Helsinki Pride 2017 -viikon huipennus: pride-kulkue ja puistojuhla

Helsinki Pride 2017 -kulkue ja puistojuhla oli monilta osiltaan hieno kokonaisuus. Alun kulkueen järjestäytyminen Kansalaistorille oli suorastaan elämys; väkeä lappasi paikalle jatkuvana virtana - tuhansia ja tuhansia ihmisiä. Itse kulkue oli värikäs, äänekäs ja ennätyksellisen pitkä. Kulkueen matkassa oli tärkeitä kannanottoja sisältäviä kylttejä.

Väki mahtui puistojuhlapaikkaan, vaikka Kaivopuistossakin kulkueen saapuminen tuntui kestävän loputtoman kauan ja paikalle tulevan ihmisiä vain lisää ja lisää. Kaikille oli lopulta tilaa, mutta silti joka paikkaan alueella riitti väkeä, minne tiiviimmin ja minne väljemmin. Erilaisten toimijoiden edustajia oli tavattavissa. Ruokaa ja juomaa oli saatavilla, vessoja oli ainakin suhteellisen (jonoakin oli havaittavissa) riittävästi. Yleisesti näytti siltä, että väellä oli hyvä fiilis. Toki ensiapuakin tarvittiin. Hyvä, että sitäkin oli saatavissa ja muutenkin turvallisuuteen oli ilmiselvästi panostettu.

Ohjelmasisältöhän on aina makuasia. Sitä oli ja monen makuun varmasti löytyi ainakin jotain.

Itselleni tärkeitä ovat olleet ne puheenvuorot, joissa nostetaan korjaamista vaativia asioita ja ilon aiheita esiin. Tällaisiin kuului esimerkiksi Setan Asiallisen tiedon omenoihin ja Kunniarottaan liittyvä osuus. Samoin tapahtuman suojelijan Nasima Razmyarin puheessa oli esillä tärkeitä asioita. Myös HeSetan puheenjohtajan Hassen Hninin puheessa oli tärkeitä asioita - mutta lähden kyllä siitä, että nämä puheet pitäisi pitää Suomessa kotimaisilla kielillä. Toki asiat olivat yhteneväisiä suojelijan puheen kanssa.

Ymmärrän hyvin, että viihteellisen ohjelman toteuttamisessa puhuu raha. Siinä voisi kuitenkin olla hyvä paikka sponsorisopimuksille. Artistin X kohdalla viulut maksaa yritys Y, ja yritys saa sen yhteyteen näkyvyyttä. Win-win.

Ns. hiljaiset hetket ohjelmanumeroiden välillä ovat vähän tylsiä, kun siinä kohdassa yleisön kiinnostus ohjelmaan tuppaa lopahtamaan. Jotain olisi toivonut niiksi hetkiksi, kun lavalla ei tapahtunut mitään ja lavan portaita lakaistiin. Mutta joo, se oli toki pikkuasia.

Se, mistä en todellakaan pitänyt, oli ohjelman lipsahtaminen sen loppupuolella suoranaiseksi aatteelliseksi agitaatioksi. Palefacen musiikillisesta tuotannosta voi pitää tai olla pitämättä - mutta en olisi kaikille tarkoitetussa tapahtumassa halunnut virallisessa ohjelmassa saada kuultavaksi kaikkea sitä vasemmistopropagandaa, mitä saatiin. Kyse ei ollut hlbti-vähemmistöjen asemaa edistävästä poliittisesta toiminnasta, vaan lavan ja mikrofonin luovuttamisesta yhden poliittisen aatesuunnan propagandatorveksi. Ei hyvä.

Mutta...

Kaiken kaikkiaan; 35 000 ihmistä liehuttamassa Helsingissä sateenkaarilippua on paljon. Ne kaikki sateenkaariliput kotikaupungin lippusaloissa olivat hienoa nähtävää. Kertovat asenteiden myönteisestä muutoksesta. Samoin kertovat sosiaalisessa mediassa näkyvät sateenkaariliput. Se on merkki siitä, että yhä useampi näkee esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain hyväksi uudistukseksi - ja merkki siitä, että yhä useampi ymmärtää uuden translain tarpeelliseksi.

Helsinki Pride 2017 toi yhdenvertaisuutta askeleen lähemmäksi ja teki yhdenvertaisuutta sylillisen suuremmaksi.

Pride-kulkueen lähtöpaikalla ainakin oli jopa läsnä ainakin jokunen persukin, sillä Kiasma-rakennuksen kupeessa lymysi persu"nuorten" pieni ryhmä, jossa oli mukana Sebastian Tynkkynenkin.
Kuljin ohi ja kävin kysymässä, onko persuilla / uusvanhalla suunnalla ihan ryhmä tulossa Pride-kulkueeseen ... ei ollut ... Kysyin että miksei, kun onhan keskustalla ja kokoomuksellakin ryhmät mukana ... noh, Sebastian Tynkkynen vaikutta aika heikosti sanavalmiilta.

Aatteellisesta agitaatiosta, joka lipsahtaa tarpeettomasti Priden ulkopuolelle, Paleface toki sai vähän liian ison sauman, vaikka osoittikin viestinsä sekä Moskovaan että Washingtoniin ja vasemmistoliitto puheenjohtajineen hoki "hallitus alas" -slogania enempi kuin Pride-aihepiiristä sanomaa ... ajattelin minkäkin ensin, mutta sitten tuli heti mieleen että piru vies, miksi kirkkoa ja kristinuskomusta agitoidaan Pridessä, vaikka kirkko yhä änkyröi Suomen avioliittolain arvostamisen suhteen ja vaikka kristinuskomus ei vole vieläkään kyennyt ottamaan armoa vastaan ja pyytämään kunnolla anteeksi harjoittamiaan syntejä hlbtiq-ihmisiä kohtaan. kirkko-rekassa ja uskontoryhmissä oli viety kaappiin koko lailla vaatimus / toive Suomen avioliittolain toteuttamisesta kirkon piirissäki, mikä kummastutti monia. Joten, aatteellisten agitaatioiden sietämiseen Pridessä on monien arveluttavien tahojen osalta kimuranttia rajanvetoa. Vasemmistopolitiikka ja kirkollispiirithän ovat sitä paitsi siinä ihan yhteneviä aarejärjestöjä, että ne molemmat kauppaavat ja agitoivat täysin olematonta utopiaa ihan täysin samoin.

Sitä kohtaan ei voinut kuitenkaan olla pahaa sanottavaa, että mukava ryhmä ihan heteroita turvapaikanhakijoita, ihan maltillisen islaminuskoisia tuli mukaan Pride-kulkueeseen ja toi esiin hlbtiq-turvapaikanhakijoitakin koskettavia kuolemanvaaraongelmia ja turvapaikansaantiongelmia. He myös järjestivät Pride-puistojuhlassa musikki- ja tanssiohjelmaa, mikä oli mukavaa mielihyvää ja fyysistä tanssilämmikettä viileähkössä säässä.

Tuonkin vastakohta oli tänä vuonna Hercules&Manssin kiukuttelu jäädä Pridestä pois, koska eivät tykkää siitä että ovat saaneet kahumiehiltäkin negatiivista palautetta rasistisesta ovipolitiikastaan homo-turvapaikanhakijoita ja -maahanmuuttajia kohtaan.

- - -

Muihinkin Pride-viikon ohjelmiin tuli osallistuttua ja erityisen hyvä kokemus (sekä toisaalta osaksi floppiakin) oli perjantai-illan 1000 ja 1 yön party hotelli Clarionin suuressa tapahtumasalissa. Järjestelyt siellä olivat hyvät. Paikalle tuli runsaasti ihmisiä ja oli ihan koskettavaa nähdä, miten samassa juhlassa oli mukana suomalaisten kanssa palestiinalaisia, israelilaisia, irakilaisia, kurdeja, turkkilaisia, iranilaisia, afgaaneja, ugandalaisia, nigerialaisia, pohjois-afrikkalaisia, venäläisiä ... pakolaisia ja maahanmuuttajia, naisia ja miehiä.

Tuon partyn alkupuoli oli todella hieno. Seillä soitettiin Lähi-idän ja Afrkan party-nykymusiikkia ja dabke-tanssiletkoina ilakoimme tanssia. Tuossa partymusiikissa on sekin hieno puoli, että se ei perustu liian kovaääniseen soittoon ja siinä rytmiä ei luoda kovavolyymisella konemusikkijumputuksella, eli sen miellyttäävä kuultavaa.
Illassa esiintyi myös iranilais-egyptiläis-irakilainen Baghdad Band -yhtye, laulusolistinaan hyvä-ääninen palestiinalaisnainen. He esittivät sekä mukavaa lähi-idän musiikkia että länsimusiikistakin mukavia rakkauslauluja ja Sian tunnetun kappaleenkin. Heidän esityksessään oli mukana myös napatanssijanaisen esitys, mikä lisäksi myös muutamat Lähi-idän miehet, karhumaisetkin, tanssivat aivan loistavasti napatanssi-lantiotanssi-esityksiä, joiden aikana kuulin yleisössä suomalaisnaisten ihastelevan, että "olisia mullakin noin hyvä lantion ja kehon hallinta". - Nuo tanssiesitykset olisivat hyvä ohjelmanumero muulloinkin hlbt-partyissa ja -ravintoloissa.

Mutta sitten, tuon 1000 ja 1 nights -partyn loppupuolisko floppasi. Ilta oli kuulemma suunniteltu niin että siinä edetään musiikillisesti Lähi-idästä ja Afrikasta euroooppamusaan. Ja niin kävikin, eli lavalle nousi La Perse -porukka soittamaan, moneen kertaan soitettuja kappaleita ja soittamaan niin kovalla volyymillä että partysalissa osalla eivät korvat kestäneet (puhelinten äänimittarit näyttivät yli 90 dB ja volyymi oli liikaa). Lisäksi tuon poppoon musa oli niin räikeä vastakohta alkuillan mukavalle ja rytmikkäälle musiikille että osa yleisöstä alkoi lähteä jo pois. Sitten vielä lopuksi dj Mr A astui musapuikkoihin ja överikovavolyyminen konemusa alkoi pauhata. Illlan loppupuolisko oli siis musan suhteen suunniteltu todella epäonnnistuneesti. Siinä olisi vonut soittaa länsimaisesta musastakin muuta, kuin suureen volyymijumputukseen perustuvaa musaa.

Noh, onneksii tun partyn alkupuolikas oli kuitenkin niin superhyvä.

Kommenttia muokattu: 04.07.2017 klo 10:39