EU-neuvosto hyväksyi päätelmät hlbti-vähemmistöjen asemasta - Unkari jättäytyi ulkopuolelle

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 4

Euroopan Unioni hyväksyi torstaina dokumentin, jossa kehotetaan jäsenvaltioita toimimaan seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin perustuvan syrjinnän torjumiseksi.

Julistuksen syntymisestä kertoi Suomessa ensin Yle.

Ruotsi olisi mennyt nyt hyväksyttyä tekstiä pidemmälle. Ruotsalaisten versiossa olisi todettu, ettei hlbti-vähemmistöjen syrjintää voi oikeuttaa kulttuurillisilla syillä eikä perinteisiin tai uskontoon liittyvillä perusteilla. Ruotsin version allekirjoitti kaikkiaan kymmenen maata, esimerkiksi Irlanti, Kreikka ja Slovenia, mutta ei esimerkiksi Suomi. Yle kertoo, ettei oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) näe aiheelliseksi kommentoida asiaa.

Lopulta hyväksytyssä versiossa todetaan, että toimenpiteiden on kunnioitettava jäsenvaltioiden kansallisia identiteettejä ja perustuslaillisia perinteitä sekä jäsenvaltioiden toimivaltaa perheoikeuden alalla.

Dokumentissa todetaan ihmisoikeuksien kunnioittamisen olevan yksi unionin perusarvoista, ja niiden soveltamisen edistämisen kaikkiin olevan tärkeää. Samoin siinä todetaan, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklassa kielletään sukupuoleen ja sukupuoliseen suuntautumiseen perustuva syrjintä, myös työmarkkinoilla.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Euroopan unionin neuvosto edellyttää Euroopan komissiota raportoimaan edistymisestä vuoden 2016 loppuun mennessä ja jatkossa vuosittain. Lisäksi komission halutaan tehostavan syrjintään työllisyydessä, koulutuksessa, terveydenhuollossa ja urheilussa liittyvän vertailukelpoisen tiedon keräämistä. Sekä Euroopan komissiota että jäsenvaltioita kehotetaan vahvistamaan ja tukemaan tasa-arvoelimiä.

Unkari jättäytyi lopulta kokonaan ulkopuolelle, koska se katsoi, ettei sen ole mahdollista hyväksyä lueteltuja hlbti-yhdenvertaisuutta edistäviä toimenpiteitä. Jo aiemmin Unkarin sekä Puolan jättämissä lausunnoissa ilmaistiin, että niiden mielestä avioliiton rajaaminen vain miehen ja naisen väliseksi ei ole syrjivää.

Nyt hyväksytty dokumentti ei vaikuta jäsenmaiden kansallisiin lainsäädäntöihin, mutta arvioiden mukaan sillä kuitenkin on merkitystä yhdenvertaisuutta lisäävien käytäntöjen luomisessa sekä EU-tason toimissa.

Euroopan unionin neuvosto: Neuvoston päätelmät hlbti-henkilöiden tasa-arvosta
Yle: EU hyväksyi historiallisen julistuksen homojen oikeuksista – Unkari jättäytyi ulos
Unkari kaataa hlbti-oikeuksia koskevan EU-sopimuksen

4 kommenttia

Tuo terminologia on perin kummallista:

"seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin"

Miten sukupuoli on identiteetti, mutta seksuaalsuus muka ei?
Ei yksikään hetero muutu muuksi, ei yksikään homo muutu muuksi ja biseksuaalit ovat koko elämänsä biseksuaaleja.

Miksi siis puhuaan suuntautumisesta, eikä identiteetistä?

- - - -

Eiköhän ILGA.n ole syytä tarkistaa arvioitaan Unkarin HLBT-kyvyistä.
Suuntautuminen/suuntautuneisuus = kohdistuminen/kohdistuneisuus johonkin. Seksuaalinen suuntautuminen/suuntautuneisuus siis ilmaisee sen, mihin suuntaan yksilön seksuaalinen mielenkiinto kohdistuu. Ilmaisu on tavallaan täsmällisempi kuin mitä saavutettaisiin käsitteen "identiteetti" avulla.