Eduskunta käsitteli esitystä tasa-arvoisen avioliittolain liitännäislaeista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 27

Eduskunta keskusteli torstai-iltana kahden tunnin ajan hallituksen esityksestä eduskunnalle eräiksi avioliittolain muutoksen edellyttämiksi lainmuutoksiksi, eli tasa-arvoisen avioliittolain ns. liitännäislakeja. Viideltä alkaneessa käsittelyssä kuultiin aluksi "vastahakoisen ministerin esittely", kun oikeusministeri Jari Lindström (ps) esitteli aloitteen.

Mika Niikko (ps) otti ensimmäisen puheenvuoron ja kritisoi voimakkaasti hallituksen esitystä. Myöhemmiässä vaiheessa Niikko peräänkuulutti sitä, että "mihin se raja vedetään". Laura Huhtasaari (ps) ilmaisi tukensa Niikolle ja totesi, ettei halua sukupuolineutraalia yhteiskuntaa, ja että isä kasvattaa pojan mieheksi ja äiti tytöstä naisen. Myös Leena Meri (ps) totesi, että lapsi tarvitsee äidin ja isän. Meri myös toivoi, että avioliiton esteiden tutkinnasta otettaisiin maksu, koska siitä syntyy viranomaiselle kuluja.

Niikon mukaan esivalta on Jumalan asettama. Hän myös kysyi pääministeri Juha Sipilälle ja ulkoministeri Timo Soinille osoitetusti, että "missä on Jumalan pelkonne" ja totesi, että sukupuolineutraalisuus on jo Setan pöytälaatikossa.

Timo Harakka (sdp) puolusti lakiuudistuksia, ja kuvaili hetkeä historialliseksi, kun tasa-arvoista avioliittoa aletaan panna täytäntöön. Hän totesi myös arkkipiispa Kari Mäkisen suhtautuneen asiaan myönteisesti, johon viitaten Niikko kutsui arkkipiispaa palkkapaimeneksi. Antero Laukkanen (kd) oli myös huolissaan siitä, että "neutraliteetti" valtaa alaa. Laukkanen toi myös esiin ongelmia, mitä hänen mielestään Ruotsin sukupuolineutraalisuus on aiheuttanut. Laukkanen kertoi myös omistavansa 18 eri kokoista ja eri väristä Raamattua.

Myös Peter Östman (kd) kritisoi arkkipiispan avioliittomyönteisiä kommentteja. Östman kritisoi myös sitä, että muutos rekisteröidyn parisuhteensa avioliitoksi muuttava selviäisi pelkällä yhteisellä ilmoituksella, eikä tarvitsisi vannoa valaa todistajien läsnäollessa. Pentti Oinonen (ps) puolestaan väitti, että köyhät ja raskautetut kärsivät, koska asiaa käsiteltiin edellisen vaalikauden aikana vuoden päivät.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Timo Heinonen (kok) kysyi, pitäisikö kansalaisaloite-järjestelmää uudistaa, jolla vältettäisiin kierre aloitteiden ja vasta-aloitteiden välillä. Myöhemmässä vaiheessa Kari Tolvanen (kok) yhtyi hänen kysymykseensä. Ministeri Lindström totesi, että kansalaisaloite-järjestelmän kehittämisestä on keskusteltu. Hän piti pahana, jos aloitekierre syntyy.

Mikko Kärnä (kesk), Sari Multala (kok) ja Jyrki Kasvi (vihr) tukivat tukivat tarvittavia uudistuksia.

Jani Toivola (vihr) muistutti, että keskustellaan liitännäislaeista. Hän myös kritisoi oikeusmisiteriä siitä, että tämä totesi aloitetta esitellessään suhtautuvansa siihen itse vastentahtoisesti. Myöhemmin oikeusministeri totesi tämän huomionsa olleen vain viittaus siihen, miten julkisuudessa käsiteltiin sitä, että hän ei edellisellä viikolla esitellyt aloitetta eduskunnalle. Toivola myös toivoi, että transseksuaaleista puhuttaisiin lakiteksteissä transsukupuolisina.

Markus Mustajärvi (vas) hämmästeli sitä, että Niikko nosti niin vahvasti esiin hengelliset kysymykset käytävässä keskustelussa. Ozan Yanar (vihr) vertasi joidenkin perussuomalaisten puheenvuoroja sävyltään islamistien puheenvuoroihin. Laukkanen puolestaan kritisoi sitä, että uskonnonvapautta ei haluttaisi kunnioittaa. Ville Niinistö (vihr) muistutti, ettei lakiuudistus vaikuta muiden uskonnonvapauteen.

Arja Juvonen (ps) totesi olevan hyvä, että lakialoite on saatu eduskunnan käsiteltäväksi. Jaana Pelkonen (kok) muistutti, että kyse on suomalaisesta yhdenvertaisesta yhteiskunnasta ja toivoi nopeaa käsittelyä. Suna Kymäläinen (sdp) harmitteli sitä, että keskustelussa palattiin jälleen alkuun. Hän muistutti, että on lapsia, joilla ei ole ehkä kumpaakaan vanhempaa ja totesi, ettei avioliittolain uudistus ei tuo yhtään homoparien vanhemmoimia perheitä lisää. Hän totesi, että lain muutoksen jälkeen kaikki parit olisivat samalla viivalla. Kymäläinen myös kysyi, onko isyysolettamaan tulossa muutosta. Myös Tarja Filatov (sdp) nosti esiin isyysolettamuuden, kritisoidessaan lakipakettiin edelleen jääviä yhdenvertaisuuteen liittyviä puutteita. Nasima Razmyar (sdp) kysyi oikeusministeriltä, mitä tämä aikoo tehdä esim. translain korjaamisen suhteen.

Hanna Halmeenpää (vihr) muistutti, ettei lainsäädännön pitä perustua ihmisten jakamiseen erilaisiin ryhmiin.

Hanna Sarkkinen (vas) toivoi, että asia saataisiin käytyä läpi ja toivoi, että hallitus kiirehtisi itse avioliittolain voimaantuloa. Hän hämmästeli sitä, että keskustelua käydään yhä tasa-arvoisesta avioliittolaista, eikä liitännäislakien täytäntöönpanosta. Hän myös totesi, että translaki olisi syytä uudistaa jo valmisteltuun muoteen tässä yhteydessä, kun se parisuhdemuodon suhteen avataan. Hän myös kiinnitti huomiota siihen, että lapsia pakotetaan sukupuolimuotteihin.

Lea Mäkipää (ps) toivoi, että eduskuntaan tuleva "Aito avioliitto" -kansalaisaloite käsiteltäisiin asianmukaisesti. Sari Multala puolestaan halusi tietää, miten Aito avioliitto -aloitteen käsittely suhtautuisi mahdollisesti jatkuvaan tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyyn.

Rami Lehto (ps) vaati lapsivaikutusten arviointia. Hän totesi, että adoptiolapsella pitää olla oikeus äitiin ja isään. Sari Tanus (kd) koki illan olevan surullinen. Hänen mielestään suvaitsevaisimmiksi ilmoittautuvat ovat suvaitsemattomimpia. Hän katsoi, että erilliset parisuhdeinstituutiot olisivat paras ratkaisu. Hänkin peräänkuulutti lapsen oikeutta isään ja äitiin. Kari Kulmala (ps) totesi, ettei kahden samaa sukupuolta olevien välinen liitto ole avioliitto.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti jo vahvistetun avioliittolain muutoksen kanssa 1. päivänä maaliskuuta 2017. Muuta lainsäädäntöä on tarpeen muuttaa siten, että lakipykälät soveltuvat myös samaa sukupuolta oleviin pareihin.

Nyt käsitelty esitys ei sisällä muutoksia sosiaaliturvaetuuksia tai sosiaali- ja terveyspalveluita koskeviin lakeihin. Oikeusministeri Lindström kertoi, että STM:n valmistelussa olevat esitykset saadaan riittävän ajoissa, että muutokset ehditään käsittelemään ja säätämään ennen tasa-arvoisen avioliittolain voimaantuloa.

Asia lähetettiin valiokuntaan.

klo 21.10 Korjattu Jaana Pelkosen puoluetieto

Avioliittolain liitännäislait lähetekeskustelussa torstaina

27 kommenttia

Kommenteissa mainittiin myös Aito Avioliitto ry:n lakialoite.

Olen yrittänyt seurata ko. aloitetta, mutta viime aikoina sen etenemisestä en ole saanut mistään kuvaa:

1) onko kannattajailmoitukset viety Väestörekisterikeskukselle tarkastettavaksi?

2) onko siihen jotain aikarajaa, mihin mennessä kannatusilmoitukset on jätettävä tarkastettavaksi Väestörekisterikeskukselle sen jälkeen kun kannatusilmoitusten keräysaika on umpeutunut?

3) jos kannatusilmoituksia ei ole vielä jätetty Väestörekisterikeskukselle tarkastettavaksi (eli jos jätölle ei ole aikarajaa), onko mahdollista että AA yhä kerää kannatusilmoituksia niin, että niissä vaan on päivämäärä 29.9.2015?
  • 2 / 27
  • janeski
  • 22.10.2015, 21.04
Eikö Jaana Pelkonen ole Kok edustaja eikä Ps