Priden 2012 ohjelmaan kuuluneessa poliittisen vaikuttamisen historiakeskustelussa suomalaisen tasa-arvon edistämisen etulinjassa olleet Jorma Hentilä ja Outi Ojala kertasivat saavutuksia ja takaiskuja. Parituntisessa keskustelussa palattiin historiallisiin tilanteisiin 60-luvulta alkaen.
Aika muuttaa osan anekdooteiksi tai lähinnä tutkijoita kiinnostaviksi. Mutta 90-luvun tasa-arvohistoriasta löytyy esimerkiksi tieto siitä, että pääministeri Lipponen allekirjoitti aloitteen rekisteröidyistä parisuhteista, kun kokoomus oli Lipponen-1:n hallitusneuvotteluissa torjunut hankkeen ottamisen hallitusohjelmaan.
Keskustelun ehkä tärkein viesti nykyiseen tilanteeseen oli vaikuttamis- eli lobbaustoiminnan merkitys. Hentilä kertoi, että ennen vuoden 2001 ratkaisevia äänestyksiä otettiin selvää kaikkien kansanedustajien asenteista, vaikutusmahdollisuuksista tarpeen vaatiessa ja myös henkilöistä, joilla olisi edellytyksiä toimia kyseisen kansanedustajan suunnalla. - Niinpä jo ennen ratkaisevaa äänestystä oli selvää, että laki menee läpi, kertoi Hentilä.
Outi Ojalalle tilanne oli ollut uran jännittävin äänestys. - Kun kuitenkin sieltä oli 15 poissa.. - Poissaolot tietenkin voivat vaikuttaa suuntaan tai toiseen. - Kun eduskunnassa yleisö ei saa ilmaista iloaan, emme me kansanedustajatkaan siihen ryhtyneet. - Mutta kunhan oli päästy käytäville, otettiin ilo irti, muisteli Ojala.
Ensimmäinen aloitteen parisuhdelaista oli pannut vireille Ojala jo 1993. Tuolloin oli mukana myös adoptio. Hanke raukesi vaaleihin aloitteen juututtua lakivaliokuntaan.
Lipposen ensimmäistä hallitusta edeltäneissä ohjelmaneuvotteluissa kokoomus sitten vastusti lain antamista parisuhteista. Näin ollen asiaa ryhdittiin ajamaan aloitteella. Ojala muistutti, että myös pääministeri Lipponen oli allekirjoittajien joukossa. (Tämä ei voinut olla palauttamatta yleisön mieliin nykyisen pääministerin pidättäytymistä allekirjoittamisesta hallitusneuvotteluihin viitaten.)
RIKOLLISUUS KUMOTTIIN, KEHOTUSKIELTO TILALLE
Homoseksuaalisuuden poistaminen rikoslaista 70-luvun alussa sujui varsin laajan yksimielisyyden vallitessa (147 jaa, 18 ei, 33 poissa). Jo 60-luvun alussa oli joukko kokoomuksen juristikansanedustajia esittänyt, että homoseksuaalisuuden rangaistavuuden sijasta aihepiiri siirrettäisiin sairaanhoidon puolella, koska kyse oli "terveyden häiriöstä".
Yleisöä huvittivat lainaukset 60- ja 70-lukujen puheenvuoroista ja selvityksistä. Kokoomuksen Timo Mäki oli todennut rangaistavuuden poistuessa, että luovuttava on, kun "olemme saaneet tartunnan länsimaista". Kristillisen liiton Raino Westerholm oli maalaillut lainmuutoksen jälkeen homojen määrän nousevan jopa kolmasosaan väestöstä. Kirkon perheasiain neuvottelukunnan 60-luvun lausunnossa arvioitiin altistumisriskiä eri ryhmille, silloiseen psykiatriaankin nojaten.
Rikoslain muutos sai kylkeensä kehotuskiellon. Kehotuskielto oli tullut vaivihkaa mukaan lakivaliokunnassa. Lääkäri ja kansanedustaja Asser Stenbäck (krist) oli ajanut asiaa. Hentilä kertoi, että kiellon vastustamisessa eduskuntakäsittelyssä kunnostautui mm kansanedustaja Helvi Niskanen (SKDL). Ponnella yritettiin saada hallitus seuramaan haittavaikuksia esimerkiksi kaunokirjallisuudelle. Ponsi ei mennyt läpi.
Hentilä kuvasi tunnelmia, kun juuri lailliseksi todettua toimintaa toisaalla laissa kuvattiinkin taas haureudeksi, johon ei saanut kehottaa.
Suomessa voimassa ollut kehotuskielto ei koskaan noussut esimerkiksi nyky-Venäjän vastaavan lainsäädännön tapaan poliisin painopistealueiksi. Virkavalta oli haluton toimimaan lain rikkojia vastaan. Turussa lopulta kuulusteluihin saakka itsensä järjestäneet yllyttäjät eivät saaneet syytteitä, kun olivat poliisin mukaan "toimineet ajattelemattomuuttaan".
"HYVÄ ETTÄ KOKOOMUKSESSA ON NYT NÄITÄ KELLOKKAITA"
Keskustelijat suhtautuivat tulevaisuuteen ainakin varovaisen optimistisesti. Ojala totesi monien eri vaiheissa epäilleen ja epäröineen lähinnä "äänestäjien pelossa", vaikka oikeastaan eivät itse olleet niin jyrkkiä. Ojala piti merkittävänä sitä, että aihe on saanut kasvot. Ojala oli myös iloinen siitä, että kokoomuksessa on nyt "näitä kellokkaita" tasa-arvoa edistämässä. Ojala kertoi yllättyneensä Helsingin kaupungin johdon viime vuosien myötämielisyydestä ja arveli homoystävällisen Helsingin taustalla puhuvan yksinkertaisesti myös matkailutuottojen arvostus. - Pitkä on matka Ilaskivestä Pajuseen, totesi Hentilä.
Suomalaisen poliittisen korrektiuden ei kuitenkaan uskottu muuttuvan niin paljon, että homofobiasta tulisi hyväksyttävää, vaikka esimerkiksi maahanmuuttokeskustelussa raja on siirtynyt.
Yleisön kysymyksissä sivuttiin myös uskonnollisen ahdasmielisyyden näkyvyyttä ja keskustelu siirtyi eri uskonnollisten ryhmien vaikutusvaltaan. Mitä tapahtuisi, jos Suomessa nousisi valtaan vaikkapa lestadiolainen pääministeri? Ojala sanoi, että tilanne riippuisi paljon siitä, mikä on muu poliittinen ympäristö silloin.
Hentilä huomautti, että äskettäin keskustan johtoon valittu Sipilä teki pahan virheen yrittäessään kiistää lestadiolaisuuttaan. Hänen olisi pitänyt kiistää olevansa vanhalestadiolainen, vaan Rauhansanan väkeä, Hentilä sanoi. Yleisöstä sanottiin, että vanhalestadiolaisissakin on monenlaista väkeä.
Hentilä piti ilmeisesti tarpeellisen uskontokenttää kuulijoille selventävän puheenvuoron. Hän korosti valtakirkkojen olleen usein kehitystä vastaan, mutta olleen asiallisia. Voimakkaasti esimerkiksi parisuhdelakia vastustaneet olivat pääasiassa uudemmista herätysliikkeistä sekä helluntaiseurakunnista. Tietenkin myös valtakirkoissa on tapahtunut kehitystä. Hentilä mainitsi muutoksen Helsingissä Huovisesta Askolaan.
Yleisöstä kysyttiin nykyisistä mahdollisuuksista kansalaistottelemattomuuteen. Hentilä sanoi, että valmiuksia varmaan olisi, mutta sopivaa lakia rikottavaksi on vaikeampaa löytää. Ojala nosti esille pappien mahdollisuuden noin vain vihkiä - vastoin nykyisen lain puitteita. - Kyllä sellaisia pappeja löytyy, kunhan olisi vihittäviä, huomautettiin yleisöstä. (Rohkea kansainvälinen esimerkki pappien tottelemattomuudesta liittyy kanadansuomalaiseen pastori Lionel Ketolaan, joka lopulta erotettiin ja hänen seurakuntansakin pantiin Kanadan luterilaisen kirkon (ELCIC) saartoon 2008-2009.)
Keskustelun järjesti Helsingin Yhteiskunnallinen Opisto yhteistyössä KSL Opintokeskuksen kanssa. Puheenjohtajana oli Minna Minkkinen.