EuroGames: Budapestin suorituspaikat yhä salaisia

  • Uutinen
  • Urheilu
  • vaeltaja2006

Liberaali lehti Népszabadság kertoi eilen Euro Gameseista


Kahden viikon päästä alkavat Budapestin Euro Gamesit. Kaupunkiin odotetaan 3000 urheilijaa ja 2000 tukijoukkojen jäsentä. Kisoissa on 18 urheilulajia. Turvallisuussyistä kisoejn urheilupaikkoja ei ole kerrottu julkisesti. Järjestelytoimikunnan mukaan turvallisuus on ydinkysymys. Tilanne Unkarissa on jonkin verran parantunut parina viime vuonna. Poliisin kanssa käydään jatkuvasti neuvotteluja, ja urheilijoita turvaa yksityinen ammattilaisturvaryhmä.

Järjestäjät kertovat, että etukäteen kisakaupungin valintaa kritisoitiin. Joidenkin mukaan kisoja ei pitäisi järjestää homofobisessa maassa, jossa homot ja lesbot elävät jatkuvan pelon ilmapiirissä. Osanottajia on ilmoittautunut vähemmän kuin odotettiin, mutta siihen voi vaikuttaa myös lama.

Kisoilla ei ole sponsoroijia. Kustannukset katetaan osanottomaksuilla, mainoksilla ja järjestävien yhdistysten rahoilla. Budapestin kaupunki suhtautuu kisoihin tylysti. Pormestari ilmoitti, ettei tällaiset kisat sovi hänen mielenlaatuunsa. Ei auttanut, vaikka Berliinin Wowereit vetosi kisojen puolesta. Kisoihin paikalle saapuu Tanskan urheiluministeri. Suomesta Alexander Stubb on lähettänyt kannustuskirjeen, samoin Lontoon olymopialaisten järjestelykomitea.

Kisat alkavat kesäkuun 27. päivänä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Unkarin sotkuinen yhteiskunnallinen tilanne


Unkarin sisäpoliittinen hajaannus jatkuu ja suhteet EU:hun ja lännen valtioihin ovat heikot. Yhden puolueen (Fidesz) ehdoton ylivalta on johtanut mm. Euroopan neuvostossa siihen, että Unkari aiotaan ottaa tarkkailuun. Yleensä tarkkailussa ovat vain EU:hun pyrkivät maat. Euroopan neuvoston mukaan maan demokraattisia rakenteita on hajotettu, ja yksi valtapuolue ulottaa lonkeroitaan jo oikeuslaitoksen toimintaan, vaalilakeihin ja mediaan.

Viime aikoina on jälleen noussut esiin maan vahva antisemitismi. Juutalaisia vihataan laajasti. Amerikassa juutalaisten järjestö Anti-Defamation League arvioi Euroopan maita, ja totesi Unkarin, Espanjan ja Puolan kaikkein juutalaisvihamielisimmiksi maiksi. Unkarissa 63% kansasta on juutalaisvastaista. Kaduilla on uhkailtu vanhoja juutalaisia. Yksi 80-vuotias juutalaiskirjailija anoi keväällä turvapaikkaa Kanadasta. Eilen viimeksi uutisissa kerrottiin, että juutalainen rabbi joutui sanallisen hyökkäyksen kohteeksi. Juutalaisviha näkyy käytännössä myös mm. patsaiden töhrimisinä. Positiivistakin on tapahtunut. Eilen sai tuomion 18-vuotias nuorukainen, joka julkisesti kielsi juutalaisten joukkotuhon toisen maailmansodan aikaan. Tuomio oli 18 kuukautta ehdollista sekä velvollisuus käydä kolme kertaa Holocaust-museossa. Sen jälkeen hänen on kirjoitettava vaikutelmistaan essee. Vaihtoehtoisesti hän voi tehdä retken Auschwitziin tai Jerusalemin Yad Vashem -museoon. Häneltä kielletään osallistuminen poliittisiin mielenosoituksiin tai kokouksiin. (Samanhenkinen rangaistus olisi sopinut Suomen pride-hyökkäykseen: esim. yhteiskuntapalvelua Hesetan toimistossa ja osallistuminen pride-paraatiin ilman kaasuaseita.)

Parlamentissa sen sijaan saa puhua avoimesti juutalaisia vastaan. Parlamentissa on myös herätetty henkiin 30-luvun ihanteita. Kolmekymmenluvun johtajalle pystytetään patsiata ympäri Unkaria. Valitettavasti kolmekymmenluvun ihanteet päättyivät toisen maailmansodan lopulla satojen tuhansien Unkarin juutalaisten kuljettamiseen tuhoamisleireille.

Unkari yritti sekaantua myös Romanian sisäpolitiikkaan, kun Romaniassa oli kunnallisvaalit viime viikonvaihteessa. Romanian puolella Transilvaniassa elää toista miljoonaa unkarilaista. Äärioikestolaiset kansanedustajat, mm. Unkarin parlamentin puheenjohtaja vierailivat Romanian puolella agitoimassa äänestäjiä mukaan uuteen äärioikeistolaiseen puolueeseen. Tulos oli: vesiperä. Unkarilaisista suurin osa antoi äänensä lähinnä sosiaalidemokraatteja muistuttavalle vanhalle puolueelleen. Unkarin ja Romanian suhteet ovat nyt kireät.


Unkarin äärioikeisto etsii nyt uusia ihanteita menneisyydestä. Jo pari vuotta on kokonaan torjuttu ajatus unkarilaisten ja suomalaisten "sukulaisuudesta". Ei, ei mitään surkeita fennougreja, vaan unkarilaiset ovat hunnien sukua. Nyt on alettu etsiä alkukotia Aasian aroilta. Siellä ovat eläneet "turanit", ja ollaan turanien jälkeläisiä (onneksi ei arjalaisten jälkeläisiä). Toukokuussa käytiin haastattelemassa suomalaista "turanistia", Juho Niemistä, jonka haastatelu on netissä myös englanniksi.

http://kuruc.info/r/6/95726/


Homot ovat saaneet olla aika rauhassa, paitsi että pridet yritetään estää kaupungin järjestyssäännöillä. Uusi ehdotus kieltää marssimisen kadulla liian pienissä pöksyissä tai alushousuissa. Nyt tilanne varmaan kiihtyy, kun Budapestiin saapuu tuhansia homoja ja lesboja urheilemaan ja viettämään vapaa-aikaa. Äärioikeiston nettisivusto kommentoi eilen homo-olympialaisia, joiden pääasiallinen tarkoitus heidän mukaansa on "haureuden harjoittaminen". Roskasakki tulee pilaamaan Budapestia. "Valitettavasti ei ole tietoa kisojen suorituspaikoista", valitellaan netissä. Uutiseen on otettu kuvia "syntisestä menosta". Äärioikeistolainen puolue Jobbik on tehnyt aloitteita kisojen kieltämiseksi, ja on vaadittu, että kaupunki ei saisi antaa tilojaan kisojen käyttöön.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!