Erikoinen koti homomuseossa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006

Siegmar Piske (1942-2009) tunnettiin huonosti yksityisihmisenä. Mutta nyt voidaan ihailla hänen kokoelmaansa, huumoriaan, mielenkiinnon kohteita ja tavaroita, joita hänellä oli. Kokoelma on monipuolinen ja siitä aistii sen tunnemerkityksen kerääjälleen. Tässä kokoelmassa ei hinta ole ollut määräävänä tekijänä. Siegmar Piske asui ullakkoasunnossa Berliinissä ja hän oli itäisen Berliinin evankelisen kirkon ylikonsistoriaalineuvos,

Ennen kuin kokoelma myydään, se on lyhyen ajan kaikkien nähtävissä Berliinin homomuseossa.

IHWO:n historiaa näyttelynä

Lokakuun alussa avataan näyttely, jossa esitellään kansainvälisen homofiilijärjestön IHWOn toimintaa. Järjestön taustahahmoina oli jo 1950-luvulla tanskalainen homopari Axel Axgil ja hänen kumppaninsa (alkuper. Axel Lundahl Madsen ja Eigil Eskildsen). Toiminta lähti liikkeelle Tanskasta ja oli aluksi varsin näkymätöntä. Järjestön nokkamiehet keskittyivät lähinnä yksityiskontaktien ja homoeroottisen kuvamateriaalin välittämiseen. Vasta 1960-luvun loppupuolella järjestö politisoitui ja alettiin perusta paikallisia järjestöjä. IHWO levisi ainakin Saksaan. Tanskassa IHWO toimi 1954-1970.

Järjestön perustajia kaihdettiin aika paljon 1970-luvulle saakka, koska ulkomaita myöten ajateltiin, että he olivat aiheuttaneet 1955 Kööpenhaminan pornoskandaalin. Tanksassa 800 homomiestä joutui kuulusteluihin ja rangaistuksia tuli paljon. Puhutaan myös 60 itsemurhasta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

IHWO:lla oli jälkimainikeja myös Suomeen. Järjestö välitti sen ajan homolehtiä, joissa oli alastonkuvia. Ulkomailla liikkuneet suomalaiset osasivat tilata lehtiä, mutta tulli paljasti lehtitilaukset ja suomalaiset kutsuttiin tullipoliisiin, kun paketit aukaistiin. Siitä ei ole tietoa, millaisia rangaistuksia tuli. 1960-luvulla samanlaisia poseerauslehtiä löytyi Helsingin antikvariaateista, erityisesti Iso-Roba 51:stä - osa tiskin alta.

Saksassa IHWO kulki omia teitään, ja muodostui 1970-luvulla homojärjestöksi, joka arvosti harmonisia parisuhteita. Vähän myöhemmin 70-luvulla perustettiin homo-oikeuksista "taistelevia" järjestöjä. Olisi mielenkiintoista tietää, oliko Psykellä ja IHWOlla yhteyksiä. Luultavasti tavattiin mm. pohjoismaisissa kokouksissa.

Homokodin tavaroita

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!