Homojen hakkaamisheitosta annettiin varoitus

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 23

Kainuun Prikaatin aliupseeri on saanut virallisen varoituksen homokommentistaan. Aliupseeri kertoi heinäkuussa varusmiehille muun muassa, että homous on sairaus, joka lähtee hakkaamalla.

Kainuun Prikaatin komentaja, eversi Jukka Sonninen kertoo aliupseerin myöntäneen tekonsa.

- Aliupseeri kertoo yrittäneensä olla vitsikäs, mutta ei tällaisia kommentteja voi nykyaikana sietää. Puolustusvoimien henkilökuntaa koskee nuhteettomuusvelvoite, jota tässä on rikottu.

Varoitus on puolustusvoimissa nykyisin kovin rangaistus, joka voidaan antaa ilman, että asia viedään käräjäoikeuteen. Koska kielenkäyttö ei kohdistunut yksittäiseen henkilöön eikä kyseessä ei ollut siten kunnianloukkaus, ei asiaa viety oikeuteen.

- Rangaistus kuitenkin voi vaikuttaa esimerkiksi aliupseerin ylenemiseen puolustusvoimissa, sanoo eversti Sonninen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Varoituksia annetaan puolustusvoimissa muutaman kerran vuodessa. Yleensä niiden taustalla on Sonnisen mukaan ongelmia käyttäytymisessä tai alkoholinkäytössä.

Everstin mukaan on hyvä, että asia tuli julkiseksi, vaikka hän harmitteleekin, että tieto tuli lehdistön kautta.

- Oma esimies on oikea kohde ilmoittaa tällaiset tapaukset. Ne kyllä hoidetaan asianmukaisesti.

Tutkinta alkoi ilmiannosta, jonka mukaan syytetty oli oppitunnilla sanonut muun muassa, että "homous on sairaus, ja se lähtee hakkaamalla" sekä antanut ymmärtää, että naispuolisille alokkaille poikakavereiden tuominen Sotilaskotiin on suotavaa, mutta miespuolisille poikakaverit eivät ole toivottavia vieraita.

Varoituspäätöksestä kertoi ensimmäisenä Kainuun Sanomat

Uutinen Kainuun Sanomissa

23 kommenttia

  • 1 / 23
  • Heterovarusmies
  • 11.9.2012, 19.10
Naurettavaa. Meillä ainakin homoläppä on ihan yleistä intissä, ihan skappareidenkin keskuudessa. Kuka lie puppeli mennyt tuostakin ilmoittamaan lehdistölle...
Saako heteroista heittää sitte läppää? :D