GB: Homoja heteroiksi muuttava psykoterapeutti saattaa menettää oikeutensa

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • (päivitetty )
  • Juhani Viherlahti
  • 7

23.1.2011
Englannin psykoterapeuttijärjestön puheenjohtaja ilmaisee selkeästi torjuvan kannan nk. konversio- tai eheyttämisterapioita kohtaan.

Telegraph-lehdessä (23.1.2011) julkaistussa lukijakirjeessä The United Kingdom Council for Psychotherapy UKCP puheenjohtaja, professori Andrew Samuels kirjoittaa:
[Järjestön] kanta on, että konversioterapioiden tarjoaminen muotoiltuna muuttamaan homomiesten seksuaalista orientaatiota, [josta lehti raportoi 16.1.2011] on epäeettistä.

Sellainen terapia on osoittautunut kliinisesti huonoksi ja joissakin tapauksissa myös erittäin vahingolliseksi. UKCP on sitä mieltä, että "oikeus vapaaseen mielipiteeseen" -puolustus tällaisen terapian kohdalla on täysin harhaanjohtavaa.

Terapia-ammattilaiset eivät voi olla itsetyytyväisiä. Historiamme suhteessa homoseksuaalisuuteen ja muihin seksuaalisiin vähemmistöihin ei anna mitään aihetta iloitsemiseen.

Meillä on edelleen huolestuttavassa määrin laitostunutta (institutionaalista) ja henkilökohtaista tietämättömyyttä ja ennakkoluuloja kohdattavaksi ammateissamme ja myös koko mielenterveyden kentässä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

21.1.2011
BACP on keskeyttänyt kuluneella viikolla alkaneet todistajien kuulemiset. Psykiatri Pilkingtonin taholta on esitetty väite todistajien uhkailusta ja pelottelusta. Hänen avaintodistajansa ei siksi muka uskaltautunut paikalle.

Homoaktivisti Mr Strudwick, joka alkujaan pisti koko tilanteen liikkeelle nauhoittamalla terapiakeskusteluja, joissa hänestä aiottiin tehdä hetero, väittää vastapuolen ryhtyneen mustamaalauskampanjaan estääkseen kuulemisprosessin. Strudwick väittää jopa ettei psykiatri Pilkingtonilla todellisuudessa ole ainuttakaan todistajaa.

Psykiatria puolustava Christian Legal Centre väittää puolestaan homojen lobbyn olevan äärimmäisen militantti ja yrittävän vaientaa rouva Pilkingtonin uhkailemalla ja pelottelulla.

17.01.2011 22:56
Homoaktivisti paljasti briteissä noin vuosi sitten psykoterapeutin, joka väittää kaikkien olevan heteroita. Joillakin on vain homo-ongelma. Hän lupasi parantaa nuo ongelmat mm. uskonnollisilla tekniikoilla. Kansallinen terveydenhuolto maksoi.

Toimittaja ja homoaktivisti Patrick Strudwick hankkiutui Lesley Pilkingtonin potilaaksi kertoen terapeutilleen haluavansa eroon homoseksuaalisista tendensseistä. Strudwik nauhoitti salaa pari terapiaistuntoa. Niissä selvisi terapeutti Pilkingtonin olevan harras kristitty. Hän käyttää amerikkalaista terapiamenetelmää nimeltä Sexual Orientation Change Efforts (SOCE). Hän pitää menetelmää legitiiminä (laillistettuna) ja vaikuttavana. Se sisältää käyttäytymistieteellisiä, psykoanalyyttisiä ja uskonnollisia tekniikoita. Rouva Pilkington toteaa menetelmään kuuluvan, että homomiehiä lähetetään viikonlopuiksi jonnekin heteromiesten joukkoon "homomiesten maskuliinisuuden vahvistamiseksi ja aikanaan kehittämään terveellisen suhteen naisiin".

Rouva Pilkington kertoi perehtyneensä menetelmään koska hänen poikansa on homo, jota hän on nyt pystynyt auttamaan.

Terapiaistunnossa Patrick Strudwick oli tiedustellut terapeutiltaan, josko homoseksuaalisuus on mielisairaus, addiktio tai uskonnonvastainen ilmiö. Terapeutti vastasi homouden olevan kaikkea tuota.

British Association for Counselling and Psychotherapy (BACP) saattaa tällä viikolla kurinpitotoimena kieltää Pilkingtonilta terapeutin oikeudet. Kirjeessä Pilkingtonille BACP toteaa terapeutin rukoilleen Jumalaa parantamaan Strudwick homoseksuaalisuudesta. Kirjeessä syytetään myös että hänellä on agenda, jonka mukaan homoseksuaalisuus on väärin ja että homot voivat muuttua ja että hän oletettavasti yritti aiheuttaa haittaa näiden näkemystensä perusteella potilaaseensa.

BACP:n jäsen Philip Hodson toteaa: "...olisi absurdia yrittää muuttaa terapialla sellaista perustavaa laatua olevaa persoonallisen identiteetin ominaisuutta kuin seksuaalinen suuntautuminen."

Lähde: Telegraph, UK

Taustaa Ranneliikkeen uutisessa viime vuodelta

7 kommenttia

Tuossa Telegraphin uutisessa kiinnitti huomiotani se, että terapeutti on kenties hoitanut terapeuttisesti oman perheensä jäsentä. Itselläni on ollut sellainen käsitys, että oman perheenjäsenen hoitamista ei pidä tehdä koskaan. Oman perheenjäsenen umpparin leikkaamisen saattaisi hyväksyä kiiretoimena, mutta pitkällinen psykoterapia omalle lapselle...! Jo pelkästään se indikoi minulle huonoa ammattitaitoa.
  • 2 / 7
  • Onnellinen mies
  • 18.1.2011, 12.06
Kiitos sinulle Juhani V kommentistasi, josta olen kanssasi täysin samaamieltä. Lisäksi soisin kriminalisoitavan kaikenlaiset " terapiat ", joilla pyritään puoskaroimaan terapian nimissä ihmisen seksuaalista suuntautuneisuutta. Mielestäni kaikki senlaiset " terapoinnit " ovat rikos ihmisyyttä vastaan. Homoseksuaalien halveksunta, vähättely, irvailu, nälviminen, piikittely, synnittely jne. ovat häpeä ihmisyyden nykypäivässä ja ja historiassa niin yhteiskunnissa kuin uskonnoissakin.