Homosuudelmat sensuroitiin pastakastikkeiden mainoskampanjasta Italiassa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Mikko Kivinen
  • 16
Rakkaus ja kastikkeet (kuvaruutukaappaus Althean mainoksesta Youtubesta)

Italialainen valmisruokia valmistava yhtiö Althea aikoi esitellä viidessä mainoksessa sitä intohimoa, josta koko Italia tunnetaan. Italialaiset televisioyhtiöt päättivät kuitenkin yhtiön suruksi sensuroida valtavirrasta poikkeavat spotit.

Mainoksilla pyrittiin tuomaan esille yhtiön uusia pastakastikkeita näyttämällä viisi pariskuntaa, kolme eri ikäistä heteroparia, yksi homopari ja yksi lesbopari suutelemassa. Lyhyissä mainosspoteissa rakastavaiset pariskunnat suutelevat hellästi ennen perinteisen italialaisen aterian syömistä.

Italialaisille tv-kanaville homomainokset olivat kuitenkin liikaa ja homojen suutelemista rajoitettiin. Heteroiden suutelemista esittäviä mainoksia saa esittää nyt mihin aikaan tahansa, mutta homojen suutelua saa näyttää vain klo 23.00 jälkeen.

Althea on puhunut hyvin avoimesti sensuurista ja sanonut: 'Me halusimme vain puhua rakkaudesta, joka voi ottaa monta muotoa - sillä ei ole sukupuolta tai ikää. Rakkaus on aina samanlaista.'

Kampanja on saanut aikaan paljon keskustelua sekä puolesta että vastaan. Monet ovat kuitenkin sanoneet mainosten olevan 'erittäin herttaisia' ja osa on kiittänyt mainoskampanjan positiivisesta viestistä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Homoparin mainos:

Lesboparin mainos:

RepublicaTV: Baci omosessuali in uno spot: scoppia la polemica
GayStarNews: Thats amore! Pasta sauce ad with gay kiss gets censored
www.sughialthea.it

16 kommenttia

  • 1 / 16
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 5.1.2013, 14.47
Mielestäni aivan oikein. Homopropagandaa tulee muutenkin nykyään joka tuutista.
Suloisia.

Toisin kuin yllä oleva mussutusmielipide.