Homomielenosoitus Kuubassa

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006

Havannassa oli historian ensimmäinen gay-mielenosoitus lauantaina. Demon järjesti Mariela Castro, valtiollisen seksuaalitieteen keskuksen johtaja. Hän on myös presidentti Raoul Castron tytär, ja hän on esiintynyt homojen, lesbojen ja transseksuaalien oikeuksien puolustajana. Aikaisemmin hän on sanonut, että kansaa pitää kouluttaa myönteisempään suhtautumiseen homoja ja lesboja kohtaan. Myös Kuuban hallituksessa on ollut vaatimuksia homojen ja lesbojen tasa-arvosta. Kulttuuriministeri Abel Prieto vaati viime vuonna avioliiton avaamista homoille ja lesboille.

Lauantain mielenosoituksessa jaettiin lehtiä, kirjoja ja CD-levyjä, joissa käsiteltiin tasa-arvoa. Valtiollisten medioiden mukaan Mariela Castro julisti, että kannattaa osallistua näihin tilaisuuksiin. Sillä tavoin vallankumous syvenee ja kaikkien ihmisten tarpeet voidaan tyydyttää.

Kuubassa vallitsee yhä machokulttuuri. Aikaisemmin Kuubassa oli internointileirejä homoille. Vaikka homoseksuaalisuus on ollut laillista vuodesta 1979, käytännössä rangaistiin epäsosiaalisesta käyttäytymisestä. Viime vuonna poliisi esti pride-paraatin amerikkalaisen median tietojen mukaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Video

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!