Hollywoodin hlbt-näyttelijät kohtaavat yhä suuntautumiseensa liittyvää syrjintää

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 1

Televisiossa ja elokuvissa nykyisin näkyvämmässä roolissa olevat sateenkaarivähemmistöihin kuuluvat hahmot eivät estä näyttelijöitä kohtaamasta suuntautumiseensa liittyviä ennakkoluuloja työympäristössään. Yli puolet Hollywoodin hlbt-näyttelijöistä ovat tuoreen tutkimuksen mukaan joutuneet ohjaajien ja tuottajien alentavan huomion kohteeksi suuntautumisensa vuoksi.

Perjantaina julkaistun tutkimuksen mukaan näihin vähemmistöihin kuulumattomistakin yli kolmannes kertoo havainneensa hlbt-vähemmistöihin kuuluviin kohdistuvaa syrjintää.

Tutkimuksen teettivät ammattiliitot Screen Actors Guild (SAG) ja American Federation of Television and Radio Artists (AFTRA). Nettikyselynä toteutettuun tutkimukseen vastasi lähes 5 700 ammattiliitotojen jäsentä.

Sateeenkaarivähemmistöihin kuuluvista vastaajista 16 prosenttia kertoivat kokeneensa syrjintää, homomiehistä 20 prosenttia. Yli puolet näihin vähemmistöihin kuuluvista vastaajista kertoivat kuulleensa tuottajilta ja ohjaajilta homofobisia kommentteja työtään tehdessä.

Kaksi kolmasosaa homohahmoa näytelleistä homoseksuaalisista näöttelijöistä koki, ettei "leimautuminen" ole ollut ongelmana. Asia ei ole haitannut heidän uraansa tai rajoittanut tarjottujen roolien valikoimaa. Kuitenkin yhdeksän prosenttia homoista ja lesboista kertoi, että viimeisen viiden vuoden aikana seksuaalinen suuntautuminen on estänyt pääsemisen johonkin rooliin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Tutkimuksen tulokset osoittavat sekä edistymistä, että työn tarvetta, jotta työpaikasta saataisiin tasa-arvoinen ja hlbt-esiintyjät tervetulleeksi toivottava, arvioi Massachusettsin yliopistossa toimiva taloustieteen professori M V Lee Badgett.

- Hyvä uutinen on, ettei juuri kukaan ajattele, että lgbt-näyttelijöiden mahdollisuudet olisivat menossa huonompaan suuntaan.

Vastanneista 5 692:sta 465 ilmoitti olevansa homomiehiä, 61 lesboja ja seitsemän transsukupuolista. Vastaajista 301 kuvasi itseään biseksuaalisiksi.

Tutkimuksen toteutti Kalifornian yliopistoon (UCLA) liittyvä seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja julkisen vallan käyttöön erikoistunut Williams Institute.

PinkNews: Study: Over half of LGBT Hollywood actors have heard anti-gay slurs by directors and producers on set
The Willians Institute: Sexual Orientation and Gender Identity Diversity in Entertainment: Experiences and Perspectives of SAG-AFTRA Members

1 kommenttia

Tuo "suuntautuminen" -termin käyttö on kyllä typerää - ainakin niin kauan, kuin yleisesti ei puhuta "heteroseksuaalisesta suuntautumisesta", myös.
Opiskeluissa ja työelämässä suuntaudutaan, valitaan - mutta näissä asioissa ei.

- - -

Oikein positiivistakin tutkimustulosta Yhdysvalloista:

Vuonna 2003, eli 10 vuotta sitten, Massachusettsin osavaltio Yhdysvalloissa sai tasa-arvoisen avioliitto-oikeuden. Nyt 10 vuoden jälkeen osavaltion asukkaista 85 % on sitä mieltä että vuoden 2003 päätöksellä on ollut positiivinen tai ei ainakaan negatiivinen vaikutus heidän elämäänsä.

http://thinkprogress.org/lgbt/2013/09/27/2691621/marriage-massachusetts-ten-years/

Kommenttia muokattu: 30.09.2013 klo 19:26