Helsingin Kirjamessuilla homokirjallisuus matalalla profiililla

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren

Helsingin Messukeskuksessa 28. - 31. lokakuuta 2010 järjestettävät Kirjamessut markkinoivat itseään Tuhansien tarinoiden kirjamessuina. Se voikin olla totta. Kirjoja, kirjallisuutta ja muuta asiaan liittyvää oli esillä laidasta laitaan.

Kirjamessut järjestettiin nyt kymmenettä kertaa. Kaikkiaan tapahtumassa esiintyy noin 700 kirjailijaa ja muuta kirjallisuusvaikuttajaa. Näytteilleasettajina on kirjakauppoja, kustantamoja, erilaisia kirjallisuusseuroja ja -yhdistyksiä ja paljon muita kirjallisuuteen läheisesti liittyviä toimijoita. Oma lukunsa ovat antikvariaatit ja divarit.

Myös sateenkaarikansa on omien tarinoidensa kanssa esillä. Ei mitenkään suureellisesti, mutta on kumminkin. Mitään erityisiä sateenkaariteemoja ei ole, vaikka glbt-kirjallisuutta jonkin verran löytyykin. Ja antikvariaattien hyllyistä saattaa löytyä vaikka mitä, kun jaksaa etsiä.

Kirjakauppa Rosebud piti kohtuullisen näkyvästi osastollaan esillä Liken kustantamaa Kati Mustolan kirjaa Sateenkaari-Suomi: seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa ja Tiia Aarnipuun kirjaa Sinivalkoisissa höyhenissä - suomalainen drag. Sen lisäksi esillä oli koko joukko Ralf Königin sarjakuvanovelleja ja Basam Books -kustantamon John Rechyn Kaupunkien yössä (alkup. The City of Night).

Toki muutakin enemmän tai vähemmän sateenkaarevaa edustusta messuilla nähtiin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tove Janssonin 65-vuotias Muumi-hahmo oli paikalla torstaina ja perjantaina.

Kirjailija Sofi Oksanen väitteli kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon kanssa, tosin Helsingin Sanomien järjestämässä keskustelussa teemaana oli maahanmuutto. Keskusteluun osallistui myös Pekka Haavisto. Haavisto toi esiin hänen ja puolisonsa kokemukset maahanmuuttoviranomaisten kanssa 2000-luvun alusta, jolloin viranomaiset epäilivät hänen ja ecuadorilaisen Nexar Antonio Floresin suhdetta lumeliitoksi. Viranomaiset mm. painostivat Floresia perumaan oleskelulupahakemuksensa. Asiat helpottuivat, kun pariskunta saattoi rekisteröidä parisuhteensa. Myöhemmin Flores sai Suomen kansalaisuuden.

Sofi Oksanen piti myös koko messujen avajaispuheen.

Yksi ehdokkaista Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinto 2010:n saajaksi on Sami Hilvo, jonka romaani Viinakortti kertoo kahden miehen rakkaustarinan talvi- ja jatkosodassa. 15 000 euron palkinto vuoden parhaasta suomenkielisestä esikoisteoksesta myönnetään 17. marraskuuta. Ehdokkaat esittäytyivät kirjamessuilla lauantaina.

Kirjamessut päättyvät sunnuntaina 31. lokakuuta.

John Rechy: Kaupunkien yössä (alkup. The City of Night)
Kirjakauppa Rosebud oli esillä vahvasti. Valikoimista löytyy myös sateenkaarikansaa sivuavaa kirjallisuutta.

Sateenkaari-Suomi - Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa (Mustola, Kati – Pakkanen, Johanna (toim)
sateenkaarevaa kirjallisuutta
HS: Herra Possu ja homosotilaat astuivat parrasvaloon
kirjamessujen nettisivu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!