CSD-paraateja Keski-Euroopassa

  • Teema
  • Historia
  • vaeltaja2006
  • 7

Berliini

Olen käynyt katsomassa 5-6 jätti-Pride-paraatia Euroopassa ja se riittää. Huomisen Berliinin CSD-paraatin selostusta ja haastatteluja kuuntelen korkeintaan internet-radiosta. Siellä haastatellaan kiinnostavia ihmisä. Itse paraatiin on tullut vahvasti kaupallisuus mukaan. Esim. Nivealla on oma paraativaunu. Positiivinen ilmiö on, että Berliinin kaupunkijunayhtiöllä, S-Bahnilla on myös on lavetti. Siinä kiinnitetään huomiota suvaitsevaisuuteen, matkustajina ja työntekijöinä.

Ensimmäisen CSD-paraatin järjestäjä Bernd Gaiser muistelee menneitä ja pohtii nykytilannetta Tageszeitung-lehdessä.

Ensimmäinen CSD järjestettiin Berliinissä 1979, kymmenen vuotta New Yorkin tapahtumien jälkeen. Osanottajia oli 500, heistä neljännes naisia. Siihen aikaan homous oli vielä salattavaa. Monet heterot ylpeilivät tunnistavansa heti homot väkijoukosta. Vihamiehiäkin oli ja niitä, jotka vetosivat Hitleriin (”Unohtiko Adolf polttaa nuo!”). Nyt pidetään 29. paraati.

Bernd Gaiser sanoo, että aina on maristu järjestelyistä. Hän itse ei pidä siitä, että on niin paljon alkoholin käyttöä. Ilo irtoaa vain oluen voimalla.. Homopiireissä on myös vahvaa syrjintää. Mukaan pyydettiin pyörätuoliväkeä, mutta he eivät halunneet tulla pilaamaan muiden juhlaa. Myös vanhat kokevat olevansa eristettyjä. Tilanne on pahentunut. Vanhat eivät enää lähde ulos, koska pelkäävät tulevansa syrjääntyönnetyiksi. Kuilu on syvä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Näillä paraateilla on tiedotusvälineissä vain viihdearvoa. Kirkuvasti koristellut transihmiset ovat vahvasti näkyvissä. Poliittinen sanoma ei kuulu yhtä hyvin. Paraatilavetteja on tänä vuonna 60, mukana mm. poliisien ja palokunnan lavat. Loppujuhlassa Siegessäulella laulaa Nina Hagen. Juhlassa jaetaan 4 siviilirohkeuspalkintoa. Keskiyöllä on ilotulitus.

Berliinin yleisradioyhtiä BRR lähettää tv:ssä erikoisohjelmaa lauantai-iltana CSD:n kunniaksi. Torstaina valtiopäivillä keskusteltiin toista tuntia lainsäädännöstä, joka syrjii homopareja. Kävi ilmi, että konservatiivinen CDU estää jatkossakin lakimuutokset. Raatihuoneista kaikki paitsi kaksi on nostanut sateenkaariliput salkoon. CSD:n teemana on ”Moninaisuus etsii työtä”. Työelämässä on edelleen homojen syrjintää ja työpaikan saanti on homoille vaikeampaa kuin heteroille. Näin Saksassa.

Ne, jotka eivät pääse Berliiniin, voivat käydä kruisailemassa Second Lifen CSD-paraatissa, virtuaalisesti.

7 kommenttia

Saksan parisuhdelakikin on joidenkin paikallisen mielestä lähinnä sieltä syvältä. Esim. perinnönjakotilantessa puoliso rinnastetaan verotuksellisesti vieraaseen ihmiseen! Mutta parisuhdelaki myytiin seksuaalivähemmistöille hyvin: monikaan homo Saksassa tunne lain pahoja epäkohtia: he esim. kuvittelevat, että heidän rekisteröity parisuhde antaa heille liki samat oikeudet kuin muillekin.

Saksalaista markkinointia ja harhautusta parhaimmillaan. Ja varoittava esimerkki mitä voi tapahtua kun homoliike keskittyy vain yhteen asiaan.
Ikävä tällainen markkinapolitiikka, siis että vaalilupaukset ja puheet ovat kuin jotain myyntipuheita ja todellisuus on sitten ihan jotain muuta. Vaalilupauksilla ei vain ole kuluttajansuojaa. Ne ovat täysin irti arjesta. Voisivat vielä pitää samanlaista teatteria kuin Hugo Chavez eli laulaa televisiossa.

"Näillä paraateilla on tiedotusvälineissä vain viihdearvoa. Kirkuvasti koristellut transihmiset ovat vahvasti näkyvissä. Poliittinen sanoma ei kuulu yhtä hyvin. "

Heteroiden ja homoeliitin sirkuspellet.

Näin se on suomessakin, pieni eliitti, jolla asiat ovat oletettavasti varsin hyvin ja keskiluokkaisesti, pyörittävät skeneä. Arkitotuus unohtuu yhteiskunnassa jossa arkitotuus on unohdettu muutenkin. Tulee ihan Neuvostoliitto mieleen, sielläkin tykättiin paraateista ja kulkueista.