Eurovision laulukilpailuviikko käynnistyi Kiovassa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 7
Neuvostoliiton 1982 rakennuttama Kansojen ystävyyden kaari Kiovan keskustassa piti maalata sateenkaaren väreihin, mutta maalaus jäi kesken seksuaalista tasa-arvoa vastustavien palautteen takia. (kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva)

Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa järjestettävän Eurovision laulukilpailun semifinaalilähetykset nähdään tiistaina 9.5. ja torstaina 11.5. sekä finaalilähetys lauantaina 13. toukokuuta. Vuoden 2017 Euroviisut avattiin virallisesti jo sunnuntaina 7.5., ja avajaistilaisuudessa kaikkien kilpailijamaiden lippu lähetettiin yläilmoihin kahden suuren ilmapallon kannattelemana.

Vuoden 2017 laulukilpailun teema on celebrate diversity (suomeksi “ylistys moninaisuudelle”).

Lehdistössä on käsitelty paljon sitä, että laulukilpailun yleisössä on ollut perinteisesti paljon hlbti-vähemmistöihin kuuluvia - ja samalla hitaasta parantumisesta huolimatta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien asema Ukrainassa on yhä paljon heikompi kuin esimerkiksi EU-maissa ja muualla läntisessä Euroopassa. Yksi esimerkki asenneilmapiiristä on se, että Kiovan keskustassa sijaitseva Neuvostoliiton 1982 rakennuttama Kansojen ystävyyden kaari - Арка Дружби Народів - piti maalata sateenkaaren väreihin, mutta työ jäi kesken yhdenvertaisuuden vastustajien esittämän kritiikin vuoksi. Esimerkiksi Tanskan ulkoministeriö on varoittanut tanskalaisia seksuaalivähemmistöön kuuluvia viisuturisteja osoittamasta rakkauttaan samaa sukupuolta olevalle kumppanille Kiovassa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Suomen edustaja Norma John -yhtye eli Leena Tirronen ja Lasse Piirainen esittää kappaleensa Blackbird ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina.

Keskustelu: UMK/Euroviisut 2017

7 kommenttia

Suomen kisakappaleen laulajalla on ihan kohtuullinen ääni ja melodia on tyypilliisen suomalaisen melankolinen, mutta tuossa kappaleen lyriikassa olisivat voineet miettiä paremmin.

Kappaleessahan laulajan puoliso on ilmeisesti jättänyt hänet tai kuollut ja laulaja vaatii kappaleessa mustarastaita lopettamaan laulunsa heidän ikkunan allaan, kun oliva laulaneet silloin kun päättyneen suhteen osapuolet olilvat yhdessä.

Mutta, mustarastaat kuuluvat niihin lintulajeihin, jotka pariutuvat aina eliniäkseen, eli kunnes vain kuolema ne erottaa. Joten on aika ilkeää niitten elinikäistä rakkautta kohtaan alkaa vaatia niitä lopettamaan parisuhteessaan laulalminen missä vaan siksi, että joku muu on menettänyt puolisonsa, mihin asiaan mustarastaat ovat täysin syyttömiä ja synnittömiä.

Olisivat nyt laittaneet sanoitukseen vaikka kyyhkyset, pulut tai sorsat, sillä ne eivät ole parisuhdeuskollisia lintulajeja laisinkaan, eli sopivat siten erolauluihinkin.

- - -

Beatles teki aikoinaan Mustarastaasta ihan kelpo laulun
https://www.youtube.com/watch?v=l-cZ_ElJ1oA

Toki Beatlesin kappaleet ovat koskettavan monikäyttöisiä muutenkin
https://www.youtube.com/watch?v=lvt1DFkeoDI

Toivotaan Beatles-sävelin tätä Ukrainaan ja koko maailmallemme
https://www.youtube.com/watch?v=0lGWLO7lIwQ

ja naiset myös
https://www.youtube.com/watch?v=COZyxdTnby4

Sekä nyt kun Euroviisut vietetään ilmeisesti ensi kertaa maassa, joka on samalla sodassa (Itä-Ukrainen sodan rakoilevan tulitauon merkeissä), tässä Lennon viitoittaa kestävän ratkaisun suuntaa
https://www.youtube.com/watch?v=EjmHBCNRInw

Kommenttia muokattu: 08.05.2017 klo 23:51