Homokauhu sävytti ´Vuoden turhin julkkis´ -valintaa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006
  • 84

STT uutisoi ja ainakin maakuntalehdet seuraavat perässä. Antonio Flores on valittu vuoden turhimmaksi julkkikseksi. Flores valittiin turhimmaksi julkkikseksi siitä huolimatta, että hän on ilmoittanut vetäytyvänsä julkisuudesta. Yhdistyksen mukaan titteliin riitti kuitenkin se, että "kampaajana työskentelevä Flores pyöri mediassa viime syksynä niin, että karvat pöllysivät". Tämä teki Floresista "Suomen hovi-hiusmuotoilijan".

Turhat julkkikset -yhdistys ei paljon kerro itsestään nettisivullaan. Turhin julkkis on valittu vuodesta 1994 alkaen. Julkkis julkistetaan joka vuosi aprillipäivänä. Aluksi toimittiin yhteistyössä Radio Mafian kanssa, ja se ei ollut Radio Mafialle kunniaksi.

Yhdistyksen nettisivulla on yksi kommentti tuoreimmasta valinnasta:

Vuoden 2011 valinta: Käsittämätön, loukkaava ja säälittävän heterosokea. Antonio oli julkisuudessa presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle yltäneen miehensä puolisona. Tämä ei ole millään tapaa verrannollinen aiempien vuosien valintoihin, joten sen on pääteltävä johtuvan puhtaista ennakkoluuloista. Ilmoitatte olevanne mediakriittisiä ja -kasvatuksellisia. Todistatte toisin.


Päivitys uutiseen klo 17.50

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Turhat julkkikset -yhdistyksen tiedottaja kertoi Ranneliike.netille, miten vuoden turhin julkkis valitaan:

Yhdistyksellä on raati, joka hoitaa valinnan. Valinta tehdään aprillipäivänä ja koko yhdistys toimii vain aprillipäivisin, siis yhtenä päivän vuodessa. Ainoa toimintamuoto on valita menneen vuoden turhin julkkis. Sen pitäisi olla aprillipäivän hauska uutinen. Antonio Flores oli viime vuonna paljon julkisuudessa. Ei ole millään tavoin tarkoitus viitata tämän vuoden presidenttikisaan, ei polittisesti eikä muussakaan suhteessa.

Turhimpia julkkiksia on valittu 20 vuotta ja yhdistyksen kunniajäsen on Hantta Krause. Hän ei osallistunut tähän valintaan. Hantta Krause on ylpeä valinnastaan turhimmnaksi julkkikseksi. Kysykää Hantalta, miltä hänestä aikoinaan tuntui. Matti Nykänen on myös aikoinaan valittu turhimmaksi julkkikseksi eikä siinäkään valinnassa ole kysymys Nykäsestä ihmisenä, vaan kyseessä on vain aprillipila tai hauska juttu.

Nyt tämä valinta on saanut mediassa huvittavan suuret mittasuhteet. Kiinnostus johtuu ehkä presidentinvaalien läheisyydestä. Turhat julkkikset -yhdistys ei kuitenkaan ota mitään kantaa poliitisesti tai homouteen tai muuhun ominaisuuteen. Kuitenkin Iltalehden nettisivulla uutisen yhteyteen on laitettu Pekka Haaviston kuva. Ei ole kysymys Pekka Haavistosta vaan Antoníosta. Tällä valinnalla halutaan ilmaista, että haluamme kuulla edelleen uutisia Antoniosta. Hän on tullut hyvin median kanssa toimeen. Olemme pitäneet hänestä mediapersoonana ja hän on miellyttävä henkilönä. Kansa haluaa kuulla lisää, vaikka hän itse on ilmoittanut vetäytyvänsä julkisuudesta.

Kysymys: Monet ovat pahoittaneet mielensä valinnasta. Siitä voi aistia homofobiaa. Tiedottaja vastaa:

Ei, vaan valinta on tehty pilke silmäkulmassa. Niille, jotka ovat pahastuneet, voi sanoa, että olemme pahoillamme, että joku pahoittaa mielenssä aprillipäivänä julkaistavasta hauskasta uutisesta. Tämä on positiivinen, myönteinen uutinen. Valinnan yhteydessä ei ole puhuttu seksuaalisesta suuntautumisesta.

Aikaisemmin valinnassa oli mukana myös nettiäänestys, mutta vastauksia tuli valtavasti ja tuli myös pajon vääränlaista palautetta eli ehdotettiin liian vakavastiotettavia henkilöitä turhaksi julkkikseksi. Tällainen olisi esim. Pekka Haavisto itse tai Niinistö, jos heitä ehdotettaisiin tittelin kantajaksi. Suomen maine ei saa kärsiä tästä aprillipilasta.

84 kommenttia

Jos lähdetään tuolle linjalle kuten ko.ryhmä on tehnyt,niin suurempi turhimoon tietenkin Jenny, jonka jokainen rätti puhutti ja takkukin. Ja oli koko ajan se vanhan äijänsä messissä. Antonio oli huomattavasti vähemmän ja hiljaisemmin - valitettavati. Koko touhuu haisee pahalta homofobialta, ei tasapuoliselta kohtelulta.
  • 2 / 84
  • Homopallero
  • 1.4.2012, 11.48
Mielestäni aika mauton "kunnianosoitus" Antonion panokselle Haaviston kamppanjaan. Tuossa löyhkää (oli sitten aiheellista tai ei) asenteellisuus, paitsi homoja, myös Antonion ammattia kohtaan.