Sosialistinen Hollande sai ykkössijan Ranskan presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Sarkozy on toinen, ja nämä kaksi menevät jatkoon.
Sarkozy on selvin sanoin kertonut, että hän ei halua homoavioliittoja. Hän on konservatiivi ja haluaa, että näinä levottomina aikoina yhteiskunnassa säilytetään tietyt kiinnekohdat. Avioliiton käsitettä ei pidä lähteä sotkemaan. Homoavioliitto olisi myös tie homoparien adoptioon. Sen Sarkozy torjuu. Rekisteröity parisuhde ei käy Ranskaan, koska sellaisen tarjoaminen vain homoseksuaalisille ihmisille olisi perustuslain vastaista. Nykyään Ranskassa solmitaan PACS eräänlainen solidaarisuusliitto. Se on avoinna myös heteroille. Sitä käyttävät pääasiassa heterot.
Sosialistinen Hollande on puhunut homojen ja lesbojen tasa-arvosta avioliittoasiassa. Hänen mukaansa ei ole mitään erityisiä syitä homojen ja heteroiden erotteluun. Homo- ja lesboväestön keskuudessa Hollande on selvä suosikki.
Vaalien ratkaiseva kierros on toukokuun 6. päivänä. Luultavasti kansallisen rintaman Le Penin äänet menevät Sarkozylle ja vasemmiston äänet, siis Jean-Luc Mélenchonin äänet menevät Hollandelle. Jos Hollande voittaa toukokuun vaaleissa, tarkoittaa se, että nyt saadaan ensimmäistä kertaa Mitterandin jälkeen sosialisti maan johtoon.
Lukijoiden kommentit
Ovensuukyselyissä Hollande sai 28,4%, Sarkozy 25,5%. Ainakin tällä hetkellä heidän eronsa on paljon pienempi.
Sanotaan, että Saksa on Euroopan talousjohtaja ja Ranska poliittinen johtaja. Sen takia nämä kaksi maata erityisesti kiinnostavat. Äänioikeutettuja on Ranskassa n. 45 miljoonaa. Saksassa vaalit pidetään ensi vuonna, ja silloin mitataan Merkelin menestys.
Ranskan suurlähetystö kertoo, että vuosi 2012 on merkittävä Ranskan poliittisessa elämässä: presidentinvaalit ja parlamenttivaalit.
Kesäkuussa järjestetään Ranskassa parlamenttivaalit, joissa valitaan 577 edustajaa Kansalliskokoukseen.
www.ambafrance-fi.org
Mikäli Francois Hollande valitaan ensi kuussa presidentiksi ja vasemmisto voittaa parlamenttivaalit kesäkuussa, tasa-arvoinen avioliittolaki saattaa toteutua Ranskassa hyvinkin pian. Pidämme peukkuja.
---
Lopullista presidentinvaalitulosta odotellessa tarina Asterix-sarjakuvia lukeville.
YLEn kirjeenvaihtaja Raine Tiessalo raportoi Parisiumista: Gallialaiskylä veitsenterällä.
Tarina alkaa:
”Pienenpienen gallialaiskylän keväistä ilmaa kyllästää kyräily. Asukkaat ovat riitautuneet neljään leiriin eri puolille kylää. Kunkin leirin keskellä seistä jököttää oma paikallissankari: Sarkozix, Hollandix, Lepenix ja Mélenchonix. Kukin haluaa nousta kyläpäälliköksi.”
yle.fi
Ésperons qu'Hollande gagnera les élections presidentielles! Ce Sarkozy s'est prouvé un vrai esprit étroit.
Homopallero (ei rekisteröitynyt) • 22.04.2012 23:43
Ranskassa on tänään presidentinvaalien toinen ja ratkaiseva kierros.
Ensimmäiset tulosarviot julkistetaan sunnuntai-iltana kello 21 Suomen aikaa. Vuotoja uskotaan tulevan kuitenkin jo pari tuntia tätä ennen.
yle.fi
YLEn Raine Tiessalo raportoi Parisiumista:
"Sarkozix ja Hollandix kaksintaistelussa. Kyläläisten on tehtävä valinta. On jo kiire. Taivas uhkaa pudota niskaan. Velkaantuminen pahenee päivä päivältä. Hiidenkivi- ja taikajuomateollisuus helisevät kansainvälisen halpatuotannon ja germaanien laatutuotteiden puristuksissa."
Tarina jatkuu:
yle.fi
Mielipidetutkimuksen mukaan 63 % ranskalaisista kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia.
Jos oikein ymmärsin, uusi presidentti François Hollande kertoo sateenkaarilehden haastattelussa, että hän toivoo/uskoo tasa-arvon toteutuvan ensi vuonna 2013. Voin olla väärässä, sillä en valitettavasti osaa ranskaa.
www.tetu.com
Ouais, Hollande sanoo avaansa avioliiton ja adoptio-oikeuden homopareille viimeistään vuoden 2013 kevääseen mennessä.
Homopallero (ei rekisteröitynyt) • 07.05.2012 10:58
Kommentoi juttua: (Lähetä asia- ja kirjoitusvirheistä viesti henkilökohtaisesti kirjoittajalle, ei julkaistavaksi kommentiksi)
Jos lähetät julkaistavaksi tarkoitetun kommentin, se näytetään vasta ylläpidon hyväksyttyä sen - mikä ei välttämättä tapahdu ensi tilassa. Rekisteröityneiden käyttäjien kommentit julkaistaan automaattisesti.
Haluatko kirjoittaa ranneliike.netiin? Etenkin jos seuraat mielelläsi sateenkaarikansaa koskettavia aiheita ja haluat kirjoittaa niistä lukijoille, ilmoittaudu! » Lue lisää ja ota yhteyttä | |
Katso myös nämä |