George Michael on kuollut

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 9
George Michaelin koostealbumi vuodelta 1998

Englantilainen pop-laulaja George Michael on kuollut joulupäivänä 53-vuotiaana. Asiasta kerrottiin julkisuuteen maanantain vastaisena yönä.

Lähipiirin julkaisemassa tiedotteessa sanotaan, että ”rakas poikamme, veli ja ystävä George on kuollut rauhallisesti kotonaan”. Kuoleman syistä ei tässä vaiheessa kerrota. Sky News kertoi, että klo 14 tienoilla poliisi ja pelastushenkilökunta hälytettiin laulajan kotiin. Poliisin mukaan kuolemaan ei liity mitään epäselvyyksiä.

Vuonna 2011 Michael oli vähällä kuolla keuhkokuumeeseen. Laulaja torjui huhut HIV-infektiosta. Vuotta myöhemmin olympiakisojen päätöstilaisuudessa Lontoossa hän oli heikon oloinen.

George Michael sai uransa aikana monenlaista julkisuutta. Hänen äitinsä oli britti, isä kreikkalais-kyproslainen. Musiikkiura kesti 40 vuotta ja sinä aikana myytiin lähes sata miljoonaa musiikkialbumia. Heinäkuussa 2010 poliisi pidätti hänet kolariautosta ja hänet tuomittiin muutamaksi viikoksi vankeuteen ajamisesta huumeiden vaikutuksen alaisena. Vuonna 2011 tuli ero ystävästä, Kenny Gossista, jonka kanssa hän oli elänyt yhdessä 15 vuotta. Ehkä eniten huomiota saanut seikkailu oli 1998, kun siviilipoliisi pidätti hänet julkisessa vessassa Sunset Boulevardilla Los Angelesissa. Se merkitsi hänelle pakollista ”kaapista tuloa”. Hän alkoi sen jälkeen avoimesti puhua ja laulaa seksuaalisesta suuntautumisestaan. ”Outside”-musiikkivideossaan hän laulaa rikolliseksi leimaamisesta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Ensimmäiset ystävien kommentit ovat jo liikkeellä mmailmalla. Elton John kirjoitti twitteriin, että hän on menettänyt ystävän. ”Kohtelias, suurenmoinen ihminen ja merkittävä taiteilija”, oli Elton Johnin kommentti. Myös hlbti-järjestö Stonewall ehti kommentoimaan: ”R.I.P. George Michael. Olet innoittanut meistä monia ja musiikkisi jää elämään yhteisömme sydämissä”.

(Lähteet: Gay Star News, Queer.de, Ranneliike.net)

9 kommenttia

  • 1 / 9
  • Hetero
  • 26.12.2016, 5.03
Rest in Peace hieno mies. Upeita lauluja teit meille!
  • 2 / 9
  • 370 menetyksen päivää
  • 26.12.2016, 13.51
Lemmy Kilmisterin, David Bowien, Glenn Freyn, Princen ja Leonard Cohenin seuraan on liittynyt myös George Michael. Viimeiset 370 päivää on ollut menetysten täyttämiä päiviä.

Rest In Peace, everybody.