Elton John ei pääse tapaamaan Vladimir Putinia - tällä erää

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 1

Laulaja ja lauluntekijä Elton John ei pääse tapaamaan Venäjän presidentti Vladimir Putinia toukokuun lopun Moskovan konserttinsa yhteydessä aikataulujen yhteensovittamisongelmien vuoksi.

Laulaja haluaa keskustella Putinin kanssa seksuaalivähemmistöjen asemasta Venäjällä. Kreml on näyttänyt vihreää valoa tapaamiselle, mikäli aikatauluista löytyy yhteinen sopiva hetki. Nyt sellaista ei löytynyt. Kremlin tiedottajan Dmitri Peskov sanoo, että tapaaminen on mahdollista järjestää myöhemmin.

Elton John ja Putin keskustelivat syksyllä 2015 puhelimessa. Aluksi Elton John joutui pilasoiton kohteeksi, kun Putiniksi tekeytynyt koomikko soitti laulajalle. Pilapuhelu kuultiin Venäjän TV:n ykköskanavalla. Sittemmin myös oikea Putin soitti Elton Johnille, ja episodi todella poiki lupauksen henkilökohtaisesta tapaamisesta.

Elton John esiintyy Pietarin jääpalatsissa 28.5. ja Moskovassa Crucus 30.5.

Vuonna 1962 uransa aloittanut Elton John on yksi maailman tunnetuimmista laulajista. Hänen levyjään on myyty 450 miljoonaa kappaletta. Elton John tunnetaan Venäjää ja venäläisiä ihailevana - ja samalla hlbti-vähemmistöjen aseman parantamista ajavana aktivistina.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Venäjällä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien asemaa pidetään yleisesti huonona. Venäjällä säädettiin vuonna 2013 ns. homopropagandalaki, joka kieltää muiden kuin "perinteisten seksuaalisuhteiden" propagoinnin alaikäisille.

BBC: Sir Elton John and Putin will not meet in Russia
Putin soitti nyt oikeasti Elton Johnille

1 kommenttia