"En kestä enää tätä junttilaa - muutan Eurooppaan"

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006
  • 12

Jotkut haaveilevat muuttamisesta toiseen EU-maahan - kohti uusia seikkailuja ja kokemuksia, mutta se ei välttämättä ole helppoa. Ylen Radio1-kanavalla tänään puhuttiin työvoiman liikkuvuudesta EU:ssa. Työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Sorainen kertoi, että EU-komissio haluaa lisätä työvoiman liikkuvuutta EU:n sisällä, koska liikkuminen edistää Euroopan yhtenäisyyttä ja luo eurooppalaista identiteettiä. Kun kansallisvaltioiden rajat häviävät, ihmisistä tulee oikeita "eurooppalaisia".

EU:n alueella 7 miljoonaa työntekijää käy töissä toisessa maassa, mutta näistä melkein kaksi miljoonaa on ns. "lähetettyjä" työntekijöitä. Tyypillistä on, että esim. itäisen Euroopan maista koulutetut lähtevät pois kotimaistaan. Se on näille maille kansantaloudellinen ongelma. Kun lääkärit muuttavat pois, se on myös kansanterveydellinen ongelma.

Kokemus osoittaa, että suurin osa ihmisistä ei halua tai ei voi liikkua maasta toiseen. Vain 2-3% työikäisestä työvoimasta käy toisessa maassa työssä ja heistäkin ainakin 1% on niitä, jotka asuvat rajaseuduilla ja pendelöivät työmaalla naapurimaan puolella ja tulevat illaksi kotiin. Prosenttiluku ei ole vuosiin muuttunut mihinkään suuntaan. Unelma eurooppalaisesta identiteetistä siirtyy hamaan tulevaisuuteen.

Tyypillisin maasta toiseen pysyvästi muuttava on nuori, korkeasti koulutettu ja sinkku. Toiseen maahan mennään korkeakoulutusta vaativalle alalle. Heitä on EU:n alueella selvästi alle miljoona.
Matalapalkkaiset rakennus-, kuljetus- ja hotellialan työpaikat ulkomailla ovat yleensä lyhytaikaisia vuokratyöpaikkoja, eli ei muuteta pysyvästi.

Maasta muuttaminen merkitsee kodin ja ystäväpiirin menetystä. Muuttamisesta kuitenkin puhutaan julkisuudessa hienona asiana. Tv:ssä on erilaisia "Mansikkapaikka" -ohjelmia, joissa luodaan vaikutelmaa muualla asumisen ihanuudesta. Varsin usein ulkomailla kuitenkin etsiydytään muiden suomalaisten seuraan. Jos sieltä joskus löytyy uusi rakkaus, kotoutuminen voi olla helpompaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

EU:ssa liikkuvuus palvelee talouden tarpeita. Ulkomailla moni muuttaja joutuu tyytymään pienempään palkkaan ja ankaraan taisteluun, kun kilpailu työpaikoista on kovaa. Kun on ankara kilpailu työpaikoista, on alennettava palkkavaatimuksia.

Kanariansaarilla, Inglesin hotellikeskustassa, tuli vastaan helsinkiläinen miespariskunta. He olivat viettäneet talvea etelän lämmössä. Nyt oli mitta täysi. Toinen oli valmis palaamaan vaikka samana päivänä, jos lennolla olisi tilaa.

12 kommenttia

  • 1 / 12
  • Diederich
  • 28.4.2016, 8.53
Lapselliset ja naivit ihmiset kuvittelevat, että elämä jossakin toisessa maassa olisi auvoissaa ja hohdokasta aamusta iltaan. Mutta mieli saattaa muuttua varsin nopeasti, kun arki tulee vastaan ja huomaakin, että ilmapiiri ei ole yleisesti ottaen sen suvaitsevaisempi tai suvaitsemattomampi kuin kotimaassa.

Positiivista ulkomailla oleskelussa on kuitenkin se, että se avartaa maailmankatsomusta ja useimmiten herättää myös patriootiksi. Harva jää ulkomaille pysyvästi.
Onko tiedossa, miksi helsinkiläinen miespari halusi palata pikaisesti kotiin Kanarialta? Mitä he olivat halunneet talvikohteeltaan ja mikä ei toteutunut?