Erikoinen tarina koirista, isännästä ja ministereistä

  • Uutinen
  • Sattumat
  • vaeltaja2006

Bullmanstiff on pelottava koirarotu. Koira painaa 60 kiloa ja se on brittiläinen sekoitus mastiffista ja bulldogista. Se kuuluu taistelukoirien ryhmään, ja joissakin maissa sen pitäminen on kiellettyä tai rajoitettua.

Julkkislääkäri Sasa Baricevic piti kolmea koiraa keskellä Slovenian pääkaupunkia Ljubljanaa. Atlas, Joy ja Atos aiheuttivat suurta ärtymystä. Usein ne kävivät muiden koirien kimppuun ja pari kertaa ne hyökkäsivät ohikukijoiden päälle. Lääkäri hoiteli klinikalla vain potilaitaan, eikä liiemmin välittänyt.

Viranomaiset puuttuivat asiaan vasta, kun koirat neljä vuotta sitten haavoittivat yhtä miestä niin pahasti, että tämä oli neljä viikkoa sairaalahoidossa. Bullmastiffit pantiin eläinhoitolaan tarkkailuun.

Keväällä 2008 Atos annettiin takaisin isännälleen ja Atlas ja Joy määrättiin lopetettaviksi. Julkkkislääkäri valitti, mutta ensimmäinen valitus ei mennyt läpi. Lääkäri valitti hallinto-oikeuteen, ja muistutti valituksessaan, että koiria koskeva lakipykälä tuli vasta sen jälkeen, kun oli sattunut tämä puremistapaus. Koirien nukuttaminen siirrettiin tuonnemmaksi.

Julkkislääkärillä oli hyvät suhteet poliitiikkaan ja oikeusistuimeen ja hän sai koiransa takaisin viime kesänä. Eläinlääkärivirastokaan ei vastustanut takaisinluovutusta. Maatalousministeri piti tapausta lainmukaisena, läpinäkyvänä ja siinä kunnioitetttiin ihmisten ja eläinten oikeuksia.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Helmikuun alussa Atlas ja Joy raatelivat isäntänsä kuoliaaksi. Siitä alkoi kova keskustelu. Hallituksen maine on mennyt ja ainakin yksi ministeri on lähdössä. Miksi Atlas ja Joy hyökkäsivät? Kreikkalaisessa myytissä koira noudatti isäntänsä Artemiksen käskyä ja paloitteli Aktaionin. Slovenian tapahtumat ovat vähemmän runolliset. Eläinlääketieteen edustajat tutkivat nyt, käyttikö lääkäri koiria seksuaalisesti hyväkseen ja siitä alkoi raatelu.

Nyt kirjoittelussa on nostettu esiin, että julkkislääkäri oli transsukupuolinen. Lisäksi tässä sotkussa on mukana paljastuksia lehdistölle. Kuvia tapahtumapaikalta on vuotanut laittomasti lehdille.Niissä näkyy alaston lääkärin ruumis. Vieressä on jonkin lajin dildo. Ja pian saatiin lehtiin tiedot koirien ruumiinavauksesta ja muitakin poliisin tutkimustietoja. Poliisin mukaan koiria jatkuvasti käytettiin seksuaalisesti väärin. Dildo oli sellainen ja sen vuoksi, että naisena syntynyt julkkislääkäri ei ollut teettänyt korjausleikkausta.

Valtionsyyttäjä tutkii, miten kuvat joutuivat lehdille. On käynyt ilmi, että tutkiva poliisi ruumiin löytymisen jälkeen ei ollut yhteydessä syyttäjään vaan julkkislääkärin asianajajaan, joka sattuu olemaan Slovenian sisäministerin elämänkumppani. Sisäministeri oli ollut vuosi sitten palauttamassa koiria isännälleen. Oikeudessa on nyt kuultu eri osapuolia. Kuultavana on ollut sisäministerin setä ja oikeusministerin veli. Kaikki olivat mukana tavalla tai toisella, kun koiria yritettiin palauttaa isännälleen. Kohta ei ole ainoatakaan ministeriä, joka ei olisi sotkeutunut tähän koirajupakkaan. Maatalousministeri on jo eronnut, tosin jonkun korruptiojutun takia. Sisäministeri ja oikeusministeri yrittävät puolustautua. Pääministeri puhuu salaliitosta., oppositio salailusta. Vasemmistodemokraatit ovat hallituksessa yhdessä sosiaalidemokraattien kanssa ja aikovat nyt lähteä hallituksesta.

Se transasia on vain skandaalin herkullinen lisämauste, joka nostettiin esiin kuvien ja poliisin selvityksen pohjalta. Itse tapahtumien kulkuun se tuskin vaikutti millään lailla. Transsukupuolisuutta käytetään surutta skandaalien ponneaineena.

Sloveniassa on ollut kovaa porua, kun maan johtoa on syytetty korruptiosta Patria-kauppojen yhteydessä, vai miten se meni? Keskusrikospoliisi on käynyt taannoin kuulustelemassa Slovenian ex-pääministeriä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!