Floridassa poliisit houkutuslintuina – otettiin kiinni 18 kruisailijaa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006
  • 11

Tavallisiksi kulkijoiksi naamioituneet poliisit houkuttelivat 18 kruisailijaa ansaan. Poliisi julkaisi kiinniotettujen kuvat ja osoitteet. Aluesheriffin mukaan miehet olivat ”likaisia”.

Onko 1900-luvun henki palannut Floridaan? Poliisioperaatio tapahtui Volusian alueella itäisessä Floridassa. Alueeseen kuuluu mm. Daytona Beach, tunnettu turistialue. Viime viikkoinen salainen operaatio kesti neljä päivää. Kohteiksi joutuivat julkisissa puistoissa seksiä etsineet miehet.

Daytona Beach News -lehden mukaan poliisit toimivat houkutuslintuina. Paikalle oli tuotu puistonpenkkejä, joilla siviiliasuiset poliisit istuskelivat ja yrittivät herättää ohikulkevien homojen mielenkiinnon. Kun kiinnostuneet miehet eri tavoin ilmaisivat kiinostuksensa, heidät pantiin käsirautoihin. Lehdessä on kuvat kaikista pidätetyistä ja erityisesti kerrotaan yksityiskohtia erään opettajan, Todd Johnsonin (49v), kiinniotosta. Syksyllä kouluvuoden alkaessa koulu päättää opettajansa kohtalosta, jos oikeusprosessi on silloin jo käyty.

Pidätettyjen ikähaitari oli suuri: 28-78 vuotta.

http://www.news-journalonline.com/news/20170605/volusia-county-teacher-among-18-caught-in-four-day-sex-sting

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Homoaktivistit ovat paheksuneet sitä, että poliisi julkaisi kaikkien pidätettyjen henkilötiedot. Aktivistit eivät puolustele seksin etsimistä puistoissa, mutta pidätettyjä ei ole vielä tuomittu mistään. Todennäköisesti pidätetyiksi on tullut miehiä, jotka eivät koskaan vahingossa lähentele heteroita ja jotka yrittävät toimia mahdollisimman huomaamattomasti.

Vastaanvanlainen homomiesten kuva- ja henkilötietokavalkadi on julkaistu Ugandassa vuonna 2014.

- - - - - - - - -

Aikoinaan George Michael jäi kiinni Los Angelesissa julkisessa vessassa, jossa siviiliasuinen poliisi oli väijymässä. Tapahtuma johti siihen, että Georg Michael tuli kaapista ja teki tapauksen johdosta singlen ja musiikkivideon Outside, jossa arvosteltiin homojen leimaamista ja rikollisena pitämistä.

Viime viikkoina on paljon puhuttu Kauko-Idässä tapahtuneista homojen julkisista ruoskimistilaisuuksista. Hengeltään Floridan menetelmät ovat samaa sukua: homot leimataan. Siinä menee maine, työpaikka ja opiskelupaikka.

Suomessa liikkuu erittäin vähän muistitietoa siitä, että poliisi olisi kierrellyt cruising-paikoilla tarkoituksellisesti jahtaamassa kruisaajia. Joitain muistoja sentään on. Nuori säikky opiskelija näki 1980-luvulla kruisailumetsässä miehen ja ehdotti, että ”mennääks tuonne”. Kyseessä oli poliisi. Opiskelija ei sitä heti ymmärtänyt, vaan luuli jonkin jengin jäseneksi. Hän kaatui kivikkoon ja loukkasi pahasti itsensä. Myöhemmin poliisi etsi rikosnimikettä, jolla syyte nostettaisiin. ”Julkinen kehottaminen homoseksuaalisuuteen” ei ollut mahdollinen, koska ehdotus tehtiin lähes kuiskaten. Syytettä ei koskaan nostettu.

11 kommenttia

  • 1 / 11
  • Anonyymi
  • 6.6.2017, 20.26
Lisäyksenä Vaeltajan artikkeliin tarkentaisin poliisin roolia homoihin kesällä 1983 kohdistamasta väkivallasta, koska olin juuri silloin Setan sosiaalisihteerin sijaisena ja toimitin Rakkauden monet kasvot (1984)-kirjaa.
--

Minulla on ensi käden kokemusta poliisin harjoittamasta syrjinnästä, mutta myös siitä miten poliisien asenteita pystyttiin muuttamaan jämäkällä toiminnalla. Homouden dekriminalisointi 1981 ei muuttanut yleisiä asenteita, vaan rikoslakiin säädettiin kirkon vaatimuksesta ns. asennepykälä (RL 20:5.2), joka kielsi ”julkisen kehottamisen ”haureuteen samaa sukupuolta olevien välillä”.

Heinäkuussa 1983 alkanut kansainvälinen Aids-ilmiö aiheutti takaiskun kehityksessä, kun sensaatiolehdistö yhdessä muutaman sensaatiotutkijan kanssa alkoi pelotella väestöä ”homorutolla”, joka olisi löytynyt Suomessa. Setan puhelinpäivystykseen, jossa työskentelin silloin, tuli yhden kuukauden aikana pari tuhatta puhelua hätääntyneiltä homomiehiltä, mutta myös ns. pelkääjiltä. 

Helsingin yliopistolla tehdyn tutkimuksen mukaan (Sievers ym (1984)) homoihin kohdistuvat kielteiset asenteet purkautuivat aika ajoin myös suoranaisena väkivaltana.

Syksyllä 1979 parikymmentä ns. Kallion jengiin kuulunutta 15-17 -vuotiasta tuomittiin eri pituisiin vankeusrangaistuksiin ryöstöistä ja pahoinpitelyistä, joista suurin osa kohdistui homoihin. Tilanteesta kirjoittanut oik.kand. Ulf Månsson osallistui Helsingin yliopistolla tehtyyn tutkimukseen, jossa todettiin joka kuudennen homomiehen (ja yli 35-vuotiaista peräti joka neljännen) joutuneen ruumiillisen väkivallan kohteeksi homouden takia. 

Månsson kirjoittaa Setan aktivistien tietoon tulleesta tapauksesta, jossa yleisurheilun maailmanmestaruuskisojen aikaan kesällä 1983 lähellä kisapaikkaa keskellä päivää liikkunut mies pyysi mukaansa kävelylle houkuttelevasti käyttäytynyttä nuorta miestä joka kuitenkin torjui ehdotuksen ja onnistui kahden muun lähistöön piiloutuneen miehen avulla tavoittamaan pakoon lähteneen ehdotuksen tekijän, jota tämän kertoman mukaan pideltiin pahoin mm. potkimalla. Vasta tässä vaiheessa ”jengi” paljastui siviilipukuisiksi poliiseiksi, jotka sanoivat suorittavansa ”puhdistusoperaatiota” ja väittivät miehen syyllistyneen ”julkiseen kehottamiseen”.Poliisin asiakirjoissa kuitenkin tapaus on otsikoitu ”epäillyksi haitanteoksi”, josta ei ollut näyttöä syytetoimenpiteisiin.



Samaan aikaan lääkäri Sirkka-Liisa Valle teki sensaatio-otsikoita MM-kisoihin kuuluneesta painikisasta. Olin tähän aikaan hyvin aktiivinen Setassa yhdessä Ulf Månssonin kanssa ja tein tutkimusta viranomaisten suhtautumisesta homoihin, yhdessä Helsingin yliopiston kriminologian ja sosiologian dosentin Martti Grönforsin kanssa. Rauhoittavalla ja asiallisella suhtautumisella Martti Grönfors pystyi huomattavasti rauhoittamaan sensaatiotekijöiden kirjoittelua. Hänen artikkelinsa vuonna 1987 ilmestyneessä teoksessa Aids asiallisesti rauhoitti sensaatiokirjoittelun lopullisesti.
Oikeuden yleistieteiden laitoksen kriminologina hän oli myös suoraan tekemisissä poliisien koulutuksen kanssa ja pystyi siten arvovaltaisesti jakamaan oikeaa tietoa poliiseille.
  • 2 / 11
  • Olli Stålström
  • 6.6.2017, 22.34
Siis tuo äskeinen kommentti oli minun lisäämäni. Valitan, että en osannut heti liittää allekirjoitusta siihen. Olli Stålström