa

Eteläisen lähiön vuorisella rinteellä sijaitsevan Keltimäen kirkon sunnuntain aamujumalanpalvelukseen oli liitetty Jyväskylän Half Priden evl-osuus. Marja-Sisko Aalto saarnasi.
UUTISET: PRIDE  17.07.2011 15:40 1 kommentti, viimeisin 17.07.2011
 

Helsinki Pride 2011: Sateenkaarimessu Kallion kirkossa Helsingissä

Helsinki Pride 2011 -tapahtumiin kuului myös sateenkaarimessu. Se pidettiin tällä kerralla Kallion kirkossa. Tapahtumaan osallistui 250 henkilöä.
PRIDE  Raportti07.07.2011 22:00
 

Parisuhteen rekisteröineille laadittu rukous

Yhteys-liikkeen verkkosivuilla on julkaistu rukous parisuhteen puolesta. Mukana on myös siihen liittyvät ohjeet. Rukouksen ovat laatineet neljä luterilaisen kirkon pappia. Asiasta kertoi kotimaa24.fi -verkkojulkaisu.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 05.07.2011 01:08 2 kommenttia, viimeisin 05.07.2011
 

Pakistanin suurin uskonnollinen puolue paheksuu USAn kulttuuriterrorismia

Islamabadissa, USAn suurlähetystössä vietettiin pride-juhlaa. Paikalla oli homoja ja lesboja. Uskonnollisen puolueen johtaja sanoo ,ettei sellaista suvaita edes lähetystön muurien takana.
UUTISET: PRIDE  04.07.2011 16:24
 

Vähemmistön oikeudet ministerille ´hupaa tavaraa´

Lounais-Suomen valtalehti TS otti pääkirjoituksessaan 3.7 selkästi kantaa ja löysi uusia ilmaisuja ahdasmielisyyden neuvotteluvoiton käsittelyyn. TS epäilee lakialoitteen tietä kuitenkin kivikkoiseksi.
UUTISET: VIIHDE JA KULTTUURI  03.07.2011 09:12 13 kommenttia, viimeisin 03.07.2011
 

Helsinki Pride 2011: Malkuksessa puhetta uskosta ja rakkaudesta

Malkuksen illassa keskiviikkona käytiin hyvää keskustelua uskosta ja rakkaudesta. Yleisön pyynnöstä julkaisemme pastori, kanttori Samuli Korkalaisen alustuksen sekä tekstinä että audiona.
PRIDE  Raportti01.07.2011 10:00
 

KD:n pudonnut tuntuvasti sitten vaalien

Homovastainen linja ei ole lisännyt KD:n kannatusta. YLE:n uusi tutkimus osoitti KD:lle suhteellisesti suurta suosion laskua.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 30.06.2011 12:27 4 kommenttia, viimeisin 01.07.2011
 

Hong Kongin hallitus palkkasi homojen eheyttäjän

Hong Kong saattaa olla ensimmäinen maa mailmassa, joka on palkannut virallisesti homoja eheyttävän psykiatrin. Homoaktivistit ovat suuttuneet päätöksestä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 20.06.2011 21:20 1 kommentti, viimeisin 29.06.2011
 

´Homo sopii anglikaanipiispaksi, kunhan on selibaatissa´

Homotaipumukset eivät ole estämässä nousua anglikaanipiispaksi, kunhan taipumuksia ei toteuta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 20.06.2011 00:03 2 kommenttia, viimeisin 25.06.2011
 

HS: Räsänen juhli voittoaan reteästi

HS: Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen (kd) rätkäytti märän rätin tasa-arvosta kiinnostuneiden kasvoille perjantai-iltana.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 19.06.2011 09:16 1 kommentti, viimeisin 19.06.2011
 

Räsänen sisäministeriksi. Peliä ei ole pelattu, eikä sitä siis hävitty

Hesari tänään. Vasemmistoliitto: Puolueet sopivat tukevansa homoliittoja.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 19.06.2011 07:13 10 kommenttia, viimeisin 19.06.2011
 

´Kirkon ja Räsäsen yhteistyön ainekset olemassa´

Uusi kirkollisasiain ministeri on tunnettu kirkon valtavirtaa tiukemmista asenteista seksuaalivähemmistöihin. Kirkkohallituksen kansliapäällikkö ei tuoreeltaan ennustellut yhteistyötä, mutta sanoi sen ainesten olevan olemassa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 18.06.2011 06:05
 

Immonen tuomitsee homojen hirttämisen

Homojen hirttäminen oli yksi niistä kielteisistä asioista, jotka perussuomalaisten nuori kansanedustaja Olli Immonen liittää islamiin. Immonen siis vastustaa moista menettelyä. Kuva PS:n ryhmän asennehaitarista sukupuolivähemmistöihin tarkentuu.
NÄKÖKULMAT  17.06.2011 09:38 5 kommenttia, viimeisin 19.08.2011
 

Syrjintälupa herätysliikkeille, koska he täyttävät kirkkojen penkit

HS:n Vieraskynäosiossa Hanna Salomäki vaatii, että herätysliikkeille pitäisi suoda omantunnonvapaus suhteessa homoseksuaalisuuteen, koska he ovat ahkeria kirkossa kävijöitä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 15.06.2011 21:30
 

Tukholma edellyttää kirkon vihkivän homoja

Ruotsin kirkon lehti Kyrkans Tidning on kysynyt Ruotsin hiippakunnilta, mikä merkitys suhtautumisella samaa sukupuolta olevien henkilöiden vihkimiseen on palkattaessa uusia pappiskandidaatteja. Vastaukset osoittavat, että asialle annetaan erilaisia painoa
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 11.06.2011 22:10
 

Chileläislapsi julisti ”pyhän sodan” tasa-arvoa vastaan

Chileläiset kiihkouskovaiset ovat käyttäneet alaikäistä psykologisesti hyväkseen niin, että tämä aloittaisi ”pyhän sodan” niitä senaattoreita vastaan, jotka tukevat lakialoitteita samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisestä virallisesta parisuhteesta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 05.06.2011 20:19
 

Lähetystyön tempoileva arvohistoria. Apartheidia tuettiiin.

"Suomalaisen julkisrahoitetun lähetystyön tulee nyt irtautua kohdealueiden eriarvoistavasta teologiasta, samaan tapaan kuin aikanaan lopulta luovuttiin apartheidin kannattamisesta". Ranneliikkeen uutisavustajan kommentti.
NÄKÖKULMAT  05.06.2011 08:52
 

Syrjivän lähetystyön tukea selvitetään evl-seurakunnissa

- Valtion ja kirkon on lopetettava rahoitustuki syrjivien oppien viemiselle Suomesta ulkomaille, kirjoittaa HS:n mielipidesivulla Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston jäsen Sari Roman-Lagerspetz.
NÄKÖKULMAT  03.06.2011 05:18 6 kommenttia, viimeisin 29.04.2015
 

Kirkon rukousvapaus näkyy valintoina

Kirkossa sallittu henkilöstölle ja seurakunnille vapaaehtoinen rukoileminen samasukupuolisten parien kanssa on johtanut seurakuntien jakautumiseen rukoilijoihin ja siitä pidättyviin. HS:n uutisen mukaan kaikkialla ei ole tehty ainakaan avoimia päätö
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 29.05.2011 07:05 2 kommenttia, viimeisin 03.06.2011
 

Kirkko aikoo syynätä tarkemmin kolehtien keräämistä pyytävät

Kolehtien kantamista anovien tulee ottaa huomioon "kirkon yhteiset päätökset", totesi Kirkkohallituksen yleisistunto 25.5. Älä alistu-kampanjan yhteydessä kävi ilmi sen tukijoiden saaneen myös kolehtirahoja.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 26.05.2011 00:33
 

Kristillisdemokraatit entistä homogeenisempi ryhmä

Toisinajattelevien vetäytyminen on parantanut Päivi Räsäsen asemaa kristillisdemokraattien johdossa. KD:n ilmeisen hallitusvastuun myötä kokoomuksen Katainen antanee Räsäsen avioliittonäkemyksille myös tuulensuojan.
NÄKÖKULMAT  25.05.2011 23:44
 

Italian homot rukoilevat kadulla kirkon torjuttua heidät

Italian uskovaisten homojen, lesbojen, transsukupuolisten ja biseksuaalien keskuudessa on herättänyt valtavaa suuttumusta se, että eräs kardinaali kielsi pitämästä messua homofobian uhrien muistoksi. He ovat ilmoittaneet rukoilevansa kadulla, jos heiltä k
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 14.05.2011 14:49 1 kommentti, viimeisin 14.05.2011
 

Kirkkopäivät Lahdessa: ei sateenkaarimessua

Lahdessa pidetään tämän viikon lopulla Kirkkopäivät. Jo maaliskuussa Lahden seurakuntayhtymä kertoi, että Kirkkopäiville ei haluta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille tarkoitettua sateenkaarimessua.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 09.05.2011 06:00
 

Paavin nenän alla kukoistaa papillinen homoskene Roomassa

Tässä kuussa julkaistava kirja väittää, että Roomassa on pappien vilkas homoskene. Asia on Vatikaanille varsin kiusallinen, koska kirkko vaatii papeiltaan siveyttä ja samalla se tuomitsee homoseksuaalisuuden.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 24.04.2011 19:27
 

Saksa: Homofobinen vihasaarnaaja karkotetaan

Radikaali-islamistinen vihasaarnaaja Bilal Philips esiintyi Frankfurtissa keskiviikkona. Saarnaaja on mm. vaatinut kuolemaa homoille. Esiintymisen jälkeen hänelle ilmoitettiin karkotuksesta: kolme päivää aikaa häipyä maasta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 21.04.2011 22:00
 

Hesburger-hampurilaisketju irtisanoutuu eheyttäjistä

Kotimaa24 kyseli Hesburgerin perustajan ja hallituksen puheenjohtajan Heikki Salmelan mielipidettä siitä että yritys on mainoksella liitetty Kristillinen tervehtymiskeskus CHC ry -järjestöön.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 13.04.2011 22:16 8 kommenttia, viimeisin 25.11.2011
 

Polvirukouksella ja Kela-korvauksella homoista heteroita

Useat nk. sielunhoitoterapeutit koettavat rukoilulla ja sopivalla rahasummalla terapoida homoja heteroiksi. Osa lupaa jopa Kelan tukemaa terapiaa. Monet heistä ovat Sairaanhoitajaliiton jäseniä ja virallisesti sairaanhoitajia.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 11.04.2011 02:30 91 kommenttia, viimeisin
 

Salliiko Sairaanhoitajaliitto homojen muuttamista heteroiksi epäilyttävillä terapioilla?

Sairaanhoitajaliiton jäsenkunnassa on virallistettuja sairaanhoitajia, jotka tekevät lisäksi nk. sielunhoitoterapiaa, jossa yhtenä tavoitteena on seksuaalisen identiteetin muuttaminen homosta heteroksi.
YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 11.04.2011 02:30 21 kommenttia, viimeisin 10.04.2012
 

Espanjan seksuaalivähemmistöille vastenmielisimmät

Eräässä tutkimuksessa on selvitetty henkilöt, jotka synnyttävät eniten vastustusta Espanjan seksuaalivähemmistöjen keskuudessa. Näitä ovat Rouco Valera, Paavi, José Maria Aznar, Mariano Rajoy ja Intereconomía.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 10.04.2011 13:28
 

Ministeri Wallin: »Päivi Räsänen tulee kirkolle kalliiksi»

Poliitikkojen nokittelu jatkuu julkisuudessa. Ministeri Wallin antoi takaisin Rasaselle taman askettaisista TV-kommenteista.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 05.04.2011 15:19 15 kommenttia, viimeisin 18.05.2011
 

Älä alistu! -kampanja päättyy etuajassa

Älä alistu! -kampanja on lopetettu Ilta-Sanomien mukaan etuajassa. kampanjan järjestäjät kokevat, ettei aiheesta voi keskustella avoimesti. Kampanjan aiheuttaman kohun saattelemana kirkosta eroaminen lisääntyi merkittävästi.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 25.03.2011 12:51
 

Konservatiivikristittyjen nuorille suunnattu »Älä alistu!» -eheytyskampanja herättää kritiikkiä

Kristilliseksi nuortenmediaksi itseään kutsuva Nuotta ja joukko konservatiivikristittyjen toimijoita ovat käynnistäneet nuorille osoitetun heteroksi eheytyskampanjan. Kampanja on herättänyt kriittistä keskustelua kampanjan käynnistäneiden vastuusta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 24.03.2011 17:23
 

Apple poistanut sovelluskaupastaan homojen eheyttäjien sovelluksen

Applen sovelluskaupassa ladattavana ollut Exodus Internationalin ilmaissovellus on ilmeisesti poistettu jaosta. Trust Wins Out -järjestö vaati Applea poistamaan sovelluksen levityksestä ja vetoomuksen on allekirjoittanut lähes 150 000 ihmistä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  23.03.2011 14:54 2 kommenttia, viimeisin 21.03.2011
 

Vieläkö takatalvi jatkuu

Kiikkustuolissa sylikoira Daizyn kanssa katsellaan, kun takatalvi jatkuu.
NÄKÖKULMAT  23.03.2011 11:39 1 kommentti, viimeisin 31.03.2011
 

Huittisten seurakunnassa myönteinen äänestyspäätös parisuhderukouksista

Huittisten seurakunnassa on vastustettu rukoushetkien pitämistä samaa sukupuolta oleville pareille. Kirkkoherra vei asian kirkkoneuvoston äänestykseen. Myönteinen kanta voitti äänin 8-5.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 11.03.2011 18:25
 

Homoavioliittojen salliminen olisi vain jatkumoa kristinuskon historiassa

Kanava-lehden (8/2010) kirjoituksessa Hgin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarinen katsoo kiistan parisuhteiden rekisteröinnistä ja homoavioliitoista olevan todellisuudessa osa pitkää historiallista jatkumoa.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  03.03.2011 21:24
 

Risto Saarinen, Avioliiton esteiden poisto on luterilaisuuden pitkä linja

Kiista homoliitoista on osa pitkää jatkumoa. Länsimaisessa avioliittokäsityksessä olennaista on ihmisten itsemääräämisoikeuden puolustaminen. Siksi kirkko voi päivittää näkemystään homoliitoista perinteestään irtautumatta.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  03.03.2011 18:37 4 kommenttia, viimeisin 04.06.2013
 

Yksitoista teologia irtautuu piispojen näkemyksistä

Yksitoista teologia, joista suurin osa on pappeja, on julkaissut avoimen kirjeen tai "ilmoituksen", jossa he tuomitsevat piispojen ohjeen rukoushetken järjestämisestä. Yhdentoista joukko jylisee: "Suomen kirkkoa viedään määrätietoisesti Sodoman tielle
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 17.02.2011 21:37 9 kommenttia, viimeisin 20.02.2011
 

Piispainkokous laati rukousohjeen rekisteröityjä homopareja varten

Luterilaisen kirkon kaksipäiväinen piispainkokous laati pastoraalisen ohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta rekisteröidyn parisuhteen solmineiden kanssa ja näiden puolesta. Viime marraskuun kirkolliskokous päätti rukousohjeiden laatimisesta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 09.02.2011 23:03 2 kommenttia, viimeisin 14.02.2011
 

Bahrain: Joukkopidätys yksityisissä homobileissä

Bahrainissa on pidätetty 127 henkeä yksityissä bileissä, joihin oli tullut väkeä useista arabimaista. Pidätys tapahtui keskiviikkoiltana.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 06.02.2011 17:55
 

KD:ssä kuohuu, Bjarne Kallis suomii Päivi Räsästä

Hufvudstadsbladetiin haastateltu Bjarne Kallis on sitä mieltä, että kristillisdemokraatit voisivat olla nosteessa perussuomalaisten asemesta, jos Päivi Räsänen ei olisi niin hanakasti ollut tuomitsemassa homoavioliittoja, vaan huolestunut tuloeroista.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 05.02.2011 19:24 6 kommenttia, viimeisin 01.11.2014
 

Katolinen kirkko: teologien joukkoprotesti

Saksalainen Süddeutsche Zeitung julkaisi eilen illalla 144 teologin allekirjoittaman kirjelmän, jossa kritisoidaan selibaattia ja katolisen kirkon autoritaarista asemaa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 04.02.2011 10:20
 

Edge Boston: Ex-Gay-organisaatiot levittäytyneet laajalti maailmalla

Ugandan tunnetuimman homoaktivistin murha 26.1.2011 ja amerikkalaisten nk. Ex-Gay-järjestöjen rooli homovihan lietsonnassa Ugandassa ja muuallakin on noussut taas kerran julkiseen keskusteluun.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 01.02.2011 21:53 2 kommenttia, viimeisin 03.02.2011
 

Kommentteja sateenkaarimessusta

Sateenkaarimessu synnytti vilkasta keskustelua. Ranneliike voi välittää messusta vain puheosuuksia.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 01.02.2011 11:31
 

Sateenkaarimessu Helsingissä Alppilan kirkossa

Lähes 200 ihmistä oli kokoontunut tänään lauantaina alkuillasta Helsingissä Alppilan kirkkoon sateenkaarimessuun.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 29.01.2011 21:00
 

Alppilan kirkko valmiina ottamaan vastaan sateenkaarimessuväen

Alppilan kirkko on juuri otettu käyttöön remontin jälkeen. Sieltä on löytynyt kotipaikka sateenkaarimessuille.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 29.01.2011 14:32
 

Tallinnassa arkkipiispa vaati selitystä joulujumalanpalveluksesta

Aamulla saapui virolaisia Helsinkiin osallistuakseen illan sateenkaarimessuun. Tallinnassa on ollut vasta yksi gayihmisten jumalanpalvelus, ja sekin aiheutti polemiikkia.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 29.01.2011 14:30
 

QX: Mr Gay Finland haluaisi ihmiset takaisin kirkkoon

QX on käynyt Turussa tapaamassa Kenneth Liukkosta
UUTISET: VIIHDE JA KULTTUURI  27.01.2011 11:08 2 kommenttia, viimeisin 28.01.2011
 

Sateenkaarimessu siirtyy uudistettuun Alppilan kirkkoon

Seuraava sateenkaarimessu on ensi lauantaina uudessa paikassa, Alppilan kirkossa. Messu siirtyy sinne pysyvästi. Alla oleva kuva on seurakunnan nettisivulta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 26.01.2011 06:00 2 kommenttia, viimeisin 27.01.2011
 

Katolisen kirkon näkemys homoista syypäänä pedofiliaskandaaliin on väärä

Uudessa Kanava-lehdessä on laaja ja kriittinen artikkeli katolista kirkkoa vuosikymmeniä vaivanneesta pedofiliaskandaalista. Kirjoittaja viittaa tutkimukseen, jonka mukaan "homokulttuuria" kirkon on turha syyttää skandaalista, vaan omaa itseään.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  21.01.2011 22:46 5 kommenttia, viimeisin 24.01.2011
 

Homojen syrjintä olennainen syy kirkosta eroamisiin

Tänä aamuna Helsingin Sanomat kertoo, millaista palautetta kirkosta eronneet ovat antaneet. Eniten on moitittu kirkon suvaitsemattomuutta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 14.01.2011 10:33 1 kommentti, viimeisin 14.01.2011
 

Paavi kyläilee taas

Paavin virallinen vierailu Berliiniin ensi syyskuussa on aiheuttanut jo nyt puolesta ja vastaan -puheita. Erityisesti kiistellään siitä, onko asiallista antaa paaville paikka puheen pitoon Saksan parlamentissa eli Bundestagissa.
IHMISIÄ JA ILMIÖITÄ  13.01.2011 03:44 1 kommentti, viimeisin 18.01.2011
 

Saksassa eripuraa paavin vierailun takia

Saksassa kristillisdemokraattien sisällä toimiva homojen ja lesbojen puoluejärjestö LSU pitää paavin saapumista Saksaan ja puhetta parlamentissa suurena kunniana. Homojärjestöt ja vihreät ovat olleet kitkeriä paavin vierailusta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 20.12.2010 17:11 1 kommentti, viimeisin 23.12.2010
 

YLE: Kirkossa konservatiivit kaipaavat syrjintäsuojaa

Viikonlopulla homoperheille rukoiltiin Helsingin tuomiokirkossa hyvää joulunaikaa. Konservatiivit ovat ahdistuneita tästä nykymenosta. He haluavat syrjintäsuojan kirkkolakiin.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 13.12.2010 10:46 2 kommenttia, viimeisin 13.12.2010
 

Arkkipiispa Kari Mäkinen kävi Ykkösaamussa

Arkkipiispa Kari Mäkinen oli Ykkösaamussa tv1:ssä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 11.12.2010 13:21 1 kommentti, viimeisin 12.12.2010
 

Malkuksen lämminhenkinen 30-vuotisjuhlailta

Eilen illalla joukko Malkuksen väkeä kokoontui muistelemaan mennyttä 30 vuotta. Paikalla olivat Malkuksen perustajat Ritva Kurki ja Lisa Bylund. KUUNTELE.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 04.12.2010 08:17
 

Kristillinen ja elämänkatsomuksellinen ryhmä Malkus on 30-vuotias

Hesetan kristillinen ja elämänkatsomuksellinen ryhmä Malkus täytti 30 vuotta viime sunnuntaina. Tänään on 30-vuotiskokoontuminen. Ranneliike käy tapaamassa veteraaneja.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 03.12.2010 14:32 1 kommentti, viimeisin 06.12.2010
 

Muuallakin Euroopassa evankelis-luterilainen kirkko yrittää uudistua

München: Evankelis-luterilaisessa kirkossa homopappi ja hänen partnerinsa voivat vastaisuudessa asua pappilassa, jos kirkolliskokous hyväksyy jo tehdyn päätöksen.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 25.11.2010 18:00
 

Viron luterilaisesta kirkosta erotettu pastori Heino Nurk piti luennon Helsingissä

Pastori Heino Nurkia ei ole erotettu kirkosta. Häneltä otettiin pois papin oikeudet.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 24.11.2010 15:30 2 kommenttia, viimeisin 22.11.2010
 

BBC tutki: Englannin islamilaisissa koulukirjoissa vaaditaan homoille kuolemaa

BBC on tutkinut, millaisia koulukirjoja käytetään Englannissa islamilaisissa viikonloppu- tai iltakouluissa. Kirjat saadaan Saudi-Arabiasta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 23.11.2010 16:22
 

Lauantaina: Suoraa puhetta Jumalasta

Kuka uskoo Jumalaan? Suoraa puhetta -ohjelmassa YLEn ykkösessä puhutaan tästä arasta aiheesta. Ranneliikkeen toissaviikkoisen pikagallupin mukaan yli 60% vastaajista ei kuulunut kirkkoon.
IHMISIÄ JA ILMIÖITÄ  19.11.2010 20:00
 

Seurakuntavaalit 2010: Homoliikkeen keulakuva seurakuntaneuvostoon

Hufvudstadsbladet kirjoittaa, että uuden homoliikkeen keulakuva, Kenneth Liukkonen pääsi seurakuntavaaleissa läpi.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 16.11.2010 11:51 6 kommenttia, viimeisin 17.11.2010
 

Tulkaa kaikki -liike: Rukousohje tukee kirkon uudistusta

Tulkaa kaikki -liikkeen tiedote kirkolliskokouksen päätöksestä
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 15.11.2010 07:59
 

Saksa: Gayromeossa liikkunutta pappia ei voi rangaista

Essenin piispa on pitänyt katumuspuhuttelun papille, jonka lehdistö paljasti kontaktisivusto Gayromeon käyttäjäksi. Lisäksi pappi siirrettiin uuteen seurakuntaan.
YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  EU 15.11.2010 07:27 1 kommentti, viimeisin 17.11.2010
 

Kirkolliskokouksen perustevaliokunta hahmotteli rukoushetken yksityiskohtia

Kirkolliskokouksen perustevaliokunta tarkasteli kysymystä homopareista monipuolisesti. Tutkija Henrietta Grönlund haastateltavana.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 13.11.2010 12:11 1 kommentti, viimeisin 13.11.2010
 

Journalisti-lehden debattia: Toimittajat eivät voi ymmärtää homokohua

On ollut homokohua ja kirkosta eroamisia. Samaan aikaan monet toimittajat ovat julkisesti ihmetelleet koko kohua. He "eivät ymmärrä" mistä on kysymys.
NÄKÖKULMAT  12.11.2010 17:35
 

Saudi-Arabia: Sukupuoli ja islam törmäyskurssilla

Supermarket-ketju Panda palkkasi kesällä Saudi-Arabiassa naisia kassoille töihin. Protestiaalto johti siihen, että naiset siirrettiin pois. Korkea-arvoinen Fatwa-neuvosto on tehnyt asiasta päätöksen.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 10.11.2010 16:00 1 kommentti, viimeisin 10.11.2010
 

Piispa Gene Robinson vetäytyy eläkkeelle

USA: Piispa Gene Robinson on ilmoittanut, että vuoden 2013 alusta hän siirtyy eläkkeelle. Seitsemän vuotta piispan virassa on ollut hänelle ja hänen perheelleen hyvin raskasta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 09.11.2010 07:29 3 kommenttia, viimeisin 10.11.2010
 

Paavi Barcelonassa: Homot ja lesbot suutelivat paavin edessä

Netissä on sovittu, että tuhannet homot ja lesbot tulevat mukaan massapussailuun paavin Barcelona-vierailun aikana. Mielenosoitus kutistui kuitenkin noin parin sadan ihmisen protestiksi.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 07.11.2010 14:03 4 kommenttia, viimeisin 09.11.2010
 

Seurakuntavaalit 2010: Tulkaa Kaikki -liikkeen vaaliavaus

Tulkaa Kaikki -liikkeen vaalikampanja avattiin maanantaina iltapäivällä Helsingissä Lasipalatsin nurkalla. Tilaisuudessa oli hyviä puheenvuoroja ajankohtaiseen keskusteluun liittyen.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 01.11.2010 20:32
 

Seurakuntavaalit 2010: Ennakkoäänestys alkoi

Aamulla avattiin seurakuntavaalien ennakkoäänestyspaikat. Iltapäivällä avaa Tulkaa Kaikki -liike kampanjansa Lasipalatsin edessä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 01.11.2010 13:14
 

Seurakuntavaalit 2010: Vaalikoneesta poistettiin liian kova aineisto

Jyväskyläläisen ehdokkaan lennokkaita vastauksia poistettiin seurakuntavaalikoneesta. Tällaisia: "Homot on hävitettävä kansasta".
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 28.10.2010 13:45 6 kommenttia, viimeisin 29.10.2010
 

Venäjän ortodoksinen kirkko protestoi Ihmisoikeustuomioistuimen päätöstä vastaan

Venäjän ortodoksinen kirkko ei pidä ihmisoikeustuomioistuimen päätöksestä, jossa Venäjä tuomittin syrjinnästä. Kirkko järjestää anti-homo-marsseja.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 27.10.2010 09:03
 

Haavisto esittää omia näkemyksiään homojen vihkimisestä

Vihreiden Pekka Haavisto kertoo uudessa kirjassaan, että heidänkin perheessään on mietitty kirkollista vihkimistä, jos sellainen tulee.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 27.10.2010 07:59
 

Raamattu pienellä alkukirjaimella

Tervo heitti raamatun nurkkaan ja papit paheksuivat, kertoo iltapäivälehti. Keskustelu käy edelleen kiivaana. Kristillisdemokraatit saavat uusia jäseniä. Kirkosta lähdetään ulospäin.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 26.10.2010 08:41 5 kommenttia, viimeisin 27.10.2010
 

Seurakuntavaalit 2010: Tulkaa Kaikki -liike kokoaa kirkon uudistushaluisia

Seurakuntavaalien vaalikone avautuu maanantaina. Tulkaa Kaikki -sivusto on kerännyt tietoja uudistusmielisistä ehdokkaista.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 24.10.2010 10:42
 

Suomen homokeskustelu on huomattu maailmalla

Ulkomaiset gay-lehdet ja nettisivut ovat huomanneet Suomessa käydyn kirkko- ja homokeskustelun. Laajalevikkisistä sanomalehdistä on löytynyt aika vähän juttuja tästä teemasta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 23.10.2010 20:36
 

Pastori, joka on lesbo: ´Kirkko on hyväksynyt minut´

Hufvudstadsbladet HBL on haastatellut pastori Laura Mäntylää. Hän tuli puolitoista vuotta sitten esiin homoseksuaalina kirkon työntekijänä.
IHMISIÄ JA ILMIÖITÄ  23.10.2010 19:20 1 kommentti, viimeisin 23.10.2010
 

Miltä valtoimenaan vellova homokeskustelu näyttäytyy kirkon sisällä?

PÄIVITYS: Pastori Peiponen puhuu itseasiassa kirkon kriisinhallinnasta, eikä vain PR:stä. Tampereen piispan kutsumiseen paikalle olivat todellisuudessa muut syyt kuin paikkakunta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 22.10.2010 12:52 3 kommenttia, viimeisin 26.10.2010
 

Kynttilämielenosoitus. ´Kristitty ei tuomitse rakkautta: homokielteisyys ei kuulu kirkkoon´.

Tänään kokoonnutaan Helsingin Narinkkatorille ilmaisemaan kynttilämielenosoituksella, että kristitty ei tuomitse rakkautta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 22.10.2010 09:51 1 kommentti, viimeisin 22.10.2010
 

Piispa Riekkinen: ´Homojen syrjintä kirkossa on lopetettava´

Piispa Wille Riekkinen ja hiippakundekaani Sakari Häkkinen kirjoittavat Hesarin Mielipide-osiossa: "Jumalan lapsina ja osana tätä luomakuntaa myös homoseksuaaleille on taattava yhdenvertainen asema kaikessa kirkon toiminnassa."
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 21.10.2010 17:35 3 kommenttia, viimeisin 22.10.2010
 

Kristillisdemokraattien riveissä rakoilua

Kristillisdemokraateilla näyttää olevan linjauksen paikka. Kari Kärkkäinen (KD) haluaa viheltää kuumana käyvän homokeskustelun poikki.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 19.10.2010 21:42 4 kommenttia, viimeisin 20.10.2010
 

Seurakuntavaalit 2010: Uudistusmielisiä ehdokkaita useita satoja

Helsingin hiippakunta järjesti lokakuun alkupuolella tilaisuuden seurakuntavaalien ehdokkaille. Tulkaa Kaikki -liike kerää äänestäjien avuksi tietoja uudistusmielisistä ehdokkaista.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 19.10.2010 07:03 3 kommenttia, viimeisin 19.10.2010
 

Räsänen YLEn Aamu-TV:ssä: ´Homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä´

Päivi Räsänen YLEn aamu-TV:ssä maanantaiaamuna: "Raamatun suhtautuminen homoseksuaalisuuden harjoittamiseen on kuitenkin tuomitseva: se on syntiä, ja tämä taas on henkilökohtainen näkemykseni."
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 18.10.2010 10:45 7 kommenttia, viimeisin 20.10.2010
 

Maaginen homoilta - kirkosta eroamiset jatkuvat

Kirkosta eroamiset jatkuvat. Perjantaina erosi 3 474 ihmistä. Urheilukonkarit ovat myös ottaneet kantaa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 16.10.2010 07:03 2 kommenttia, viimeisin 16.10.2010
 

Kristillisen homojärjestön perustajalta riistettiin Viron ev.lut -kirkon pappisoikeudet

Viron evankelis-luterilainen kirkko peruutti pastori Heino Nurkin hengelliset valtuudet lokakuun alussa. Virallinen syy oli säädyttömään tekoon syyllistyminen ja väärän opin levittäminen. Nurk on kristillisen homoyhdistyksen perustaja.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 14.10.2010 22:27 5 kommenttia, viimeisin 17.10.2010
 

Taivaallista menoa FST-kanavalla

Tv:n homoillan jälkeen jälkihoidoksi sopii hyvin tämä FST:n henkilökuva nuoresta miehestä, joka vähitellen alkoi hyväksyä homoutensa. Uskonnollisena nuorena hän kärsi paljon homouden taakasta.
UUTISET: VIIHDE JA KULTTUURI  13.10.2010 07:33 1 kommentti, viimeisin 28.11.2010
 

Sakun tarina: Eheytyminen herätyskristillisen liikkeen piiristä homoksi!

Muutamia vuosia sitten verkossa julkaistiin kirja, joka kertoi uskonnollisen herätysliikkeen piirissä kasvaneesta homomiehestä, hänen ristipaineestaan oman seksuaalisen identiteettinsä ja uskonnollisen yhteisönsä ahdistavien normien keskellä.
IHMISIÄ JA ILMIÖITÄ  11.10.2010 20:28 3 kommenttia, viimeisin 18.10.2010
 

Seurakuntavaalit 2010: Ehdokaslistat on julkistettu

Marraskuun puolivälissä pidetään seurakuntavaalit. Nyt virallisesti tiedetään, millaisia ehdokaslistoja seurakuntavaaleissa on. Tulkaa Kaikki -liike on jo laatinut listaa suosittelemistaan uudistusmielisistä ehdokkaista.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 11.10.2010 12:56 2 kommenttia, viimeisin 11.10.2010
 

Amerikkalaiset osaavat huonosti oman uskontonsa perusasiat

Kansallisessa uskontotutkimuksessa uskovaiset amerikkalaiset reputtivat selvästi. Ateistit ja agnostikot pärjäsivät samassa tutkimuksessa selvästi uskovaisia paremmin.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 05.10.2010 22:32 3 kommenttia, viimeisin 08.10.2010
 

Ruotsidemokraatit protestoivat Eva Brunnen saarnaa

Ruotsidemokraatit poistuivat Tukholmassa valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksesta. Piispa Eva Brunnen saarna oli heille liikaa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 05.10.2010 21:20 6 kommenttia, viimeisin 10.04.2015
 

Suurmielenosoituksella vastustettiin paavin vierailua Englantiin

Arviolta parikymmentä tuhatta ihmistä osoitti tänään mieltään paavin vierailua vastaan.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 18.09.2010 22:35 5 kommenttia, viimeisin 21.09.2010
 

Independet-lehti kirjoittaa voimallisesti paavia vastaan

Independent-lehti asettaa Englannin katoliset seinää vasten juuri paavin vierailun aattona.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 12.09.2010 07:29 6 kommenttia, viimeisin 14.09.2010
 

Tuleeko Hollantiin ja Belgiaan homopääministerit: Ei tule

Hollannissa hallitusta yritti muodostaa Mark Rutte, Belgiassa Elio di Rupó. Belgian Elio di Rupo on nyt luopunut hallituksen muodostajan tehtävistä. Samoin Hollannissa hallitusneuvottelut ovat umpikujassa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 04.09.2010 19:07 4 kommenttia, viimeisin 16.08.2010
 

´Muslimielämää´ alkaa huomenna

Aamu-tv:ssä esiteltiin lähtötilanne. Mukana on striptease-taiteilija ja homo.
UUTISET: VIIHDE JA KULTTUURI  26.08.2010 11:29 1 kommentti, viimeisin 28.08.2010
 

Saksassa jatkuu homopappien takaa-ajo

Essenin hiippakunnassa journalistit ja pormestari outtaavat homopappeja. Piispan kanssa on sovittu, että papit vetäytyvät viroistaan.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 13.08.2010 20:21 4 kommenttia, viimeisin 18.08.2010
 

Kansanedustaja Minna Sirnö: Naiminen on jokaihmisen perusoikeus

Sukupuolineutraalista avioliitosta keskustelu käy vilkkaana. Kansanedustaja Minna Sirnön (vas) mukaan perusoikeudet toteutuisivat tasavertaisimmin, mikäli avioliittoon vihkiminen keskitettäisiin maistraatteihin.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 28.07.2010 11:42 2 kommenttia, viimeisin 31.07.2010
 

Piispa Eero Huovinen: Kirkon harkittava vihkimisestä luopumista

Helsingin piispa Eero Huovinen sanoo kirjallisessa kannanotossaan, että kirkko joutuu miettimään, luopuuko se vihkioikeudesta, jos sukupuolineutraali avioliitto tulee.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 27.07.2010 00:53 1 kommentti, viimeisin 27.07.2010
 

Bjarne Kalliksen mukaan Kirkko voisi luopua vihkimisoikeudesta

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Bjarne Kallis on sitä mieltä, että kirkon tulisi luopua kokonaan vihkioikeudestaan, jos sukupuolineutraali avioliittolaki astuu voimaan. Kallis kertoi näkemyksistään Aamulehdessä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 25.07.2010 18:42
 

Helsinki Pride 2010: Malkuksen keskustelutilaisuuteen 29.6.2010 osallistui 54 henkilöä

Malkuksen keskustelutilaisuudessa 29.6.2010 pidetyt alustuspuheenvuorot äänitiedostoina.
UUTISET: PRIDE  18.07.2010 06:23
 

Piispa Maria Jepsen erosi piispan virasta Hampurissa

Evankelis-luuterilaisen kirkon ensimmäinen naispiispa Maria Jepsen erosi perjantaina virastaan. Syynä oli vanha väärinkäyttötapaus, jonka iltapäivälehti nosti esiin. Jepseniä syytettiin siitä, ettei hän riittävän ponnekkaasti toiminut väärinkäyttöasiassa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 17.07.2010 13:29 3 kommenttia, viimeisin 18.07.2010
 

Kristillisdemokraatit aikovat taistella avioliiton pitämiseksi vain miehen ja naisen välisenä

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen sanoo blogissaan, että puolueen tavoitteena on säilyttää avioliitto miehen ja naisen välisenä, ja että puolue on valmis myös taistelemaan asiassa. Räsäsen bloggailun nosti esiin Helsingin Sanomat.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 03.07.2010 20:35 3 kommenttia, viimeisin 31.07.2010
 

Irlantilainen taiteilija maalasi taulun jossa paavi vihkii homoparin

Taiteilija Kevin Sharkeyn työ "Voitte nyt suudella sulhasta" voi aiheuttaa katolisten taholta vastalauseita.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 17.06.2010 21:57 1 kommentti, viimeisin 19.06.2010
 

Rekisteröityneet homoparit voivat saada Kajaanin kirkoissa suhteelleen siunauksen

Kainuun Sanomat kertoo, että Kajaanin seurakunnan kirkoissa on nyt mahdollista rukoilla rekisteröityneitten parien kanssa tai heidän puolestaan.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 10.06.2010 22:03 2 kommenttia, viimeisin 16.08.2010
 

Ulkomaan lehdistä luettua 6.6.2010

Erilaisia uutisia viime päiviltä ulkomaanlehdistä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 06.06.2010 10:50
 

UK: homoaktivisti Peter Tatchellia kaavaillaan Kanava 4:n paavidokumentin juontajaksi

Kanava 4 on päättänyt koota dokumentin nykyisestä paavista. Ohjelman juontajaksi kutsutaan Peter Tatchell, ihmisoikeus- ja homojen oikeuksien aktiivinen puolustaja. Ohjelma lähetettäisiin juuri ennen paavin vierailua.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 05.06.2010 20:57 1 kommentti, viimeisin 05.06.2010
 

Suomeen ensimmäinen luterilainen naispiispa

Irja Askola on tullut valituksi luterilaisen kirkon ensimmäiseksi naispiispaksi Suomessa äänin 591-567. Askola on ilmoittanut kannattavansa homoliittojen siunaamista.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 03.06.2010 18:30
 

Saksalainen homojärjestö LSVD tyytyväinen: kouluihin ei tule rukoushuoneita

Berliinissä ylempi hallintotuomioistuin kielsi kouluissa rukoushuoneet. Homojärjestön mukaan tämä päätös vähentää oppilaiden raja-aitoja uskovien ja uskomattomien välissä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 28.05.2010 09:37
 

Luterilainen maailmanliitto natisee

Luterilaisen maailmanliiton yleiskokous pidetään heinäkuun 20.-27. päivinä Stuttgartissa Saksassa. Homoseksuaalien puolustajat ja vastustajat ovat leppymättömästi vastakkain.
YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  19.05.2010 17:00
 

Vatikaani: Yli 200 000 kokoontui osoittamaan tukeaan paaville

"Ruohonjuuritason katolisten tuen ilmauksena" yli 200 000 ihmistä kokoontui sunnuntaina Pietarinkirkon aukiolle osoittaakseen kannustuksensa paaville kirkkoa ravistelevan kriisin vuoksi.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 17.05.2010 07:59
 

Paavi: homot ja abortit maailmaan suurimmat uhkatekijät

Paavi kertoi näkemyksensä yhteisen hyvän uhkaajista.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 15.05.2010 20:03 5 kommenttia, viimeisin 16.05.2010
 

Kirkolliskokous tarttui heti parisuhdelakiin

Kirkolliskokouksen työlistalla Turussa oli parisuhdelain vaikutusten arviointi lähetekeskustelussa. Arkkipiispan mukaan asia on iso, eikä päätöstä voi tehdä yhdessä kirkolliskokouksessa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 03.05.2010 19:20
 

Homoliitot kirkossa: Demokraattinen etiikka ja luonnonjärjestys vastakkain

Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla tutkija Sari Roman-Lagerspetz vertailee demokraattista etiikkaa ja ajatusta luonnonjärjestyksestä, kun pohditaan naisten ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvoa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 26.04.2010 07:29 1 kommentti, viimeisin 26.04.2010
 

Tuplatiimit Englannissa ideoivat paavin vierailua

Tuplatiimi on menetelmä, jolla kaivetaan uusia ideoita. Joka firmassa on ainakin yksi tuplatiimikouluttaja. Olivatko tuplaitiimit koolla, kun ideoitiin paavin vierailuohjelmaa ensi syyskuulle?
SATTUMAT  25.04.2010 00:00 2 kommenttia, viimeisin 27.04.2010
 

UK: Paavin vieralua Englantiin vastustetaan. Paavi voi joutua pidätetyksi.

Paavin Englannin vierailu syyskuulla on saanut uuden lisäpiirteen. Kuuluisia ateisti Richard Dawkins ja Christopher Hitchen etsivät keinoja paavin pidättämiseen syyskuun vierailun aikana.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 11.04.2010 18:48 5 kommenttia, viimeisin 09.02.2010
 

HS: Tilanne kirkossa on vaikea

Aamun Helsingin Sanomat käsittelee laajasti seurakunnissa tapahtuvaa homoseksuaalisten ihmisten syrjintää. Haastateltavina ovat mm. Kuopion hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen, yhteiskunnallisen työn p
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 11.04.2010 12:12 3 kommenttia, viimeisin 11.04.2010
 

Helsinkiin etsiskellään piispaa

Helsingin piispa Huovinen lähtee, kuka tulee tilalle? Voiko hän olla nainen? Voiko hän olla HLBTI-ystävällinen?
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 08.04.2010 06:01
 

Kuka hän on?

Nimimerkki Kerettiläinen kirjoittaa jälleen viisauksia Kirkko & Kaupunki -lehden pääsiäisnumerossa. Hän kertoo kivitetystä imatralaisesta sisarestamme.
YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  07.04.2010 10:24
 

Härnosandin piispa Tuulikki Koivunen-Bylund radiohaastattelussa

Viime vuonna vihittiin Ruotsissa piispaksi kaksi naista: toinen suomalainen Tuulikki Koivunen-Bylund , toinen lesbo, Eva Brunne. Radiohaastattelussa Tuulikki Koivunen-Bylund kertoo mm. tasa-arvosta ja homokysymyksestä.
IHMISIÄ JA ILMIÖITÄ  07.04.2010 03:47
 

Jeesuksen rakkain opetuslapsi

Leonardo da Vincin maalauksessa Jeesuksen rakkain opetuslapsi on varmaan oikealla. Simon Pietari kurkottelee sieltä takaa.
SATTUMAT  02.04.2010 09:32
 

Jennyn Jumala ja muiden vaikeneminen

Jenny opiskelee Uppsalassa teologiaa ja hän aikoo papiksi. Mutta hän ei saa hyväskyntää ympäristössään, koska hänen aviopuolisonsa on Linda.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 28.03.2010 19:48 2 kommenttia, viimeisin 29.03.2010
 

Hollanti: Geert Wildersin omat joukot liian homofobisia

Hollantilainen oikeistopopulisti Geert Wilders ei hyväksy hänestä USAssa tehtyä elämäkertafilmiä, jossa kerrotaan hänen anti-islam-kampanjastaan. Filmi on liian homofobinen.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 27.03.2010 08:47 2 kommenttia, viimeisin 27.03.2010
 

Marja-Sisko Aalto eroaa virastaan

Imatran kirkkoherra eroaa virastaan huhtikuun alussa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 16.03.2010 09:36 6 kommenttia, viimeisin 17.03.2010
 

Vapaamielisempänä pidetty Kari Mäkinen arkkipiispaksi

Turun arkkihiippakunnan piispa Kari Mäkinen valittiin arkkipiispa Jukka Paarman seuraajaksi niukin äänin. Mäkisen vastaehdokkaana oli professori Miikka Ruokanen. Mäkinen suhtautuu samaa sukupuolta olevien liittojen siunaamiseen myönteisesti.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 12.03.2010 08:35 2 kommenttia, viimeisin 16.03.2010
 

Kirkon rooli: vihkimisiä ja siunaamisia

Siunaaminen ja vihkiminen ovat tarkkaa hommaa kirkossa. Ne rituaalit eivät kuulu homopareille. Muita vihitään ja siunataan mennen tullen. Nyt arkkipiispa vihkii poliisiorganisaation.
YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 09.03.2010 08:58 1 kommentti, viimeisin 09.03.2010
 

Loukattiinko paavia?

Müncheniläisen Deutsche Eiche -homoravintolan ja -hotellin omistaja rakensi vuonna 2006 pride-paraatiin kärryn, jossa istui paavin pilakuva. Poliisi esti kärryn etenemisen. Hallinto-oikeus: ei laiton.
UUTISET: PRIDE  09.03.2010 04:06 2 kommenttia, viimeisin 11.03.2010
 

Hollannin vaalit: Geert Wildersin linja

Hollannin kuntavaaleissa tuli selkeä voitto oikeistopopulistiselle (?) Geert Wildersille. Merkitseekö se myös Hollannin liberaalin ilmapiirin lopullista muuttumista? Miten käy kesäkuun parlamenttivaaleissa?
YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  EU 04.03.2010 19:33 1 kommentti, viimeisin 04.03.2010
 

IMAGE-lehti Aslanin ja eheytysideologian äänitorvena

Image-lehti (2/2010) otsikoi kirjoituksen homojen eheyttämisestä "Viimeiset kiusaukset". Laaja juttu käsittelee nk. homoudesta parantumista kolmen ihmisen haastatteluilla. Varoituksena psykoterapeutti Leena Nissinen kertoo auttaneensa eheytysterapioiden
YLEISET  25.02.2010 10:23
 

Madridilainen gay-pariskunta osti asunnon paavilta

Paavi oli perinyt hurskaan naisen asunnon. Nyt se oli myynnissä ja ostaja on gaypariskunta.
SATTUMAT  24.02.2010 12:16 1 kommentti, viimeisin 23.02.2010
 

Mielipidepalstalta 2: Onko ortodoksikirkolla homo-ongelmaa?

Eletäänkö ortodoksikirkossa onnellisina naispappeus- ja homokysymysten ulkopuolella? Vai onko siinäkin kirkossa tasa-arvo-ongelma?
UUTISET: VIIHDE JA KULTTUURI  21.02.2010 09:24 1 kommentti, viimeisin 24.03.2010
 

Nyt jos koskaan on aika miettiä kirkkoa

Kirkon vanhoillisten vetkuttelu ja syrjinnällä suometettujen homojen hyssyttely eivät enää toimi, vaikka asiaa miltä tahansa kannalta katsoisi. Homokysymys jakaa kansankirkkoamme nyt ennennäkemättömällä tavalla.
KOLUMNIT  20.02.2010 23:30 12 kommenttia, viimeisin 12.07.2010
 

SK: Katolisen kirkon skandaali syvenee

Suomen Kuvalehti käsittelee laajasti katolisen kirkon tämän hetken vaikeinta ongelmaa: pedofiliaa kirkon piirissä ja pitkään jatkunutta asian peittelyä ja vähättelyä.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  19.02.2010 20:19 2 kommenttia, viimeisin 19.02.2010
 

A-talk: homous repii kirkkoa

Torstaina 18.2.2010 A-talk puhuu homoista kirkossa. Tv1 klo 21.05
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 18.02.2010 18:35 9 kommenttia, viimeisin 20.02.2010
 

Arkkipiispaa valitaan

Turun arkkihiippakunnan piispan vaalin ensimmäinen kierros on helmikuun 18. päivänä. Lopullinen vaali on maaliskuun 11. päivänä. Ehdokkaita on seitsemän. Tammikuussa oli vaalipaneeleja. Puhuttiin seksuaalivähemmistöistä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 17.02.2010 18:27 1 kommentti, viimeisin 26.01.2010
 

Berliinissä katolisen koulun seksuaaliset väärinkäytöt päivän puheenaiheena

Saksassa on ollut puheenaiheena seksuaaliset väärinkäytökset katolisessa oppilaitoksessa 1980-luvun alussa. Kuva tapahtumista hitaasti kirkastuu.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  14.02.2010 10:12 4 kommenttia, viimeisin 16.02.2010
 

Uskonnon harjoittajat eivät ole sen terveempiä kuin ´pakanatkaan´?

Uusi yhdysvaltalaistutkimus osoittaa, etteivät uskontoa harjoittavat henkilöt säästy ainakaan sydänsairauksilta. Uskovaisilla on lisäksi taipumusta ylipainoon.
UUTISET: TERVEYS JA TUTKIMUS  11.02.2010 13:08 3 kommenttia, viimeisin 11.02.2010
 

Piispat eivät halua siunaustoimitusta homopareille

Piispainkokous ei esitä siunaustoimitusta samaa sukupuolta oleville parisuhteensa rekisteröineille pareille. Piispat kuitenkin hyväksyvät vapaamuotoisen rukouksen parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 10.02.2010 15:20 8 kommenttia, viimeisin 10.02.2010
 

Kuulumisia rukousaamiaiselta

Torstaina oli jälleen perinteinen rukousaamiainen. Obama moitti puheessaan Ugandan lakisuunnitelmia.
IHMISIÄ JA ILMIÖITÄ  05.02.2010 16:10
 

Westerwelle eilen Kiinassa, sitä ennen Japanissa

Jopa Saudi-Arabian kuninkaalla riitti aikaa Saksan ulkoministeri Westerwellelle. Kukaan ei enää puhunut siitä, että idässä ovet sulkeutuisivat homon ulkoministerin nenän edessä. Nyt ollaan Japanissa ja Kiinassa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 16.01.2010 21:25 1 kommentti, viimeisin 11.01.2010
 

Saarnaaja käytti hyväkseen poikia Pietarsaaressa

Helsingin Sanomat on eilen ja tänään laajasti käsitellyt Pietarsaaren hyväksikäyttötapahtumia. Saksan Passaussa oikeudessa on judovalmentaja, joka hyväksikäytti nuoria valmennettaviaan.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  11.01.2010 09:23 2 kommenttia, viimeisin 11.01.2010
 

Helsingin Sanomat: Imatran seurakunta kuohuu

Lähes 600 seurakuntalaista on lähtenyt kuohuvasta seurakunnasta. Kirkkoherra Marja-Sisko Aalto ei aio luovuttaa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 06.01.2010 05:13 6 kommenttia, viimeisin 07.01.2010
 

Paavin ’pyhä perhe’ tarkastelussa

Paavi puhui viattomien lasten päivänä Roomassa ”pyhästä perheestä”. Homoaktivistit päättivät lukea uudelleen Raamatun joulukertomukset.
YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  31.12.2009 14:19
 

Historiaa: Paavin sekava kuolema ja pyhimykseksi julistaminen

Sekalaista-osastossa kaivattiin ranneliikkeeseen lisää menneisyyden julkkisskandaaleja. Tässä yksi. 50 vuotta sitten kuoli paavi Pius XII. Nyt häntä ollaan julistamassa pyhimykseksi
HLBTI-HISTORIAA  23.12.2009 22:23
 

Ville Ranta ei kelvannut kirkon palkinnon saajaksi

Kotimaa-lehden mukaan kirkon tiedonvälityspalkintoa ei jaettu, koska kirkkohallitus ei halunnut palkintoa sarjakuvataiteilijalle Ville Rannalle.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 23.12.2009 18:49
 

Naiset kannattavat homoparien vihkimistä

Homoparien vihkiminen kirkossa jakaa suomalaisten mielipiteet. Naiset ja nuoret kannattavat, miehet ja vanhat vastustavat. Taloustutkimus on selvittänyt mielipiteitä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 19.12.2009 13:57
 

USA: Los Angelesissa lesbo valittiin apupiispaksi

Gene Robinson on tällä hetkellä ainoa episkopaalikirkon piispa, joka on avoimesti homo. Nyt ollaan Los Angelesissa valitsemassa apupiispoja, ja ehdokkaiden joukossa on homo ja lesbo.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 06.12.2009 07:52 1 kommentti, viimeisin 06.12.2009
 

Ja taas siunaillaan koiria!

Juuri sopivasti AIDS-päivänä luterilaisen ja katolisen kirkon papit joulusiunasivat liudan koiria tiistaina Helsingin Senaatintorilla.
SATTUMAT  02.12.2009 22:02
 

HS Vieraskynä: Parisuhteen siunaamisella on teologiset perusteet

Piispainkokouksen parisuhdelakityöryhmän puheenjohtaja Mikko Heikka: "Rekisteröity parisuhde kuuluu muuttuvan etiikan alaan, jossa kirkko voi hyvin tehdä uusia ratkaisuja."
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 28.11.2009 10:43
 

USA: Connecticutissa katolinen kirkko myöntää useita lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä

Connecticutissa katolisen kirkon hiippakunta myöntää 32 pappien tekemää seksuaalisen hyväksikäytön tapausta.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  28.11.2009 08:53
 

Ruotsin kirkko vihkii homopareja, mukana myös Missionskyrka

Ruotsin kirkolliskokous päätti torstaiaamuna 22.10.2009 avata Ruotsin kirkkojen ovet samaa sukupuolta olevien vihkimisille. Joka viides pappi kieltäytyy.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 24.11.2009 12:28 9 kommenttia, viimeisin 25.11.2009
 

Tukholmaan piispaksi Eva Brunne, Suomen kirkon edustaja ei ollut paikalla

Sunnuntaina 8.11.2009 Uppsalassa vihittiin piispaksi Eva Brunne. Samalla kertaa vihittiin piispaksi Tuulikki Koivunen-Bylund. Suomesta ei ollut kirkon edustajaa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 10.11.2009 19:32 4 kommenttia, viimeisin 15.11.2009
 

Dagens debatt: Keskustelua homojen ja lesbojen avioliitoista ja kirkosta

Radio Vegassa keskusteltiin eilen homoista, kirkosta ja raamatuntulkinnasta. Keskustelemassa olivat Kyrkpressenin päätoimittaja Stig Kankkonen ja porvoolainen pappi Karl af Hällström.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 06.11.2009 10:21
 

Paavi: Homoturistit eivät ole tervetulleita Vatikaaniin

Katoliset pyhiinvaeltajat ja maallikot ovat tervetulleita, mutta homo eivät.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 03.11.2009 22:04 10 kommenttia, viimeisin 06.11.2009
 

Ihmisoikeusmessussa pohdittiin kristillisen rakkauden sisältöä

Sateenkaaarimessun sijalla Kallion kirkossa oli eilen YK:n päivänä ihmisoikeusmessu. Saarnan teemana oli kristillinen rakkauden käsitys. Messun jälkeen kirkkokahveilla seurakuntasalissa ihmisoikeustyötä tekevät järjestöt esittäytyivät, mukana mm. Amnesty,
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 25.10.2009 10:26
 

Kuvia

Saksalainen Wolfgang Tillmans ikuisti kamerallaan 1990-luvulla homo- ja raver-piirejä. Amerikkalianen Nan Goldin kuvasi transseksuaaleja, drag queeneja ja transvestiitteja. Valokuvista ja videoista on puhuttu muutenkin viime päivinä. Päivitetty.
UUTISET: VIIHDE JA KULTTUURI  07.10.2009 22:30 1 kommentti, viimeisin 28.04.2010
 

Tiukan linjan uskovaiset voittivat Berliinin kouluissa

Homojärjestö LSVD kritisioi Berliinin hallinto-oikeuden päätöstä. Koulujen pitää järjestää rukoushuoneita uskonnollisille oppilaille.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 30.09.2009 22:04 3 kommenttia, viimeisin 01.10.2009
 

Homoavioliiton vastustajat voittivat Ruotsin kirkkovaaleissa

Ruotsin kirkossa voittivat selkeästi konservatiivit, jotka vastustavat homojen ja lesbojen avioliiton solmimista kirkoissa. Kirkkovaalit pidettiin sunnuntaina.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 22.09.2009 20:12 1 kommentti, viimeisin 23.09.2009
 

Suomenruotsalainen Kyrkpressen sensuroi

Suomenruotsalainen kirkon äänenkannattaja Kyrkpressen posti perjantaina HLBTI-ystävällisen bloggaajan tekstit nettisivuiltaan.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 22.09.2009 12:19 3 kommenttia, viimeisin 27.09.2009
 

Uskonto

Aarnipuu, Tiia (2005) Ei ole miestä eikä naista. Queer-luenta keskiajan Euroopassa tunnettuja ristiinpukeutuvia pyhimyksiä kuvaavista teksteistä. Uskontotieteen pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsing
SÄHKÖINEN GLBT-KIRJASTO  21.09.2009 09:57
 

Aceh: Homoille ruoskinta ja vankilarangaistus

Aceh on Indonesiassa Sumataran saaren pohjoisosassa. Martti Ahtisaari neuvotteli alueelle itsehallinnon vuonna 2005. Nyt Acehissa homot tuomitaan raipparangaistuksiin ja vankilaan.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 17.09.2009 12:19 5 kommenttia, viimeisin 28.09.2009
 

Miten HLBTI-ystävällisiä piispakandidaatit? Vikström voitti

Keskiviikkona 2.9.2009 Porvoossa pidettiin piispan vaali. Siinä oltiin valitsemassa koko ruotsinkieliselle Suomelle piispaa. Tarjolla oli HLBTI-ystävällinen kandidaatti tai jopa nainen. Lopullinen vaali 16.9.2009 iltapäivällä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 16.09.2009 15:39 1 kommentti, viimeisin 03.09.2009
 

Piispainkokous piti lähetekeskustelun parisuhdeasiassa

Piispainkokous on ollut koolla Kuortaneella. Kokous piti lähetekeskustelun Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet –mietinnöstä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 09.09.2009 16:55
 

Viro: Voisiko kirkko tukea homoliittoja?

Baltian maiden suosittu internetportaali Delfi käsittelee kolumneissaan Viron luterilaisen kirkon suhtautumista homoseksuaalisuuteen. Meeldis Süld puolustaa skandinaavista mallia. Urmas Viilmaa suosittelee homoille omia seurakuntia.
YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  EU 31.08.2009 17:23
 

Kirkkopäivillä paneelikeskustelu parisuhteiden siunaamisesta

Kirkkopäivillä oli sunnuntaina paneelikeskustelu, jonka aihe oli paljon puhuva: "Kirkkoa repivä rakkaus vai rakkautta repivä kirkko". Kirkolta haluttiin suvaitsevaisuutta, mutta kritiikkiäkin esitettiin.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 23.08.2009 01:07 3 kommenttia, viimeisin 24.08.2009
 

USAn luterilaiset poistivat homojen selibaattipakon

Perjantaina Amerikan luterilaisten kirkkojen kirkolliskokous Minneapolisissa poisti vaatimuksen, että homoseksuaalisten pappien olisi elettävä selibaatissa
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 22.08.2009 19:13
 

APA antoi julkilausuman jonka mukaan homojen muuttamisesta heteroiksi ei ole todisteita

The American Psychological Association (APA) antoi vuosikokouksessaan julkilausuman jossa mielenterveyden ammattilaisia kehotetaan lopettamaan puhuminen siitä, että seksuaalinen suuntautuminen olisi muutettavissa terapialla taikka hoidoilla.
UUTISET: TERVEYS JA TUTKIMUS  16.08.2009 19:26 4 kommenttia, viimeisin 09.08.2009
 

Maahanmuuttajat täyttävät kirkkoja - joutuvatko homot ahtaalle?

Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla Jyri Komulainen Helsingin yliopistosta ja Mika Vähäkangas Lundin yliopistosta kuvaavat, mitä tapahtuu, kun Euroopassa maahanmuuttaja-kristityt täyttävät kirkot.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 09.08.2009 10:12 3 kommenttia, viimeisin 09.08.2009
 

Stuttgartin CSD saa vastamielenosoituksen

Lauantaina Stuttgartissa on perinteinen pride-paraati. Äärikatolinen Pius-veljeskunta vaatii homokieltoa takaisin lakiin. CSD-paraatia vastustetaan vastamielenosoituksella.
UUTISET: PRIDE  29.07.2009 19:42 1 kommentti, viimeisin 29.07.2009
 

Oklahoman baptistit: ´Me emme oikeastaan tarvitse surkeaa yhdeksättä käskyä!´

Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi...paitsi ellet satu olemaan Baptist Messenger -lehden toimittaja.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 24.07.2009 07:24
 

Johtava muslimiteoreetikko väittää homoseksuaalisuuden olevan yhteensopiva Islamin kanssa!

Johtava muslimiteoreetikko on todennut, että Koraanissa on olemassa todisteita siitä, että homoseksuaalisuus voi olla yhteensopiva Islamin kanssa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 13.07.2009 21:36 3 kommenttia, viimeisin 14.07.2009
 

Obama tapaa Paavin

Obama tapaa G8-kokouksen jälkeen tänään Paavin. Viime viikolla Obama tilitti lehdistötilaisuudessa ristiriitojaan uskonnon ja homojen oikeuksien välissä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 10.07.2009 13:48 1 kommentti, viimeisin 10.07.2009
 

Homohengen manaamista ulos homomiehestä

Amerikkalainen kirkko julkisti internetissä videon, jossa esiteltiin homohengen manaamista ulos 16-vuotiaasta pojasta. Video on aiheuttanut järkytystä USA:ssa ja nyt myös muualla.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 25.06.2009 22:05
 

Jälleen otsikoissa: Antikristus on homo

Sarah Palinin kotiseuduilla käydään lehtikeskustelua antikristuksesta, joka näyttää selvästi homolta.
UUTISET: VIIHDE JA KULTTUURI  03.06.2009 07:28
 

EastEnders-sarjassa myös homomuslimi

MTV3:ssa alkoi tänään suosittu brittisarja EastEnders. Englannissa jopa kuningatar seuraa sarjaa. Muslimit ovat paheksuneet sarjan nuorta homomuslimia.
UUTISET: VIIHDE JA KULTTUURI  01.06.2009 18:32
 

Eva Brunnen henkilökuva

Eva Brunne (55) valittiin tukholmalaiseksi piispaksi. Hän elää rekisteröidyssä parisuhteessa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 28.05.2009 06:54
 

Euroopan kristillisten HLBT-ryhmien foorum: Kotimaa kertoi Eurooppa-foorumista

Torstaista sunnuntaihin 21.-24.5.2009 järjestetään Järvenpäässä eurooppalaisten kristillisten HLBT-ryhmien konferenssi,. Venäläinen uutistoimisto Interfax ja Kotimaa-lehti ovat kertoneet foorumista.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 23.05.2009 08:32
 

Katolinen kirkko myrskyn silmässä, nyt Irlannissa

Irlannissa katolisen kirkon ylläpitämien koulu- ja orpokotien henkilökunta, papit ja nunnat pahoinpitelivät lapsia, käyttivät heitä ilmaisena työvoimana ja syyllistyivät jopa lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön vuosina 1930-1990.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 20.05.2009 23:18 2 kommenttia, viimeisin 21.05.2009
 

Ei homofobiaa vaan homovastaista vihaideologiaa

QX:n pääkirjoituksessa Jon Voss kirjoittaa tärkeästä asiasta. Ei pitäisi puhua homofobiasta. Todellisuudessa se on homovastaista ideologiaa. Se on samanlaista kuin antisemitismi. Kirkot tekevät antihomo-politiikkaa. On käynnissä ideologinen taistelu.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 19.05.2009 22:05 5 kommenttia, viimeisin 21.05.2009
 

Homovastaisia konferensseja Euroopassa

Taistelua homoja vastaan käydään nyt erilaisissa konferensseissa. Saksassa edelleen kiistellään Marburgin konferenssista, jossa puhutaan homojen parantamisesta. Puolassa peruutettiin tämänpäiväinen konferenssi.
UUTISET: TERVEYS JA TUTKIMUS  07.05.2009 16:03
 

Lambda Istanbul saa jatkaa toimintaansa

Turkkilainen HLBT-järjestö Lambda Istanbul saa jatkaa. Tänään 30.4.2009 alueoikeus käsitteli järjestön laillisuutta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 30.04.2009 16:57
 

Irakista vaikea saada tietoa

Irakin homojen huonosta tilanteesta on tullut ripotellen tietoa. Luotettavaa kuvaa on vaikea saada. Yksi tietolähde on maanpaossa olevien irakilaishomojen järjestö Lontoossa. Myös ihmisoikeusjärjestöistä on tihkunut tietoja.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 22.04.2009 09:07
 

Esikoislestadiolaiset ottivat kantaa homokysymykseen

Esikoislestadiolainen herätysliike lähetti helmikuussa arkkipiispa Jukka Paarmalle kannanottonsa homo- ja lesbosuhteisiin. Kannanotossa luterilaista kirkkoa vaaditaan torjumaan homosuhteet syntinä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 20.04.2009 21:27
 

Ei käärmesalvoja yliopistoihin

Saksassa Marburgin yliopisto isännöi toukokuussa psykoterapeuttikongressia. Sinne on kutsuttu myös homojen parantajia. Asiasta on noussut häly. Myös tutkijat protestoivat.
UUTISET: TERVEYS JA TUTKIMUS  20.04.2009 11:15
 

Homomurhia Irakissa

Huhtikuun alussa Bagdadissa löytyi tapettuja homoja. Amnesty on kääntynyt Irakin presidentin puoleen ja vaatinut toimenpiteitä murhien lopettamiseksi.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 14.04.2009 20:17 3 kommenttia, viimeisin 14.04.2009
 

Hollannin tv: Paavi syytettyjen penkillä

Hollannin kakkos-kanavalla pyörii meikäläistä "Tuomio"-ohjelmaa vastaava oikeudenkäyntiohjelma. Huomenna paavia syytetään aids-uhreista. Mikä on tuomio?
UUTISET: VIIHDE JA KULTTUURI  14.04.2009 19:22 2 kommenttia, viimeisin 16.04.2009
 

Laura Mäntylä Mtv3:n aamuhaastattelussa

Homoseksuaalisuudestaan kertonut vantaalainen seurakuntapastori Laura Mäntylä, oli Huomenta Suomi –lähetyksessä haastateltavana. Palaute keskiviikon ohjelman jälkeen on ollut pääasiassa positiivista.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 14.04.2009 08:25 4 kommenttia, viimeisin 19.02.2014
 

UK: Tony Blair ilmoittaa paavin näkemyksien olevan vääriä

Katolisen kirkon johdon kanta on ollut äärimmäisen vanhoillinen homoja kohtaan. Tuo linja ei enää vakuuta kaikkia katolisia. Merkkejä muutoksista taitaa olla näkyvissä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 12.04.2009 07:35 3 kommenttia, viimeisin 14.04.2009
 

Hurskaan miehen kaksoiselämä

Katolinen uskonjärjestö Kristuksen Legioonalaiset (Legionäre Christi) on joutunut vaikeaan tilanteeseen. Viime vuonna kuollut perustaja on ollut hyväksikäyttäjä ja nyt tiedetään, että hänellä on myös avioton lapsi.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 11.04.2009 20:46 1 kommentti, viimeisin 11.04.2009
 

Taas homojen parantajia kongressissa

Saksassa homojärjestöt ja vihreät ovat protestoineet toukokuun 20.-24. päivinä pidettävää kongressia, jonka luennoissa on mukana myös homojen parantamista
UUTISET: TERVEYS JA TUTKIMUS  09.04.2009 09:12
 

Epäkristillinen fallosjuhla kiehtoo

Kaivataanko takaisin epäkristillisiin aikoihin? Japanin Kawasakissa juhlinnan keskipisteenä oli suuri punainen fallos.Kansainvälinen kiinnostus oli suuri.
UUTISET: VIIHDE JA KULTTUURI  08.04.2009 04:25 2 kommenttia, viimeisin 08.04.2009
 

Katolinen kirkko myös aktiivisesti kaatamassa Kalifornian homoavioliittolakia

USA:ssa katolisen kirkon taustajärjestö on paljastunut toiseksi aktiiviseksi Kalifornian Proposition 8 tukijaksi mormonikirkon rinnalla
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 03.04.2009 23:03
 

Riekkinen tukee homoseksuaalista pappia

Helsingin Sanomat kertoo, että ensimmäinen homoseksuaalinen pappi on tullut kaapista. Riekkinen tukee, Huovinen vaikenee.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 03.04.2009 07:36 2 kommenttia, viimeisin 03.04.2009
 

Espanjan hallitus nokittelee katolista kirkkoa aborttiasiassa

Uutistoimisto AFP kertoo kymmenien tuhansien ihmisten kokoontuneen tänään Madridiin mielenosoitukseen hallituksen aikeita vastaan aborttilakien höllentämiseksi. Vuonna 1985 säädetyn lain mukaan aborti
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 29.03.2009 22:17 5 kommenttia, viimeisin
 

GB: Homoja ´eheytetään´ entiseen malliin, vaikka näytöt puuttuvat

Englannissa tehdyssä tutkimuksessa haastateltiin 1 400 mielenterveyden alueella työskentelevää ammattilaista. Huomattava vähemmistö psykiatreista ja psykologeista koettavat edelleen auttaa lesboja, ho
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 26.03.2009 21:59 2 kommenttia, viimeisin 27.03.2009
 

Latvian kardinaali Pujats: perverteille eivät kuulu ihmisoikeudet

Kathnewsin (katolisia uutisia) haastattelussa Riian kardinaali Pujats kertoo homoseksuaalisuuden ongelmasta. Hän kehottaa toimimaan tätä synnillistä käyttäytymistä vastaan. Ei ole kysymys vain seksuaa
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 25.03.2009 15:44 4 kommenttia, viimeisin 26.03.2009
 

Paavi Afrikassa

Paavi astuu tänään iltapäivällä Afrikan maaperälle. Maailman huomio kohdistuu muutamaksi päiväksi Afrikkaan. Maanosassa toivotaan läntisiltä teollisuusmailta enemmän solidaarisuutta. Afrikkalaisia on
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 17.03.2009 12:06 18 kommenttia, viimeisin 28.03.2009
 

Paarmalle luovutetaan tänään laiha mietintö

Samaa sukupuolta olevien parien siunaamista on mietitty työryhmässä. Tänään luovutetan mietintö. Lopputulos on laiha: Asiaa on pohdittava lisää
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 16.03.2009 07:13 11 kommenttia, viimeisin 22.03.2009
 

Muuttuuko katolinen kirkko?

Itävallan katolisissa piireissä on nyt asetuttu taisteluasemiin. On konservatiivinen siipi ja on modernistit. Alkaako tästä katolisen kirkon uudistuminen? Olemmeko näkemässä suuren murroksen?
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 23.02.2009 01:18 1 kommentti, viimeisin
 

Itävallassa räjähti käyntiin keskustelu homojen parantamisesta

Itävallassa käy taas kuumana keskustelu homoseksuaalisuudesta sairautena ja sen parantamisesta. Jo monien päivien ajan on Linzin apulaispiispa aiheuttanut hämmennystä, kun hän on julistanut, että homo
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 11.02.2009 23:17 6 kommenttia, viimeisin
 

Homovastainen saarna Kokkolassa

Keskustelufoorumi Suomi24:llä löysin seuraavaa tietoa ( http://korta.nu/37dd ): Kokkolan ruotsalaisen seurakunnan pastori Peter Silfverberg saarnasi 1.2.09 seurakuntansa jumalanpalveluks
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 10.02.2009 22:37 12 kommenttia, viimeisin
 

Puola, papit ja sateenkaarilippu

EU-parlamentin rakennuksessa Brysselissä on avattu installaatio, jossa kuvataan eri EU-maiden ennakkoluuloja. Puolaa kuvataan pienellä perunamaalla, ja siinä on joukko katolisia pappeja nostamassa sat
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 15.01.2009 17:33 5 kommenttia, viimeisin 25.01.2009
 

Hollannissa tukirahat lopetettiin homoparantajilta

Ortodoksikristillisen järjestön, nimeltä Our Way taloudellisen tuen lopetti Hollannin opetusministeri. Tämä tapahtui sen jälkeen kun järjestön toiminnasta tuli tietoja julkisuuteen. Niiden mukaan järj
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 12.01.2009 00:16
 

Vuosi tiukasti raamatun mukaan

Newyorkilainen Esquiren toimittaja A. J. Jacobs (30) teki raskaan kokeen. Hän eli 387 päivää noudattaen tiukasti raamatun 800 kieltoa. Onko se vain uskovaisten pilkkaa? Pitää tuomita homot, kivittää a
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 08.01.2009 09:43 1 kommentti, viimeisin 08.01.2009
 

Katolinen kirkko ja Espanja

Kesken paavin tervehdyksen sunnuntaina katkesi yhteys Vatikaaniin, kertoo Nürnberger Zeitung. Mutta nyt oli uskovien mieliala paljon vapautuneempi kuin vuosi sitten. Silloin taisteltiiin homoliittoja
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 31.12.2008 18:37 17 kommenttia, viimeisin
 

Paavia yritettiin purra kaulaan

Paavi joutui puremishyökkäyksen kohteeksi. Psyykkisesti epävakaa nainen yritti jouluna purra paavia kaulaan. Sveitsiläinen lehti kertoo asiasta ja tietoa on saatu sveitsiläiskaartista. Nainen halusi k
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 30.12.2008 09:18 15 kommenttia, viimeisin
 

HS: Kirkoissa kaksinaismoralismia

Helsingin Sanomien Välihuomio-palstalla lehden toimituspäällikkö Kaius Niemi ihmettelee kirkkojen kaksinaismoralistisia puheita. Samalla kun miljoonat uhkaavat jäädä työttömiksi ja kodittomiksi ja Läh
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 29.12.2008 07:16
 

Kommentti Paavin puheiden takia

HLBTIG-väen suhde paaviin on sen verran kärjistynyt, että homojärjestö LSVD:n tiedottaja Manfred Bruns on tänään kirjoittanut kannanoton. Mikä Vatikaania nyppii? Tämä on toisenlainen joulusaarna.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 25.12.2008 13:10 1 kommentti, viimeisin
 

Paavi transihmisiä vastaan

Paavi on taas puhunut ja tällä kertaa hän on ilmoittanut olevansa sukupuolenkorjauksia ja homoavioliittoja vastaan.Italian homojärjestöt pelkäävät rajua huononemista Italian sosiaalisessa ilmapiirissä
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 23.12.2008 22:08 7 kommenttia, viimeisin
 

Näkökulmia Aallon tapaukseen

Journalisti-lehdessä Pekka Vehviläinen pakisee Imatran kirkkoherran tapauksesta otsikolla "Pappia kyydissä".
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 18.12.2008 13:03 10 kommenttia, viimeisin
 

Islamin suhde homoseksuaalisuuteen

Saksalainen Tagesspiegel-lehti haastattelee tänä aamuna Hans-Peter Pökeliä, arabialaisen kulttuurin asiantuntijaa. Onko homoseksuaalisuus islamille erityinen ongelma? - Yleisesti ottaen s
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 15.12.2008 07:58 6 kommenttia, viimeisin
 

Lemmikkieläimet siunataan jälleen

Kotimaa-lehti kertoo siunaustilaisuudesta, joka pidetään Helsingin Senaatintorilla, kuten pari vuotta sitten. Tapahtuma alkaa tänään klo 19.00. - Puolituntisen tilaisuuden aikana siunauks
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 02.12.2008 06:52 5 kommenttia, viimeisin
 

Seksuaalinen hyväksikäyttö uskonnollisissa yhteisöissä

YLEn Aamun peilissä uutisoitiin uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuvasta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Jutussa kerrottiin mm. tapauksesta, jossa helluntaiseurakunnan työntekijä käytti seksuaa
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  19.11.2008 07:27 4 kommenttia, viimeisin 07.12.2008
 

Kirkkoherra Olli Aallolle on tullut runsaasti tukea

Etelä-Saimaa-lehti teki verkkokyselyn: "Voiko Olli Aalto jatkaa kirkkoherrana?" Tulokset julkaistiin tämän päivän lehdessä. Vastauksia tuli 1 433 kpl. Kyllä vastasi 72,8% Ei
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 18.11.2008 20:17 15 kommenttia, viimeisin 19.11.2008
 

Norjan kirkoissa homopareja ei vihitä

Norjan parlamentti äänesti kesäkuussa avioliittolain muutoksesta siten, että siitä tulee sukupuolineutraali. Laki astuu voimaan tammikuussa 2009. Norjan kirkon piispojen kokous päätti kii
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 13.10.2008 06:31 1 kommentti, viimeisin 13.10.2008
 

Desmond Tutu: Jumala itkee

Entinen anglikaaninen arkkipiispa ja Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu Desmond Tutu sanoi Lontoossa konferenssissa, että Jumala ïtkee, kun kirkolla on pakkomielteenä homoseksuaalisuus. Anglika
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 08.09.2008 22:18 7 kommenttia, viimeisin 09.09.2008
 

Paavin vierailu Ranskaan

Paavi vierailee Ranskassa 12.-15. syyskuuta. Poliisi seuraa erityisen tarkasti militantteja HLBTI-altivisteja, koska Sydneyssä oli laajoja mielenosoituksia. Paavin vierailua turvaa 6 000 poliisia.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 04.09.2008 08:20 9 kommenttia, viimeisin
 

Paavi siunasi puutarhatontun

Pienpuutarhurit toivat toissa päivänä tontun Vatikaaniin Hannoverista. Se on 1,10 m korkea, muovia. Ja nyt se on ensimmäinen paavi siunaama tonttu. Italian tv:kin oli kuvaamassa tonttua. Paavi tuli pa
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 30.08.2008 17:09 5 kommenttia, viimeisin
 

Kotimaa: Kaksi pappia rekisteröi parisuhteensa

Eteläsuomalaisessa seurakunnassa työskentelevät kaksi pappia ovat rekisteröineet parisuhteensa muutama viikko sitten, kertoo Kotimaan verkkolehti 25.8.2008. Naiset eivät halua nimiään ei
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 26.08.2008 22:10 2 kommenttia, viimeisin
 

Saksa: Siunaus vei viran

Limburgin (Saksa) hiippakunnan katolinen piispa otti pois viran dekaanilta, joka oli siunannut homoparin. Piispan mukaan luottamussuhde meni tämän siunaamisen vuoksi. Katolisen opin mukaan homosuhteen
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 20.08.2008 15:01 5 kommenttia, viimeisin
 

SS: Homoparien siunaukselle tukea körttiteologiasta

Savon sanomat kirjoittaa tänään Aholansaaressa pidettävästä herännäisteologien kesäpäivistä ja lainaa seminaarissa puhunutta kirkkoherra Pentti Simojokea. Simojoki toivoo että useampi mies- ja naispar
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 07.08.2008 09:58
 

Homot ja islamistit törmäyskurssilla

Pitääkö edelleen vain hyssytellä- koulussakin? Saksalainen homojärjestö LSVD laukoo täydeltä laidalta asioita, joita ainakaan Saksassa ei saisi sanoa ääneen. Uusimmassa tiedotteess
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 07.08.2008 06:41 4 kommenttia, viimeisin
 

Arabiankielistä kiihotusta Berliinissä

Saksalainen lesbo- ja homojärjestö LSVD vaatii, että Berliinin arabiankielinen sanomalehti Al-Salam ilmoittaa, ettei sen huhtikuun numerossa ollut homovastainen kirjoitus ole lehden linjan mukainen. L
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 01.08.2008 21:43 4 kommenttia, viimeisin 06.08.2008
 

Raamattu syyniin?

Michiganilainen gay-mies on jättänyt oikeudelle kanteen kahdesta Raamatun julkaisijasta. Raamattu sisältää kohtia, joiden mukaan homoseksuaalisuus on synnillistä. Se on aiheuttanut hänessä monenlaista
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 12.07.2008 02:07
 

Homoparien siunaaminen lähimmäisenrakkautta

Iltasanomat uutisoi Espoon herättäjäjuhlilta: Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi vetoaa evankelisluterilaiseen kirkkoon, jotta se siunaisi myös samaa sukupuolta olevia pareja.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 07.07.2008 08:55 16 kommenttia, viimeisin
 

Voima-teema Malkuksessa

Koko kevään ajan Malkuksessa on ollut teemana "Voima". Mistä elämään saa voimaa. Kevättalven ja kevään kuluessa on käsitelty Sanojen voimaa, Kosketuksen voimaa, Tunteiden voimaa, Huomaavaisuuden voima
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 28.04.2008 09:25
 

Paavi loukkaa, paavia ei saa loukata

Puolitoista vuotta sitten Münchenin CSD-paraatissa oli mukana mallinukke, joka oli puettu paaviksi ja jolla oli mm. kondomeja sormissa. Nukke istui vedettävässä "paavi-mobiilissa". Poliisi keskeytti p
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 16.03.2008 08:38 1 kommentti, viimeisin 16.03.2008
 

Paavi USAssa

Paavi on matkalla Washingtonissa ja New Yorkissa 15.-20. huhtikuuta 2008. Katolinen homojärjestö on ilmoittanut järjestävänsä paavin vastaisen mielenosoituksen. Paavimobiilia ei tervehditä makeisin va
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 11.03.2008 12:14 7 kommenttia, viimeisin
 

Kulttuurien yhteentörmäyksiä

Gay-uutissivuilla referoidaan laajasti Englannin anglikaanisen kirkon päämiehen, Canterburyn arkkipiispa Rowan Williamsin puheita. Hän ehdotti, että Englannissa voitaisiin ottaa käyttöön osia islamil
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 09.02.2008 09:52 1 kommentti, viimeisin 10.02.2008
 

Latviassa kardinaali haluaa homoille virkakiellon

Katolisen kirkon johtaja Latviassa kardinaali Janis Pujats on lähettänyt avoimen kirjeen puolueille. Hän vaatii, että homoilta ja lesboilta estetään pääsy julkisiin virkoihin. Uutistoimisto BNS kerto
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 12.12.2007 18:58
 

Hollannissa riita kuvista

Hollannissa on uhkailtu taiteilija Sooreh Heraa, koska hänen kuvissaan on iranilaisia homoja muhammed-naamarissa. Haagilainen museo ei ota kuvia näyttelyyn. Sooreh Hera on 34-vuotias ira
UUTISET: VIIHDE JA KULTTUURI  08.12.2007 18:41 5 kommenttia, viimeisin
 

Homoparien siunaamiselle kannatusta

Helsingin Sanomat kertoo verkkosivuillaan, että kirkon tekemän tutkimuksen mukaan 40% suomalaisista kannattaa homo- ja lesboparien suhteiden kirkollista siunaamista. Viisi vuotta sitten vain kolmannes
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 28.11.2007 13:42 16 kommenttia, viimeisin
 

Ex-gay-liike ilmeisesti yrittämässä muslimimaihin

Al Arabiya kertoo uutisessaan, että Egyptiin, Kairoon on perustettu homoklinikka, jota johtaa psykiatri Awsam Wasfi. Klinikka tarjoaa "hoito-ohjelman" homoille. Siinä keskitytään heidän itsetuntonsa k
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 21.11.2007 21:46
 

Papin kiristäjä vankeuteen

Trierin hiippakunnassa pappi (53v) halusi hierontaa ja otti yhteyttä eräässä lehdessä olleeseen hierontailmoitukseen. Hieroja antoi saman tien eroottisen hieronnan. Salakamera kuvasi tilanteen. Myöhem
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 15.11.2007 08:32
 

Kölnin kardinaali: homoliitot turmiollisia

Kölniläinen kardinaali Joachim Meisner on kritisoinut ihmisen himoja ja homojen parisuhdemallia. Homoparisuhde on turmellusta ja epäaitoutta. Vihreä poliitikko Volker Beck suivaantui ja haukkui kardin
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 29.10.2007 15:38 3 kommenttia, viimeisin 06.02.2008
 

USA: Nuoret eivät pidä kirkon homo-opeista

Amerikkalainen evankelinen mielipiteiden tutkimusinstituutti Barna Group on selvitellyt nuorten amerikkalaisten näkemyksiä uskonasioista. Enää ei uskota ehdoitta Jumalaan niin kuin vanhemmat sukupolve
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 20.10.2007 09:36
 

Aslanin Puonnin retoriikka ja strategia muuttunut?

Tero Kankaanperää oli haastateltu ajankohtaiseen avioliitto- ja parisuhdelakiin liittyen Kuopion seurakuntalehteen (Kirkko ja koti, 5.10.2007). Lehden keskiaukeamalla oli annettu tilaa Aslanin varapj
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 12.10.2007 01:32 9 kommenttia, viimeisin 12.10.2007
 

Norjassa puhutaan homopapeista

Norjan luterilaisen kirkon piispojen työryhmä päätti tiistaina, että vastaisuudessa hyväksytään gay-papit. Se vaati äänestyksen: äänet 6-5 puolesta. Työryhmällä on neuvota antava rooli. Tällä hetkellä
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 04.10.2007 09:59 1 kommentti, viimeisin
 

Homofobia vai islamofobia

Kielin yliopisto on tutkinut Berliinin koululaisten asenteita homoihin ja lesboihin. Tutkimuksessa oli mukana lähes tuhat koululaista. Tuloksia julkistettiin maanantaina ja ne ovat tyrmääviä. Yli kolm
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 27.09.2007 07:55 3 kommenttia, viimeisin 27.09.2007
 

Ei ole mielekästä kieltää itseään

Kasvoin ja vartuin vanhoillis-lestadiolaisessa perheessä. Seuroissa saarnataan suvaitsevaisuudesta eri rotujen ja kansallisuuksien suhteen. Ei hyväksytä aborttia, vaan lapset ovat Jumalan lahja. Paitsi jos hän on homo ja uskaltaa olla ja elää homona.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  18.09.2007 14:32
 

USA: Ex-Gay-terapeuttien uusi ´tutkimus´ julki

Epätavallinen varoitus lähetettiin amerikkalaisille mediataloille. Truth Wins Out -järjestö julkaisi torstaina varoituksen, että toimittajat suhtautuisivat varovaisesti äärioikeistolaisten terapeuttie
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 15.09.2007 22:32 2 kommenttia, viimeisin 16.09.2007
 

Kotimaa-lehden juttu eheytysasioista

Kotimaa-lehti julkaisee tänään laajan haastattelun Katrina Lumikallion tekemästä, eheytysliikkeitä koskevista tutkimuksesta. Se on julkaistu pro gradu -työnä nimellä "Kristillis-psykoanalyyttinen ehey
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 16.08.2007 14:13 7 kommenttia, viimeisin
 

Amsterdamissa väkivalta lisääntynyt

Amsterdamissa on lisääntynyt väkivalta homoja kohtaan. Tekijät ovat enimmäkseen nuoria marokolaisia. Myös arabi-taustaiset homot ovat usein uhreina. Asia on huomattu jo Hollannion lehdistössä. Tällä j
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 28.07.2007 12:53 13 kommenttia, viimeisin
 

Sveitsiin supervanhoillinen piispa

Juuri nimitetty uusi Churin piispa kuohuttaa mieliä kaikkialla Sveitsissä. Uusi piispa Vitus Huonder (65) sanoo, että homot ovat syntisiä ja harhapoluilla. Homorakkaus on syntiä – sen voi jokainen hom
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 15.07.2007 15:02
 

Voiko muslimi pitää gaybaaria?

Amsterdamissa sellainen on ja vaikka se on hyvin huomaamaton, sitä vastaan on tehty monta tuhopolttoyritystä. Asiakkaat tuskin ovat muslimeja. Münchenin Pestalozzi-kadulla no 22:ssa avaut
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 11.07.2007 07:44 1 kommentti, viimeisin
 

Pride-sateenkaarimessu

Yli 200 ihmistä kokoontui illansuussa sateenkaarimessuun. Ilta-aurinko valaisi tilaisuuden alkaessa kirkon vastakkaisen seinän, mutta pian aurinko häipyi talorivistöjen taa. Sateenkaarimessu on tapaht
UUTISET: PRIDE  29.06.2007 21:19 1 kommentti, viimeisin 29.06.2007
 

Norjassa homparia ei hyväksytty kummeiksi

Norjassa pappi kieltäytyi hyväksymästä kastetilaisuudessa homoja lapsen kummeiksi. Pappi oli verrannut homoja ja pedofiileja toisiinsa. Piispa Solveig Fiske on pyytänyt anteeksi alaisens
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 21.06.2007 23:00
 

Taiteilijat paavia vastaan

Provokatiivisuudestaan tunnettu tanskalainen taiteilijaryhmä ”Surrend” on ottanut katolisen kirkon tähtäimeensä. Berliiniin kiinnitettiin tänään tiistaina kymmeniä julisteita, joissa protestoidaan paa
UUTISET: VIIHDE JA KULTTUURI  12.06.2007 16:56
 

Muslimiseurakunta: Lesbot kotiarestiin

Saksalainen Ahmadiyya-muslimiseurakunta on lisännyt internet-sivuillaan homojen ja lesbojen vastaista kiihotusta. Mitä tehdään, jos omissa riveissä on muslimihomoja tai -lesboja? Tässä seurakunnan ant
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 04.06.2007 22:37 3 kommenttia, viimeisin
 

Kristillisdemokraatti-kansanedustajan homomyönteisyys vahinko?

Vaalikoneessa myönteisen kannan adoptioon ottanut Kristillisdemokraattien Tarja Tallqvist kertoo vaalikampanjan raskauden ja pitkien työpäivien heikentäneen hänen harkintakykyään adoptiokysymyksen kohdalla.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 23.04.2007 21:17
 

Ruotsinkielinen sateenkaarimessu pannaan Vantaallakin

Ruotsinkielinen sateenkaarimessu kiellettiin ensin Helsingin Tuomiokirkon kappelissa ja sitten myös Vantaan Pyhän Laurin kirkossa. Tilaisuus järjestetään Helsingin Diakonissalaitoksen kirkossa lauantaina 13.4. kello 23.00.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 05.04.2007 14:32
 

Naisparin siunannutta Leena Huovista ei rangaista

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli päätti, ettei se rankaise kaksi vuotta sitten naisparin siunannutta pastori Leena Huovista.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 06.02.2007 16:04
 

Kantelu homoliiton siunaamisesta

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on saanut kantelun homoparin siunaamisesta. Asia koskee pastori Leena Huovista. Hän kertoi marraskuussa lehtihaastattelussa ´siunanneensa naisparin viime tammikuussa´.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 25.01.2007 12:52
 

Suomen ev.lut. kirkko alkaa käsitellä homojen parisuhteita

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon johto aloittaa keskustelun parisuhdelain ja rekisteröityjen parisuhteiden vaikutuksista kirkon toimintaan.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 14.01.2007 01:09
 

Ruotsissa homoparit yhteen kirkossa

Ruotsin kirkko aikoo hyväksyä samaa sukupuolta olevien kirkkovihkimiseen rekisteröityyn parisuhteeseen, vaikka asiasta kiistelläänkin. Jo tähän asti homoparien liiton siunaamiseen on ollut virallinen kaava.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 00.00.2007 00:00
 

Englannissa useita kymmeniä pappeja gay-liitossa

Englannin kirkon johtajalle on tulossa lisää ongelmia ja ilmeinen yhteenotto vanhoillisten kanssa kanssa. Tietoon on tullut, että puolisen sataa anglikaanikirkon pappia on rekisteröinyt parisuhteensa
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 31.12.2006 22:39 2 kommenttia, viimeisin
 

Ruotsin kirkko alkaa siunata homopareja

Ruotsin luterilaisen kirkon kirkkohallitus löi lukkoon samaa sukupuolta olevien rekisteröityneiden parien liitoille annettavan kirkollisen siunaamisen. Vihkimiseksi toimitusta ei kuitenkaan kutsuta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 08.12.2006 00:05
 

Strategisesti lähellä rajoja: kristillis-psykoanalyyttinen eheytysideologia

Leila Honkasen alustus 15. valtakunnallisilla Naistutkimuspäivillä Tampereella 18.11.2006.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  19.11.2006 19:11
 

Pappien myönteisyys homoliittoja kohtaan kasvussa

Runsas kolmasosa papeista on sitä mieltä, että homo- ja lesboparit voisivat saada rekisteröidylle parisuhteelleen kirkollisen siunauksen. Myönteisesti suhtautuvien määrä on yli kaksinkertaistunut viidessä vuodessa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 14.10.2006 10:34
 

Keskustelua: ´Eheytysterapiat´ ja muut uskomushoidannat

Yksi sateenkaarikansan (mielen)terveyshaitoista ovat olleet ns. eheytysterapioiksi kutsutut uskomushoidot.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  05.10.2006 00:43
 

Keskustelua: Iso paha Jumala

Onko kristinusko on kaiken pahan alku ja juuri, ja miksi?
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  05.10.2006 00:42
 

Kristillis-psykoanalyyttinen eheytysideologia

Turun Queer-seminaarissa pidetty esitelmä.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  05.10.2006 00:41
 

Keskusteluarkistosta: Homoseksuaalisuus vs. uskonto

Laaja, vuonna 2002 käyty keskustelu homoseksuaalisuuden ja uskonnon suhteesta.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  05.10.2006 00:39
 

Parisuhde ja siunaamisen kaava

Monilla papeilla on jo kokemuksia parisuhteen siunaamisesta ja siihen liittyvistä tilanteista. Olisi hyvä vaihtaa kokemuksia ja käydä keskustelua sen merkityksestä ja teologisista kysymyksistä.
HOMOSEKSUAALISUUS JA USKONTO  05.10.2006 00:35
 

Paavin vierailu aiheuttaa ristiriitaisia tunteita Saksassa

Paavi vierailee Baijerin osavaltion pääkaupungissa Münchenissä 9. - 10. syyskuuta. Paavi on syntyjään saksalainen, ja se lisää jännitettä kannattajien ja vastustajien välillä. Nykyisen paavin asenne mm. seksuaalivähemmistöjä ja naisten tasa-arvoa kohtaan
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 06.09.2006 11:09
 

Lounais-Suomen papit vastustavat homoliittoja

Turun Sanomat lähetti arvo-, moraali- ja oppikysymyksiä käsittelevän kirjallisen tiedustelun yhteensä 77 lounaissuomalaiselle kirkkoherralle.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 04.06.2006 12:32 9 kommenttia, viimeisin 05.06.2006
 

Kantelu Sateenkaarimessusta

Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulille on tehty kantelu ensi kesän Helsingin Priden yhteydessä Kallion kirkossa järjestettävästä Sateenkaarimessusta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 27.03.2006 13:55
 

Kirkon piirissä aloitti uudistusmielinen liike

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä on aloittanut toimintansa ´Tulkaa kaikki -liike´. Sen tavoitteena on saada uudistusmielisten äänet kuuluviin kirkkovaltuustoissa ja seurakuntaneuvostoissa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 15.03.2006 09:25
 

Homoparien kirkollinen siunaus tapetilla

Kotimaa-lehden viime perjantaisessa artikkelissa kaksi homoparisuhteen siunannutta pappia astui julkisuuteen omilla nimillään. Asia on nyt nostattanut kuohuja Turussa tänään alkaneessa luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 07.11.2005 21:13
 

Ruotsin kirkko siunaa homoliitot

Ruotsin kirkon kirkolliskokous hyväksyi äänin 160-81 uuden kirkollisen rituaalin, rekisteröidyn homoliiton siunaustoimituksen. Kirkolliskokous painottaa, että kyseessä ei ole kirkollinen avioliittoon vihkiminen.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 27.10.2005 14:59
 

Ruotsin kirkko hyväksyy homoparien siunaamisen

Ruotsin kirkko on päätynyt ratkaisuun, jossa homopareja ei vihitä, vaan heidät siunataan. Sopu löytyi, kun homoparien ja heteroparien liitot pidetään yhä erillään, ja avioliitto sekä vihkiminen säästetään naisen ja miehen liittoa varten.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 15.10.2005 19:58
 

Kirkko ei yhäkään saanut ratkaistua kantaansa homoliittoihin

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat eivät vieläkään saaneet ratkaistua kantaansa parisuhteensa rekisteröineisiin henkilöihin. Piispainkokous perusti asiaa pohtivan työryhmän, jonka työ valmistuu vuoden kuluessa. Kirkko on ruotinut asiaa pitkään,
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 15.09.2005 22:02
 

Seta arvostelee Kirkkohallituksen lausuntoa hedelmöityshoidoista

Seta arvostelee voimakkaasti luterilaisen kirkon Kirkkohallituksen kantaa valmisteilla olevaan hedelmöityshoitolakiin. Kirkkohallituksen mielestä hedelemöityshoitoja ei pitäisi sallia naispareille tai yksin eläville naisille. Seta sanoo tiedotteessaan, et
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 29.08.2005 12:04
 

Kirkkohallitus torjuu naisparien hedelmöityshoidot

Suomen Evankelis-Luterilaisen kirkon kirkkohallituksen mielestä hedelemöityshoitoja ei pitäisi sallia naispareille tai yksin eläville naisille. Suomeen on valmisteilla keinohedelmöitystä koskeva lainsäädäntö, ja kirkkohallitus ilmaisi kantansa asiaan täys
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 17.08.2005 23:36
 

Avoimesti homo suntio sai potkut

Iltalehti kertoo Evijärvellä seurakunnan suntion saamista potkuista. Seurakunta ja suntio uskovat potkujen syyn olevan se, että kolmekymppinen suntio on homo. Lehden tietojen mukaan kymmenet seurakuntalaiset ovat kirjoittaneet potkuja vastustavan adressin
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 28.07.2005 13:29
 

Paavi tuomitsi homoavioliitot

Keväällä virkaan astunut paavi Benedictus XVI on tuominnut tiukin sanoin samaa sukupuolta olevien avioliitot. Paavi sanoi maanantaina Roomassa, että samaa sukupuolta olevat liitot ovat väärennettyjä ja ovat ilmentymä ´anarkistista vapaudesta´.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 07.06.2005 00:31
 

Paarma: Hedelmöityshoidot vain heteropareille

Arkkipiispa Jukka Paarma on ilmoittanut vastustavansa hedelmöityshoitoja yksin eläville naisille ja lesbopareille. Sen sijaan hän pitää ´oikeana ja siunauksellisena sitä, että lapsettomille tai muille aviopareille voidaan nykyisin antaa sellaista hedelmöi
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 09.05.2005 19:56
 

Paavi: Homous länsimainen muoti-ilmiö

Paavi Benedictus XVI otti lauantaina vastaan Rooman piispan viran, joka on uuden paavin valinnan viimeinen seremonia. Sen yhteydessä paavi ilmoitti vastustavansa länsimaissa leviäviä muoti-ilmiöitä. Muoti-ilmiöiden joukkoon paavi niputti mm. homoseksuaali
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 08.05.2005 13:17
 

Uusi paavi valittu

Katolinen kirkko on saanut uuden johtajan. Uusi paavi on saksalainen Joseph Ratzinger. Hän on jatkossa paavi Benedictus XVI. Katolisen kirkon linja tuskin muuttuu suvaitsevampaan suuntaan mm. homokysymysten kohdalla, sillä Ratzinger tunnetaan vanhoillisen
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 19.04.2005 20:07
 

Ruotsin kirkko myönteinen homoliitoille

Ruotsin kirkon teologinen komitea on sitä mieltä, että kirkon pitäisi siunata homoliitot, kirkon pitäisi aktiivisesti olla vastaan homojen syrjintää ja että homoseksuaalisuuden tuomitseminen tai homoudesta syyllistäminen ei kuulu kristilliseen katsantotap
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 12.04.2005 21:48
 

Paavi kuollut

Katolisen kirkon pää paavi Johannes Paavali II on kuollut. Konservatiivisia arvoja kannattanut paavi otti voimakkaasti kantaa mm. seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastaan.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 02.04.2005 23:03
 

Oulun kirkkopäivien sateenkaarimessu peruuntui

Oulun kirkkopäivien yhteydessä ei järjestetä seksuaalivähemmistöille tarkoitettua sateenkaarimessua, kertoi Yleisradion Pohjois-Pohjanmaan uutiset.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 07.02.2005 15:54
 

Paavi tuomitsi taas homoliitot

Paavi Johannes Paavali II kehotti maanantaina uudenvuodenpuheessaan vastustamaan samaa sukupuolta olevien avioliittoja ja avioliitossa elävien oikeuksia entistä voimakkaammin.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 11.01.2005 15:35
 

Homot kuohuttaa ruotsin hengellistä elämää

Ruotsissa hyväksytty siunauskaava rekisteröidyille homoliitoille on herättänyt vastustusta. Myös helluntailaispastori Åke Greenin homolausunnoista aletaan käydä oikeutta ylimmissä oikeusasteissa, kun ruotsin valtionsyyttäjä ilmoitti vaativansa pastorille
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 00.00.2005 00:00
 

Espanjan kirkko homoavioliittoa vastaan

Madridin arkkipiispa ja ainakin 15 muuta roomalaiskatolista piispaa aikovat osallistua lauantaina tilaisuuteen, jossa protestoidaan homoavioliitot sallivaa lakiesitystä vastaan. Konservatiivisessa PP-puolueessa uhkaillaan pakko-outtailulla, mikäli puolue
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 00.00.2005 00:00
 

Paavi hyökkää jälleen voimalla homoavioliittoja vastaan

Paavi teki uuden ja tähänastisista kenties voimakkaimman hyökkäyksen samaa sukupuolta olevien avioliittoja vastaan lauantaina 18.12.2004. Paavi kutsui kaikkia katolisia ympäri maailman asettumaan vastustamaan samaa sukupuolta olevien avioliittoja.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 19.12.2004 17:23
 

Espanjan katolinen kirkko kampanjaan homoliittoja vastaan

Espanjan katolinen kirkko aloittaa kampanjan homoliittoja vastaan. Maan hallitus hyväksyi lokakuussa lakiesityksen samaa sukupuolta olevien avioliitoista.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 13.12.2004 14:04
 

Parisuhde ja siunaamisen kaava

Monilla papeilla on jo kokemuksia parisuhteen siunaamisesta ja siihen liittyvistä tilanteista. Olisi hyvä vaihtaa kokemuksia ja käydä keskustelua sen merkityksestä ja teologisista kysymyksistä.
NÄKÖKULMAT  17.10.2004 19:51
 

Homoliitossa olevalla oikeus kappalaisen virkaan

Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätös olla kelpuuttamatta homoliitossa olevaa pastoria kappalaisen vaaliin oli Vaasan hallinto-oikeuden mukaan perustuslain ja yhdenvertaisuuslain vastaista syrjintää.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 01.09.2004 11:38
 

Kirkko palkkaa homokeskustelun tutkijan

Kirkkohallitus päätti varata määrärahan tutkijan palkkaamiseksi selvittämään, millaista keskustelua on käyty homoseksuaalisuudesta muissa kristillisissä kirkoissa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 01.04.2004 14:43
 

Piispat pohtivat homoseksuaalisuutta

Suomen evankelisluterilaisen piispat haluavat selvityksen kotimaassa ja ulkomailla käydystä kesksustelusta homoseksuaalisuudesta.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 12.02.2004 11:23
 

Kuohuntaa: Meillä homoliitot, jenkeissä homopiispa

Homoliittojen ja kirkon välistä suhdetta käsitellään Turussa. Evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokousessa otetaan kantaa kahteen aloitteeseen, jotka on tehty parisuhdelain johdosta. Toisen aloitt
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 03.11.2003 20:01
 

Ev.Lut. kirkko ei siunaa homoliittoja

Luterilainen kirkko torjuu homo- ja lesboliittojen kirkollisen siunaamisen. Asiaa pohtinut kirkolliskokouksen asettama valiokunta ei kuitenkaan kiellä rekisteröidyssä parisuhteessa elävää toimimast
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 07.10.2003 14:40
 

Ruotsissa puuhaillaan homopareille kirkkovihkimistä

Viime perjantaina Ruotsissa kirkolliskokouksen jumalanpalvelusjaos jätti mietinnön, jossa avattaisiin homopareille mahdollisuus kirkolliseen vihkimiseen. Mietinnössä ehdotetaan, että kirkkoh
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 24.09.2003 15:04
 

UK/Independent: Homoilla mentaaliriskejä

Homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla on selvästi heteroita korkeampi riski sairastua mentaalipuolen vaivoihin. Näin kerrotaan kohta julkistettavassa tutkimuksessa, joka tehtiin Englannissa.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 10.09.2003 16:59
 

Homon valinta piispaksi varmistui

Yhdysvaltain episkopaalisen seurakunnan piispainkokous teki historiallisen päätöksen, ja hyväksyi julkihomon Gene Robinsonin piispaksi. Robinson sai 62 ääntä 107:stä mahdollisesta. Gene Robinson on
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 04.08.2003 13:49
 

Vatikaani aloitti hyökkäyksen homoliittoja vastaan

Vatikaani julkaisi torstaina odotetun homoliittoja vastustavan tiedotteen. Paavi Johannes Paavali II:n hyväksymässä viestissä varoitetaan homoliittojen olevan vaaraksi ihmiskunnan perusarvoille ja
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 29.07.2003 13:49
 

Anglikaanit suopeita homoliitoille

Ison Britannian valtakirkon, Anglikaanien johtajan, Canterburyn arkkipiispa Rowan Williamsin mielestä anglikaanisen kirkon pitäisi hyväksyä vakiintuneessa parisuhteessa elävien homojen ja lesbojen lii
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 01.06.2003 17:00
 

Pohjoisirlantilainen pappi paljasti homoutensa

Katolilaisesta papista, Joe McGuiganista, tuli ensimmäinen katolilainen pappi Pohjois -Irlannissa ja Irlannissa, joka tuli avoimesti ulos kaapista. Julkistettuaan homoutensa hän kuitenkin vetäytyi vir
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  ULKOMAAT 26.01.2003 23:51
 

Kirkko pohtii parisuhdelakia

Kirkolliskokous käsittelee parisuhdelakia 13. toukokuuta. Luterilaisen kirkon kirkolliskokous on koolla Turussa 13.-16. toukokuuta. Piispat ovat talven aikana antaneet hiippakuntiensa seurakunnille ja
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 05.05.2002 14:49
 

Piispa Huovinen ei siunaisi homoliittoja

Piispa Eero Huovinen on sitä mieltä, että samaa sukupuolta olevien liiton siunaaminen on vastoin kirkon uskon- ja elämänkäsityksiä.
UUTISET: YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA  KOTIMAA 11.04.2002 13:30
 
» Usko & uskonto -keskustelufoorumi
Usko, uskonto - ja näiden suhde homoseksuaalisuuteen.

LINKKEJÄ MUUALLE NETTIIN

» finnqueer.net - Uuden vuosituhannen radikaali suomalainen verkkoaikakauskirja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta syrjintäideologioita (seksismi, rasismi, fundamentalismi, heteroseksismi) vastaan
» Arcus Finland - Ekumeeninen sateenkaariryhmä kokoaa kirkkojen työntekijöinä toimivia ja muuten kirkkojen toiminnassa mukana olevia seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.
» Malkus - Helsingin seudun Seta:n kristillinen ja elämänkatsomuksellinen ryhmä
» Tulkaa kaikki on niiden kirkon jäsenten ja ystävien yhdysside, jotka ajattelevat, että voidakseen täyttää tehtävänsä kirkon on uudistuttava
» Yhteys-liike on kirkkojen rajat ylittävä solidaarisuus- ja tukiryhmä jonka tavoitteena on parantaa seksuaalivähemmistöihin kuuluvien asemaa kirkon piirissä ja yleisemminkin yhteiskunnallisesti

» Religious Tolerance
» Ekumeniska grupperna för kristna homo- och bisexuella
» Regnbågsmässan
» Lesbian and Gay Christian Movement
» Young LGBT Christians
» Soulforce
» Metropolitan Community Churches
» Whosoever Magazine
» Ex-Gay Watch
» Truth Wins OUT - Exposing The Ex-Gay Myth
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy