Hannu Linnun johtama Verdin Requiem soi pehmeän dramaattisesti

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006

Radion sinfoniaorkesterin uusi ylikapellimestari Hannu Lintu johti eilen Verdin Requiemin Helsingin konserttisalissa. Solistijoukko oli huipputasoa: Soile Isokoski sopraano, Lilli Paasikivi mezzo , Sergei Semishkur tenori, Matti Salminen, basso ja Musiikkitalon kuoro.

Hannu Lintu aloitti radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina tänä syksynä. Luvassa on hienoja tapahtumia, mm. orkesterivierailu Wienin Musikvereinin saliin. Mediassa on luotu kuvaa uudesta ylikapellimestarista. Hän oli aikaisemmin Tampereen Filharmonian ylikapellimestarina. HS:n kuukausiliitteessä kerrotaan, että hän on kotoisin Raumalta, syntynyt vuonna 1967. Jo kouluaikana hän lauloi Rauman poikakuorossa, mm. Mozartin Requemissa. Tuohon aikaan nuoren piti olla joko punkkari tai diinari, mutta musiikkiluokan pojat olivat jotain muuta. Hän oli kova lukemaan kirjoja ja partituureja. Ylioppilaaksi hän pääsi kuudella laudaturilla.

Myöhemmin Hannu Lintu pääsi Sibelius-Akatemiaan ja lääkärintodistuksella vältti armeijan. Samanlaisia papereita ovat hankkineet muutkin, kuten Esa-Pekka Salonen. Puolustusvoimat on tajunnut, ettei sellaisia tyyppejä tarvita armeijassa.

Kuukausiliite kertoo, että noin seitsemän vuotta sitten hän alkoi johtaa loistavia konsertteja. Olemuskin oli muuttunut. Yksityiselämä oli tullut kuntoon. "Kyökkipsykologiaa", toteaa Lintu itse. Hannu Lintu ja hänen puolisonsa asuvat Kaivopuistossa. Levyhyllyssä on paljon klassista – mutta kenen ovat nuo Ismo Alangon ja Bob Dylanin levyt? "Minun", Lintu yllättää. (HS kuukausiliite)

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Eilisillan teosta Requiemia voi suositella jokaiselle, joka ei ymmärrä liikoja klassisesta musiikista. Toinen osa Dies irae, vihan päivä, soi niin rajuna, että kovin rokkarikin saattaisi jäädä kuuntelemaan. Vastakohtana kauhun hetkille Requiem on täynnä kauniita ja kaihomielisiä melodioita. Verdihän on hienojen melodioiden kuningas. Joskus requiemia on syytetty liiallisesta dramatiikasta. Mutta dramatiikkaa oli Italia pullollaan Verdin elinaikana.


Requiem Areenassa (konsertin jälkeen lyhyt keskustelu)
http://areena.yle.fi/tv/1993680

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!