Helsinki: Kallion Nalle Pub lopullisesti suljettu ja tila remontissa

  • Uutinen
  • Vapaalla
  • Sami Mollgren

Helsingin Kalliossa toimineen Nalle Pubin entisessä toimitilassa on alkanut remontti. Sunnuntaina ikkunoihin oli ilmestynyt tiedotteita, joissa kerrotaan paikan olevan suljettu remontin vuoksi ja avaavan pian uudella konseptilla.

Kaarlenkadun varrella lähes 20 vuotta toiminut anniskelupaikka oli virallisesti auki viimeistä päivää 11. marraskuuta 2013.

Jo Nalle Pubin viimeisenä aukiolopäivänä kerrottiin, että paikka lopettaa toimintansa silloisessa muodossaan ja uusi omistaja aloittaa tilan remontoimisen. Yllättäen paikan ovet olivat kuitenkin avoinna vielä seuraavana viikonloppuna ja perjantai-iltana paikalla olleen työntekijän mukaan baari jatkaisi toimintaa entisellään.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Remontin alkaminen ja tiedotteet varmistivat, että paikan nimi ja toimintaidea muuttuvat.

Meneillään olevasta remontista ja tilaan avattavasta uudesta anniskelupaikasta kerrotaan ikkunassa olevilla kylteillä.

Nalle Pub myyty - ravintola menee kiinni
Nalle Pub – enää muistoissamme
Nalle Pub jatkaa toimintaansa uuden omistajan voimin

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!