Rusalka - Senia Korhonen, sopraano
Prinssi - Mati Turi, tenori
Prinsessa - Angelika Klas, sopraano
Rusalkan isä - Atlan Karp, baritoni
Jezibaba - Tuula Paavola, mezzosopraano
Metsän dryadit:
1. dryadi - Hanna Kohi, sopraano
2. dryadi - Petra Schauman, mezzosopraano
3. dryadi - Merja Mäkelä, altto
Nymfit, Rusalkan merenneitosiskot:
1. nymfi - Kajsa Dahlbäck, sopraano
2. nymfi - Kirsi Martinkauppi, sopraano
3. nymfi - Triin Sõber, mezzosopraano
Metsästäjä - Niklas Vepsä, tenori
Orkesteri: Kirkkonummi Sinfonietta
Kapellimestari: Nils Schweckendiek
Ohjaaja: Kristiina Helin
Lavastus: Lotta Esko
Puvustus: Emilia Eriksson, Eeva Nurminen
Koreografia: Kristiina Helin ja tanssijat
Tuotanto: Oopperayhdistys HOO ry
Säveltäjä Antonin Dvorakin kuolemasta on tänä vuonna tullut kuluneeksi 100 vuotta, säveltäjää muistetaan monella tavalla mm. Tsekeissä, ja muuallakin. Suomessa Rusalka on viimeksi nähty vuonna 1991 Savonlinnan Oopperajuhlilla Prahan oopperan vierailuteoksena siitäkin huolimatta että teos on maailmankuulu, kaikkihan tuntevat Rusalkan "Laulun kuulle".
Rusalka: tanssijat
Kuva:
©Helsingin Juhlaviikot
(Kuvaaja: Max Haapa-aho)
Lavastus ei ollut moderni sinänsä, vaan todella pelkistetty. Valkoinen kangas peitti koko näyttämön, ja ylhäältä roikkui kaksi isohkoa valkoista seinämää. Eräänlaisina "lavasteina" voi pitää jotakuinkin koko oopperan ajan näyttämöllä olleet tanssijat jotka eivät kuitenkaan tanssineet, vaan liikkuivat todella hitaasti paikasta toiseen. Tämä ns. bisoku-liike on ajan tutkimista hitaan liikkeen kautta, ja se on tärkeä osa japanilaista butoh-teatteria. Oopperan ohjaaja Kristiina Helin kertoo yrittäneensä etsiä liikkumattomuutta ohjauksellisilla ratkaisuilla, sekä veden rytmiä joka sinänsä on ihmiselle vieras asia. Aleksanterin teatterin pienikokoinen näyttämö on varsin tehokkaasti joka suunnalta käytössä koko esityksen
ajan, lisäksi valaistus myötäilee tapahtumia hienosti.
Orkesterina Rusalkan esityksissä toimiva Kirkkonummi Sinfonietta joka on perustettu 1972 sisältää musiikkiopiston opettajia, ammattimuusikoita sekä musiikkioppilaitosten oppilaita, hoiti tehtävänsä varsin mallikkaasti puoliammattilaisorkesteriksi. Toki Aleksanterin teatterin orkesterimontusta kuuluva soitto kirjaimellisesti tulee montusta, mutta kaikessa kuultavassa,
vanha talo ja sen atmosfääri mukaanluettuna, on jotain mistä tulee jollaintapaa nostalginen olotila. Orkesterin soinnin puhtaudessa on vielä hiomisen varaa, mutta kapellimestari ja orkesteri tukivat hyvin solisteja koko teoksen ajan. Saksalainen kapellimestari Nils Schweckendiek on aikaisemminkin johtanut orkestereita Suomessa, mm. juuri Aleksanterin teatterissa ja Suomen Kansallisoopperassa.
Solisteista voisi varmaankin kirjoittaa paljonkin, sillä ainakin kirjoittaja oli varsin yllättynyt, erittäin positiivisesti, siitä äänimateriaalista mitä tiistai-iltana Rusalkan esityksessä sai kuulla. Useampaakin solisteista toivoisi piakkoin saavansa kuulla ainakin Suomen Kansallisoopperan lavalla, tätä ehdottomasti toivoo Rusalkan esittäneelle Senia Korhoselle.
Sopraano Senia Korhonen (Rusalka) ja tanssijat
Kuva:
©Helsingin Juhlaviikot
(Kuvaaja: Max Haapa-aho)
Ensi hetkestä lähtien kun tulee Rusalkan vuoro 1. näytöksessä, Senia Korhonen vangitsee kuulijansa paitsi todella hienolla rooliin paneutumisellaan, näyttelemisellään ja ennekaikkea hienolla äänellään. Hänen äänessään on voimaa, ja täydestä fortesta pianissimoon siirtyminen on taidokasta ja hänen pianissimonsa soi kauniisti aivan kuten korkeat äänetkin. 1. näytöksen tunnetuin kohta, kuten koko oopperankin, on Rusalkan laulu kuulle "Mesicku na nebi hlubokem" joka kyllä sai arvoisensa tulkinnan. Itse huomasin useaan otteeseen että Korhosen lauluääni ja ilmeet sekä näyttelemistaidot lumosivat tai hypnotisoivat katsomossa istuneen niin että lähes unohti hengittää. Kirjaimellisesti "breathtaking" esitys. Ainakin Verdin dramaattiset
sopraanoroolit voisivat olla Senia Korhoselle mitä oivallisimpia tulevaisuudessa, hänen sopraanonsa jossa on hieman jopa
mezzosopraanon äänenväriä mukana, etenkin keskialueen nuoteissa, varmasti sopisi niihin hyvin.
Prinssin osan laulanut virolainen Mati Turilla on myös hieno ääni. Paikkapaikoin ylä-äänet olivat hieman epävarmat ja kireähköt, mutta kokonaisuutena hän suoriutui hyvin osastaan, ja kuultiinhan moneen otteeseen myös loisteliasta tenoriääntä. Myös häntä olisi mielenkiintoista kuulla jossain toisessa roolissa.
Jezibaban roolissa hienon tulkinnan teki puolestaan vuoden 2001 Kangasniemen laulukilpailun voittaja Tuula Paavola jota en aikaisemmin ollut myöskään kuullut. Jezibaban tullessa näyttämölle, Paavolan ääni ja tsekin kielen ääntäminen kuulostivat hieman puuromaisilta, mutta ei mennyt kauaa kun hänen äänensä aukesi kunnolla ja esiin tuli mitä hienoin mezzo.
Kokonaisuutena hieno esitys, ja kaikki solistit pääsääntöisesti suoriutuivat vaikean tsekin ääntämisestä hyvin, ellei jopa loistavasti.
Yhdysvaltalaisen sopraanon Renée Flemingin aloittama jonkinlainen "Rusalka-buumi" ei ole mikään huono asia, on hyvä että
tätä oopperakirjallisuuden merkkiteosta kuullaan myös täällä Suomessa, valitettavan harvoin tosin. Ehkäpä näemme Rusalkan lähivuosina myös pääoopperanäyttämömme Suomen Kansallisoopperan isolla näyttämöllä.
Hannu Korhonen (Hank) / ranneliike.net