Homoseksuaalisen käyttäytymisen synnillisyyteen uskovien määrä laskussa USA:ssa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 4

Kristillistaustaisen tukimuslaitoksen tekemän tutkimuksen mukaan 37 prosenttia amerikkalaisista haastatelluista arvioi homoseksuaalisen käyttäytymisen olevan syntiä. Vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna laskua on seitsemän prosenttiyksikköä. Silloin luku oli 44 prosenttia.

Tulos käy ilmi nashvilleläisen LifeWay Research -tutkimuslaitoksen tutkimuksesta. Nyt julkaistun kyselyn haastattelut tehtiin viime marraskuussa.

Vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna erityisesti epätietoisten määrä on kasvanut, samalla kun homoseksuaalisen käyttäytymisen synnittömyyteen uskovien määrä nousi vain kahden prosenttiyksikön verran. Uudessa tutkimuksessa homoseksuaalisuutta ei pitänyt syntinä 45 prosenttia vastaajista. Vuosi sitten vastaava luku oli 43 prosenttia. Epätietoisten määrä oli nyt 17 prosenttia, kun vuosi sitten heitä oli 13 prosenttia.

Tutkimen mukaan homoseksuaalisen käyttäytymisen synnillisyyteen vahvimmin uskovat käyvät viikoittain uskonnollisissa tilaisuuksissa (61 prosenttia) ja kutsuvat itseään uudestisyntyneiksi, evankelikaalisiksi tai fundamentalistisiksi kristityiksi (73 prosenttia).

71 prosenttia uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumattomista uskoo, ettei homoseksuaalinen käyttäytyminen ole syntiä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

LifeWay Researchin puheenjohtaja Ed Setzer arvioi presidentti Barack Obaman viime vuonna ilmaiseman homoavioliitot hyväksyvän kannan olevan asenteiden nopean muutoksen taustalla. Hän esittää myös huolensa homoseksuaalisuuden valtavirtaistumisesta ja miten muutos suhtautuu evankelikaalejen, katolisten, mormoneiden, muslimeiden ja monien muiden ryhmien näkemyksiin.

Pensylvanian yliopiston dosentti Anthea Butler arvioi, että sateenkaariväen nosteeseen ovat vaikuttaneet myös monet julkimot ja mediakasvot, kuten Ellen DeGeneres.

Tennesseen Nashvillestä kotoisin olevan LifeWay-järjestön tutkimustoiminta on vain osa sen toimintaa. Sillä on myös erilaista julkaisutoimintaa, kristillisiä kirjakauppoja ja se toimii monilla muillakin aloilla. Sen taustalla on eteläinen baptistikonventio (engl. Southern Baptist Convention), joka on Yhdysvalloissa vuonna 1845 syntynyt baptistikirkko. Vuonna 2008 sen laskettiin olevan maan toiseksi suurin kristillinen kirkkokunta katolisen kirkon jälkeen.

LifeWay-järjestön ja eteläisen baptistikonvention piirissä homoseksuaalisuutta pidetään Jumalan tahdon ja Raamatun sanan vastaisena, syntinä. Homoseksuaalisuus nähdään valintana ja asiana josta voi vapautua.

LifeWay-järjestön verkkosivuilla on artikkeleita, joiden aiheena on esimerkiksi "Kun homoseksuaalisuus iskee kotiin: mitä tehdä kun joku rakkaimmistasi kertoo olevansa homo" ja "Selitä lapsillesi: mitä homona oleminen tarkoittaa". Jälkimmäisessä artikkelissa mm. opastetaan selittämään, että "homona oleminen tarkoittaa sitä, että kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistä ovat valinneet toistensa rakastamisen samalla tavoin kuin Jumala tarkoitti miehen ja naisen rakastamaan toisiaan".

Lifeway.com: Fewer Americans Believe Homosexuality is a Sin
Americans Who Believe Homosexuality Is A Sin Decrease Significantly: LifeWay Research Poll

4 kommenttia

  • 1 / 4
  • Kain
  • 12.1.2013, 11.44
Kaikesta näkee, että lopun aikoja elämme.
Niin, lopun aikoja taikauskolle. Aikuistuminen taitaa ahdistaa?

Kommenttia muokattu: 12.01.2013 klo 11:51