Fredy Hirsch pelasti satoja lapsia keskitysleirin kuolemalta

  • Teema
  • Historia
  • vaeltaja2006
  • 5
Kuva Fredy Hirschistä

Auschwitz vapautettiin tammikuun 27, päivänä 1945. Saksan Bundesliigan sivuilla kerrotaan muistopäivän vietosta. Tänä vuonna jo yhdettätoista kertaa Bundesliiga kunnioitti kansallissosialismin vainoamien muistoa ja vietti muistopäivää. Muistopäivän vietto alkoi Bundesliigan säätiön aloitteesta vuonna 2005, teemana ”Ei koskaan enää”. Bundesliiga haluaa, että menneitä julmia tapahtumia ei unohdeta. ”Yhteiskunnassamme ei ole tilaa rasismille, syrjinnälle eikä vierasmaalaisten vihaamiselle”, sanoi tänä vuonna tammikuussa liigan presidentti Reinhard Rauball.

Bundesliiga muistaa nettisivullaan joka vuosi yhtä natsihallintoa vastaan asettunutta keskitysleirin asukkia tai auttajaa. Tänä vuonna muistetaan nuorta miestä, Fredy Hirschiä. Hän oli syntynyt vuonna 1916 juutalaisperheeseen Aachenissa. Fredy Hirsch oli ennen natsien valtaantuloa partiojärjestössä toimihenkilönä ja urheiluohjaajana. Sodan aikana keskitysleireissä hän pystyi pelastamaan satoja, ehkä jopa tuhansia lapsia holokaustilta. Usein pelastajana mainitaan Oscar Schindler (”Schindlerin lista”), mutta Fredy Hirsch jäi tuntemattomaksi, koska hän oli homo. Tänä vuonna Bundesliigassa päätettiin kertoa tämän homosankarin elämästä ja toiminnasta toisen maailmansodan aikaan.

Fredy Hirschin elämästä tiedetään katkelmia. Hänestä tuli jo nuorena aktiivinen sionisti, joka halusi valmistaa lapsia elämään Palestiinassa. Kun natsit tulivat valtaan, hänelle selvisi, että kaikki tulevaisuuden haaveet ovat kaatumassa. Homona hän ei voinut paeta mihinkään, koska homoja ei missään hyväksytty.

Fredy Hirsch pakeni 18-vuotiaana Prahaan, mutta natsit tulivat ennen pitkää perässä ja miehittävät maan. Prahan juutalaislapset eivät ymmärtäneet laajojen poliittisten vainojen syitä, ja Fredy Hirsch yritti auttaa lapsia säilyttämään elämän mielekkyyden. Urheilukentällä järjestettiin treenejä ja muuna aikana luettiin ja harjoiteltiin teatteriesityksiä. Fredy itse oli innostunut urheilija ja tiukka valmentaja. Monet aikalaiset muistavat, kuinka Fredyä ihailtiin esikuvana.

Fredy Hirsch joutui ensin Theresienstadtin keskitysleirille. Hän sai hoitaakseen keskitysleirin lastenkodin. Sinne sijoitetut lapset säästyivät tuhoamiselta. Myöhemmin Fredy Hirsch joutui Auschwitzin-Birkenaun leirille. Leirin lääkäri mengele teki siellä ihmiskokeita myös lapsilla. Hirrsch onnistui pääsemään lasten paralkkeihin huolehtimaan lapsista. Lapset saivat huolenpitoa, lämpöä, ylimääräisiä ruoka-annoksia ja opetusta. Hän onnistui säästämään heikoimmatkin lapset kaasukammioista, joiden piiput tuprusivat mustaa savua vain muutaman sadan metrin päässä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kun Fredy Hirsch sai tietää, että lapsia ja entisiä Theresienstadtin asukkeja aiotaan kaasuttaa kuoliaaksi, Fredy Hirsch teki itsemurhan rauhoittavilla lääkkeillä maaliskuun 8. päivänä 1944. Päivää myöhemmin hänen ruumiinsa poltettiin Auschwitzin krematoriossa.

Saksan Bundesliigan sivuilla ihmetellään, että tähän päivään mennessä Fredy Hirschin elämäntarinaa ei ole kerrottu. Nyt tilanne kuitenkin on korjaanunut. Saksan ZDF- eli kakkoskanava lähetti osittain dramatisoidun dokumentin, jossa kerrotaan Fredy Hirschin toiminnasta Ausschwitzissa. Se jäi huomaamatta, kerrottiinko dokumentissa Fredyn homoseksuaalisuudesta ja oliko asia keskitysleirin natsien tiedossa.

Auschwitzin sähköaitaa
Krematorio
Birkenaun keskitysleirin parakin sisätiloja ja turisteja

Uutinen Bundesliigan sivulla tammikuussa 2015
ZDF:n dokumentti, kohdasta 63 min alkaen kerrotaan Fredy Hirschistä, tekstitys saksasksi UT-painikkeella

5 kommenttia

Fredy Hirschistä on täällä aikalaiskerrontaa https://www.youtube.com/watch?v=dHt0RB5ZlB0


Emme saa tosiaan koskaan unohtaa sitä, mitä kristityt natsit tekivät, perinteisen kristillisen juutalaisvihan kärjistyessä äärimmilleen, pahimmilleen - vaikkakin ääri-kristillisen natsi-hallintoajan jälkeen kristyt, kristityt hirstorioitsijat ja muut, ovat kovasti koettaneet vääristellä natsi-aatetta muka ei kristilliseksi. hitler ja natsit kuitenkin toimivat ääri-kristittyjen tyyliin, vihan kohteina ollen kristittyjen perinteisesti vihaamat kohderyhmät, kuten juutalaiset, homot ja muut. natsien muutamien armeijayksiköiden vyön soljissa oli raamatun lauseita, natsit toivat kristinuskomuksen opetuksen pakolliseksi kouluihin, natis kiristivät aborttikiellon valvontaa Saksassa, hitler vetoaa yli 200 kertaa jumaln tahdon ja taivaallisuuden toteuttamiseen taisteluni (mein kampf) -kirjassaan ... toki kristittyjen moraaliperinteeseenhän kuuluu kristtyjen pahantekojen kieltäminen, vaikka se olisi ollut nenän edessä, kuten juutalaisten marssitus kaupunkien keskustojen läpi juna-asemille, matkalle "helvettiin" ...

http://www.nobeliefs.com/speeches.htm

Fredy Hirschille on muistolaattakin syntymäkaupungissaan Aachenissa, Richardstraße 7
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b1/Stolperstein_Fredy_Hirsch_-_Aachen.JPG
https://www.google.com/maps/place/Richardstra%C3%9Fe+7,+52062+Aachen,+Saksa/@50.7723019,6.0942955,21z/data=!3m1!1e3!4m2!3m1!1s0x47c09960543def11:0x88984037da5f4a2d

Sekä myös kiitos-muistolaatta toisaalla
http://www.spolek-praha-cachy.cz/obrazky/velke/pam_deska_201110211554498.png

Mutta eipä tosiaan löydy hänestä wikipediastakaan kuin vain saksaksi, tsekiksi ja hebreaksi http://de.wikipedia.org/wiki/Fredy_Hirsch

Hänetkin on vaiettu Euroopassa kuoliaaksi, ihan kuten Kongon asukkaista puolen, 10 miljoonan uhrin Kongon "vapaavaltion" kansanmurha, jonka Belgian roomalaiskatolisen kunginas Leopold II:n yksityisvaltion hirmuhallinto teki 1800/1900 -taitteessa http://en.wikipedia.org/wiki/Congo_Free_State#Humanitarian_disaster


Ihan komeakin mies tuo Fredy Hirsch oli

http://collections.jewishmuseum.cz/media/jmpcollpublic/images/1/5/9/13785_ca_object_representations_media_15988_large.jpg

aikansa urheiluihantein
http://www.infocenters.co.il/gfh/multimedia/GFH/0000011483/0000011483_1_web.jpg
http://www.infocenters.co.il/gfh/multimedia/GFH/0000011485/0000011485_1_web.jpg
http://www.infocenters.co.il/gfh/multimedia/GFH/0000011484/0000011484_1_web.jpg
http://www.infocenters.co.il/gfh/multimedia/GFH/0000011482/0000011482_1_web.jpg
http://www.shekel.cz/wp-content/uploads//2013/02/IMAG7013.jpg
http://www.infocenters.co.il/gfh/multimedia/GFH/0000011475/0000011475_1_web.jpg

- - - -

"Kun natsit tulivat valtaan, hänelle (Fredy Hirsch) selvisi, että kaikki tulevaisuuden haaveet ovat kaatumassa. Homona hän ei voinut paeta mihinkään, koska homoja ei missään hyväksytty."

Ei nyt ihan noinkaan, sillä luterilainen homoviha ei jyllännyt niin ihan kaikkialla, vaan Hollannissa, Belgiassa, Ranskassa, Turkissa elettiin tuolloinkin jo aikaa, ettei vuosikymmeniin/satoihin homoille ollut enään ollut mitään lakituomioita. (israelilaisethan poistivat tuomiot laeistaan vasta 1980-luvun lopulla).
Toki äärikristityt natsit valtasivat Hollannin, Belgian, Ranskan tuolloin myös.

- - - -

Konkreettinen osoitus kristillisistä asenteista juutalaisia kohtaan oli se, kun keskitysleirit vapautettiin ja piti ratkaista, minne niistä hengissä selvinneet juutalaiset asettuisivat. Länsi-Euroopan maat eivät heitä halunneet, Saksassa kyti vielä juutalaisviha, Britannia ilmoitti ettei heitä huoli ja Usa sanoi että "meillä on ongelmia jo omasta takaa".

Sittenpä kristityt päättivät antaa kaiken armollisesti itselleen anteeksi ja muitta mutkitta ulkoistivat perinteisen kristillisen juutalaisvihansa Palestiinaan, siellä jo 1900 vuotta asuneiden palestiinalaisten niskaan (100 jaa:han eurooppalaiset italo-roomalaiset karkoittivat juutalaiset Välimeren itäreunalta pois tai orjuuttivat heitä) ... ja alkoivatkin syyttää palestiinalaisia juutalaisvihasta, kun kotejaan ja kotimaataan puuolustaneet palestiinalaiset karkotettiin kodeistaan, ghettoihin ja jopa keskitysleirimäisiin oloihin.

Parasta olisi kuitenkin ollut sovittaa synnit, eikä jatkaa syntien tekemistä natsi-ajan peräänkin.

Kommenttia muokattu: 02.07.2015 klo 16:14
Kristinusko (kuten muutkin uskonnot) on saanut paljon pahaa aikaan, mutta ei nyt sentään kaadeta kaikkea sen niskaan vaikka antipatiat olisivat miten syvällä.

Hitler oli muodollisesti katolinen, mutta harjoitti uskontoa vain sikäli, kuin näki sen olevan välttämätöntä tai hyödyllistä poliittisten päämääriensä ajamiseen. Historioitsijoiden mielestä Hitlerin pitkän aikavälin suunnitelmana oli kristinuskon hävittäminen Saksasta, ja Göbbels on kirjoittanut vuonna 1941: "Hitler vihaa kristinuskoa, koska se on pilannut ihmisyydestä kaiken jalouden". Monien muiden johtavien natsien tavoin hän ilmeisesti halusi aikanaan tuhota kristinuskon, joka oli vain juutalaisuuden alalahko, ja korvata sen saksalaisiin muinaistarustoihin perustuvalla uskonnolla.
Esimerkiksi katolinen Himmler hylkäsi kristinuskon "ihmiskunnan historian pahimpana kuviteltavissa olevana ruttona" juuri kirkon saarnaaman ahdistavan seksuaalimoraalin vuoksi.

http://www.spiegel.de/spiegel/print/d-61822072.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Religious_views_of_Adolf_Hitler#cite_note-Fred_Taylor_Translation_pp._304.E2.80.93305-7