Eduskunnan lakivaliokunta nihkeänä tasa-arvoiselle avioliitolle

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • Sami Mollgren
  • 8

Suurin osa eduskunnan lakivaliokunnan jäsenistä suhtautuu kielteisesti samaa sukupuolta olevien parien oikeuteen avioliittoon ja ulkoiseen adoptioon. Asiaa tutki STT. Uuden Suomen haastatteleman kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen mukaan lakivaliokunnan vastustus ei estä tasa-arvoisen avioliittolain eteenpäinviemistä.

Neljästi viikossa kokoontuva 17-jäseninen lakivaliokunta valmistelee avioliittolainsäädäntöön liittyvät asiat.

STT:n tekemän selvityksen perusteella valiokunnan jäsenistä yhdeksän suhtautuu kielteisesti avioliittolainsäädännön muuttamiseen osapuolten sukupuolista riippumattomaksi ja viisi suhtautuu myönteisesti. Yksi edustaja jäi tavoittamatta, yksi ei halunnut kommentoida asiaa ja yksi ei ollut varma kannastaan.

Lakivaliokunnan kannasta riippuu, pääseekö avioliittolainsäädännön uudistaminen etenemään eduskunnassa. Jos enemmistö valiokunnan jäsenistä vastustaa asian eteenpäinviemistä, aloite raukeaa vaalikauden päättyessä.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas) sanoi kuitenkin maanantaina verkkolehti Uudelle Suomelle, että "ei sitä lakivaliokunta voi pysäyttää. Siitä on yhteisymmärrys, että asia viedään päätöksentekoon". Uusi Suomi selvitti asiaa, ja verkkolehden mukaan eduskunta voi perustaa asiaa käsittelemään jopa oman, tilapäisen valiokunnan. "Asiassa ei pidä kiirehtiä tai häslätä, vaan huolella tehdä sellainen esitys, että se on lakiteknisesti pitävä ja onnistunut", Arhinmäki toteaa Uudelle Suomelle.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kristillisdemokraattien vaatimuksesta hallitusohjelmassa ei ole mainintaa avioliittolainsäädännön muuttamista tasa-arvoiseksi. Hallitusneuvottelujen jälkeen joukko Kokoomukseen, SDP:hen, Vasemmistoliitoon, Vihreisiin ja RKP:hen kuuluvia kansanedustajia ilmoitti aikeistaan tehdä syksyllä aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista.

***

Alla lakivaliokunnan jäsenten vastaukset MTV3:n (avioliitto yleensä), YLEn (yhtäläiset oikeudet) ja HS:n (adoptio) vaalikoneisiin vaalien alla. Luettelo lakivaliokunnan jäsenistä on peräisin eduskunnan verkkosivuilta.

PuheenjohtajaAnne Holmlund(kok)TYHJÄTYHJÄTYHJÄ
VarapuheenjohtajaLars Erik Gästgivars(rkp)JAAJAAEI
James Hirvisaari(ps)EIEIEI
Johanna Jurva(ps)JAATYHJÄEI
Suna Kymäläinen(sdp)TYHJÄJAAJAA
Antti Lindtman(sdp)JAAJAAJAA
Markku Mäntymaa(kok)EIEIEI
Johanna Ojala-Niemelä(sdp)JAAJAAJAA
Aino-Kaisa Pekonen(vas)JAAJAAJAA*
Jaana Pelkonen(kok)JAAJAAJAA*
Arto Pirttilahti(kesk)EIEIJAA
Kristiina Salonen(sdp)JAAJAAJAA
Jani Toivola(vihr)JAAJAAJAA*
Kari Tolvanen(kok)EIEIEI
Ari Torniainen(kesk)EIEIEI
Kaj Turunen(ps)JAAJAAEI
Peter Östman(kd)EIEIEI

MTV3:n vaalikoneen kysymykseen "Homo- ja lesboparien tulee saada oikeus nk. sukupuolineutraaliin avioliittoon" sata - eli täsmälleen puolet - valituista edustajista vastasi myöntävästi. Yhdeksän ei kertonut kantaansa, joten 91 vastustaa sukupuolineutraalia avioliittoa.

YLE:n vaalikoneen kysymykseen "Rekisteröityneille homopareille pitää kuulua kaikki samat oikeudet kuin avioliiton solmineille heteropareille" vastasi myönteisesti 114 valitusta ehdokkaasta, joista 18:lla oli varaumia. Kymmenen oli lisännyt reunahuomautksen, ettei hyväksy ulkoista adoptiota. Kolme ilmaisi, että hyväksyy vain heteroparien vihkimisen kirkossa. Viisi valituista ehdokkaista oli sitä mieltä, että yhdenvertaisuuskehityksen pitää tapahtua parisuhdelain kautta, ei laajentamalla avioliittolakia.

Helsingin Sanomien vaalikoneessa kysyttiin ehdokkaan kantaa ulkoiseen adoptioon: "Eduskunta hyväksyi vuonna 2009 lain, joka mahdollistaa parisuhteensa rekisteröineille homo- ja lesbopareille perheen sisäisen adoption. Pitäisikö homo- ja lesboparien saada oikeus myös perheen ulkopuoliseen adoptioon?"

Tähdellä (*) merkityt ilmaisivat tukensa keväiselle Älä äänestä homofobiaa eduskuntaan -kampanjalle.

hs.fi: Sukupuolineutraali avioliittolaki vaikeuksissa eduskunnassa
uusisuomi.fi: Homoavioliitot: Poikkeuksellinen kiertotie löytyi

8 kommenttia

Ja eilen juuri uutisoitiin että (heteron) avoparin yhteisadoptio saa kannatusta, "jee".

Kommenttia muokattu: 05.07.2011 klo 12:05
  • 2 / 8
  • Jorma Hentilä
  • 5.7.2011, 12.19
smo on päätynyt MTV3:n vaalikoneen vastausten osalta hieman eri tulokseen kuin se, mihin itse päädyin, kun heti vaalien jälkeen selvitin valittujen kantaa.

Löysin 97 avioliittolain muuttamisen puoltajaa, 95 vastustajaa ja 8 sellaista, joka ei joko vastannut ko. kysymykseen tai MTV3:n vaalikoneeseen.

Puolueittain pääsin seuraaviin lukuihin:
Kokoomus 21, 21, 2
Sdp 33, 7, 2
Perussuomalaiset 7, 32, 0
Keskusta 4, 28, 3
Vasemmistoliitto 14, 0, 0
Vihreät 10, 0, 0
Sfp 8, 1, 1
Kristillisdemokraatit 0, 6, 0

Aiheutuisivatkohan erot rajatapausten tulkinnasta?