Enemmistö papeista kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeista 44 prosenttia kannattaa tasa-arvoista avioliittolainsäädäntöä, kun vastustavalla kannalla on 41 prosenttia.

Asia käy ilmi Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisemasta ja Kati Niemelän toimittamasta "Kutsumusta, auttamista ja itsensä toteuttamista - Pappien ja kanttorien suhde työhön, työhyvinvointi ja suhtautuminen ajankohtaisiin kysymyksiin Kirkon akateemisten kyselyssä 2014" -selvityksestä.

Saman selvityksen mukaan papeista runsas kolmannes (35 %) kannattaa homoparien kirkollista vihkimistä. Vastustajia on noin puolet. Kanttoreista kannattajia on 23 prosenttia ja vastustajia kaksi 63 prosenttia.

Papeista 60 prosenttia on sitä mieltä, että samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parisuhteiden pitäisi voida siunata. Vastustajia on 30 prosenttia. Kanttoreiden kohdalla prosentit ovat 44 ja 41. Suomen kirkon pappisliiton jäsenten asenne samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parisuhteiden siunaamista kohtaan on muuttunut 2000 luvun mittaan selvästi myönteisempään suuntaan. Vuonna 2002 kannattajia oli alle neljännes. Naispuolisista papeista kirkollista siunaamista kannattaa 72 prosenttia ja miehistä puolet. Kanttorinaisista kannattajia on 57% ja miehistä neljännes.

Marraskuussa 2010 kirkolliskokous päätti, että papit voivat rukoilla samaa sukupuolta olevien parien puolesta ja heidän kanssaan, ja keväällä 2011 piispainkokous antoi asiasta pastoraalisen ohjeen. Parisuhteen kirkollista siunaamisesta ei kuitenkaan ole kyse.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Mikäli Suomen avioliittolaki muutetaan sukupuolineutraaliksi, haluaisi 28 prosenttia papeista ja 32 prosenttia kanttoreista, että kirkko luopuisi vihkioikeudesta kokonaan.

Papit peukuttavat tasa-arvoista avioliittolakia

Joukko pappeja on tehnyt eduskunnalle viestiksi videon, jossa nämä peukuttavat tasa-arvoista avioliittolakia Jukka Takalon kappaleesta Jokainen on vähän homo tehdyn kantele- ja laulutulkinnan soidessa taustalla.


Suomen kaikissa eri hiippakunnissa työskentelevät papit nähdään nostamassa videolla peukalonsa pystyyn, "jaa"-äänen merkiksi. Pappien mielestä kyseessä olisi laki, joka toteuttaisi rakkautta ja oikeudenmukaisuutta paremmin kuin nykyinen lainsäädäntö. He lähettävät eduskunnalle kysymyksen: ovatko erilaiset perheet silmissänne tasa-arvoisia?

EVL: Kutsumusta, auttamista ja itsensä toteuttamista -selvitys
Papit tasa-arvoisen avioliittolain puolesta (Facebook)
City: Tasa-arvoinen avioliittolaki menisi läpi, jos papit päättäisivät

1 kommenttia

Kotimaa24 kertoo, että arkkipiispa Kari Mäkinen on peukuttanut pappien tuenilmaisuvideota tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Mäkisen mukaan pappien video on raikas ja tarpeellinen puheenvuoro.
http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/arkkipiispa-peukuttaa-twitterissa-pappien-peukutusvideolle/

Mäkisen tviitti kertoo nähdäkseni myönteisestä suhtautumisesta. Vielä ei kuitenkaan kannata riemuita, sillä usein on käynyt niin, että kansa on ymmärtänyt väärin ja kirkon kansliapäällikkö Keskitalo on saman päivän ehtoolla tai seuraavana päivänä joutunut selventämään, mitä Mäkinen tarkoitti. Odottakaamme siis ainakin huomisiltaan.