Homoja terapioillaan Etelä-Afrikassa ja Kanadassa "eheyttänyt" tohtori Shokki sai vankilatuomion

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti
  • 1

"Tohtori Shokkina" tunnettu psykiatri Aubrey Levin (74 v.) sai viiden vuoden vankilatuomion potilaiden seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vaimo pidätettiin yrityksestä lahjoa valamiehistöä.

Levinille oltiin määräämässä kahdeksan vuoden vankilatuomiota. Oikeuden tuomari alensi kuitenkin tuomiota viiteen vuoteen Levinin heikon terveyden ja iän perusteella.

Oikeuden tuomari totesi lausunnossaa Levinille, että tämä oli kolmen potilaansa kohdalla syyllistynyt hirvittävään luottamuksen loukkaukseen. Tuomari: "He tulivat luoksenne saadakseen apua ongelmiinsa. Sen sijaan te lisäsitte heidän ongelmiaan".

Kanadassa oikeusprosessi lähti liikkeelle yhden potilaan videoitua salaa terapiaistunnon, jossa Levin käyttäytyi ammatillisesti epäpätevästi ja lähenteli potilastaan. Potilas oli Levinin terapiassa oikeuden päätöksellä. Kanadan psykiatriyhteisölle Levinin toiminta on äärimmäisen kiusallinen asia. Hänen taustojaan Etelä-Afrikassa ei selvitetty. Sieltä hän pakeni Kanadaan, koska hän olisi joutunut homojen eheyttämisestä totuuskomission eteen. Apartheidin aikaan hänen väitetään käyttäneen terapiassaan sähköshokkeja, fyysistä ja kemiallista kastraatiota homojen muuttamiseksi heteroiksi.

Levin kieltää syyllistyneensä mihinkään laittomaan ja että oikeuden päätös perustui tosiasioitten vääristelyyn.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

***

Levinin vaimo, Erica Levin asetettiin kotiarestiin sen vuoksi, että hänen epäillään lahjoneen yhtä valamiehistön jäsentä ja siten halventaneen oikeutta. Vaimon väitetään tarjonneen valamiehistön jäsenelle 1 000 taikka 10 000 dollaria kirjekuoressa. Oikeus piti mahdollista tapahtumaa äärimmäisen vakavana. Erica Leviniltä kiellettiin kokonaan osallistuminen oikeuden istuntoihin hänen aviomiestään vastaan. Rouva Levinille määrättiin 25 000 dollarin takuusumma ja ympärivuorokautinen kotiaresti siihen asti kunnes aviomiehen oikeudenkäynti on päättynyt.

GayStarNews uutinen oikeuskäsittelystä
Calgary Herald uutisoi Aubrey Levinin vaimon pidätyksestä

1 kommenttia

Yritystoiminnallisia vastoinkäymisiä.

Australialaishomoja puoskaroivan yrityksen (Liberty Christian Ministries Inc.) tj on kertonut yritystään kohdanneista ongelmista. Nyt on nimittäin käynyt niin, että homoja, jotka haluaisivat tulla ex-homoiksi, ei löydy enää puoskaroitaviksi. Viime vuonna löytyi kymmenkunta, mutta hekin olivat tavalla taikka toisella uppiniskaisia eivätkä aina välittäneet tulla ”parannusistuntoihin”.
http://gaystarnews.com/article/australian-ex-gay-group-can%E2%80%99t-find-enough-gays-who-want-be-ex060213

Yli 60 % Australiassa ja Uudessa-Seelannissa toimineista puoskarointiyrityksistä on joutunut laittamaan lapun luukulle. Tätä menoa niitä ei olisi enää vuonna 2020 lainkaan.
http://gaynewsnetwork.com.au/feature/ft-national/7904-ex-gay-away.html
---
Kristillisen puoskarointiyrityksen aktiivi ja omasta mielestään ex-homo Matt Moore etsii homoseuraa Grindr-palvelun kautta. Hän on nyt paljastuttuaan pyhästi luvannut jumalalleen etc., ettei kuuna päivänä käytä enää Grindrin palveluja.
No, eipä hätää, sillä tarjolla on lukuisia muita samantyyppisiä palveluita.
http://www.huffingtonpost.com/2013/02/05/matt-moore-grindr-ex-gay-christian-blogger_n_2622614.html