Helsingissä tempaistiin Karhupuiston lippakioskin puolesta

  • Uutinen
  • Vapaalla
  • Sami Mollgren
Bear Park Cafe sijaitsee Helsingin Kalliossa, Karhupuistossa, Porthaninkadun ja Agricolankadun kulmassa.

Karhupuiston lippakioskin puolesta tempaistiin torstaina Helsingin Kalliossa, koska kioskin tulevaisuutta uhkaavat Helsingin kaupungin kilpailutus- ja myyntiaikeet. Iltapäivällä käynnistynyt runsaasti yleisöä koonnut tukikonsertti jatkui illan hämärtymiseen asti.

Konsertin viesti oli, että Karhupuiston lippakioski ja sen nykyinen lämmin ja avoin tunnelma ovat säilyttämisen arvoisia.

Elokuussa Karhupuiston lippakioskin kahvilaa kolmetoista kesää pyörittänyt Mikko Autio totesi Facebookissa, että suurin osa kioskin arvosta on hänen oman työnsä tulosta, ja että on nöyryyttävää lähteä lähteä ostamaan 13 vuoden toimintaansa uudelleen. Autio kirjoittaa kriittisesti Helsingin kaupunkin toiminnasta.

- Olemme olleet luotettava vuokralainen ja muodostaneet Karhupuistoon ihanteellisen kohtauspaikan - turvallisen ja lähestyttävän. Asiakaskunta pikkuvauvoista kulmakunnan vanhuksiin on se suuri rikkaus. Paljon erilaisia tapahtumia on kahvilanpidon ohessa järjestetty: Musiikkiesityksiä, elokuvaesityksiä, taidetta, tanssia ja vuotuiset kisailut. Nyt kaupunki haluaa pistää tälle touhulle pisteen. Raha on näköjään tärkeämpää, kuin ilmainen ilo.

Autio kirjoittaa myös kaupungin peräänkuuluttamasta yhteisöllisyydestä, ja hämmästelee, miten kaupunki on omalta osaltaan tukemassa sitä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Kun kaupunki sanoo, että lippakioskit ovat kaupungille kalliita ja hyödyttömiä - se tuntuu ontuvalta selitykseltä. Karhupuiston lippakioski on todella toimiva ja useita ihmisiä työllistävä - tuemme paikallisia pienyrityksiä hankkimalla tuotteitamme heiltä. Ketkä haluavat tämän yhteisöllisen toiminnan loppuvan? Ei ainakaan ne sadat, jopa tuhannet jotka ovat lippiksellä aikaansa viettäneet.

Torstaina 3.9. järjestetyssä tukikonsertissa esiintyivät Ursus Factory, Elsa Tölli, Kasper, Sagolik, Karina, Onni boi, Dxxxa D ja Tiisu.

Syksyllä 2014 kaupunki ilmoitti, että lippakioskien vuokrasopimukset kilpailutetaan. Tuolloin Karhupuiston ja monien muidenkin lippakioskien asiakkaat käynnistivät adressinkeruun, toiveenaan vaikuttaa kaupungin toimintaan. Karhupuiston kioskin kohdalla vaadittiin Karhupuiston lippakioskin toiminnan ja luonteen pitämistä ennallaan. Satojen henkilöiden allekirjoittamassa adressissa todettiin, että Karhupuiston lippakioskin ympärille on muodostunut tärkeä, moniarvoisuutta huokuva yhteisö, ja että kioski on tapahtumineen Kallion "kulttuurikeidas". Myöhemmin kaupunki päätti pidentää päättymässä olevia vuokrasopimuksia yli kesäkauden 2015.

Kesäkuussa 2015 Helsingin kaupunki kertoi aikovansa myydä omistamistaan 24:stä lippakioskeista kymmenen. Kioskit on määrä laittaa myyntiin syyskuussa, kun vuokrasopimukset ovat katkolla. Yksi myyntilistalla olevista lippakioskeista on juuri Kallion Karhupuistossa Porthaninkadun ja Agricolankadun kulmassa toimiva Bear Park Cafe.

Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo väläytteli kesäkuussa, että Kallion seurakunta voisi jollain tavalla tulla auttamaan Karhupuiston lippakioskin toiminnan jatkon mahdollistamisessa.

Bear Park Cafe & KULMA (Facebook)
Helsinki: Kaupunki myy Karhupuiston lippakioskin
Kilpailutuksen vuoksi huoli Karhupuiston kahvilan jatkosta

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!