Chisu - Vapaa ja yksin

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • Sami Mollgren
  • 1

Chisun toinen albumi "Vapaa ja yksin" julkaistiin 23. syyskuuta 2009. Näppärän 35 minuutin aikana levyllä käydään upeiden melodioiden ja taitavien sanoitusten siivellä läpi likipitäen koko inhimillinen tunneskaala - ja parhaimmillaan yhtä aikaa. Chisun tyttömäinen ääni jotenkin vielä alleviivaa kokonaisuuksia ja lopulta koko levykokonaisuutta.

Chisu on sanoittanut, säveltänyt ja miksannut tuottamansa levyn laulut itse. Rummuissa on Jari Salminen, bassossa Tero Palo, kitarassa Seppo Salmi ja parissa kappaleessa myös Miika Colliander. Chisua kuullaan laulamisen lisäksi myös koskettimissa. Myös Emilia Takayama on joissain lauluissa koskettimissa.

Levyn kappaleet: Lähtö, Miehistä viis!, Kerrasta poikki, Baden-Baden, Sama nainen, Oi muusa!, Etsijät, Saaliit, Yksinäisen keijun tarina, Vapaa ja yksin.

Levyn ensimmäinen sinkkulohkaisu Baden-Baden julkaistiin digitaalisesti 1. heinäkuuta. Kappale on tunnelmaltaan levyn keveimmästä päästä, vaikka siinä on aiheena talouslama ja sen mukanaan tuomat murheet. Ehkäpä talouskurimuksen järjenvastaisella ratkaisuidealla ja kepeällä melodialla on osuutta asiaan?

Muutamassa kappaleessa on niin melodioissa kuin sanoituksissakin viitteitä suomalaiseen vanhempaan iskelmämusiikkiin. Ei plagiointia mutta enemmänkin näppärästi rakennettuja yhtäläisyyksiä. Tarja Ylitalon Kerrasta poikki on näistä yksi, mutta myös Tapsa Rautavaara saa osansa. Ja olinpa kuulevinani siellä ja täällä joitain yksityiskohtia, joita voi ehkä maistella sateenkaarisilmälasitkin päässään?

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Edellinen levy "Alkovi" julkaistiin lopputalvesta 2008. Siltä lohkaistu single "Mun koti ei oo täällä" oli samalla Chisun ensisingle. Se oli myös Sooloilua-elokuvan tunnuskappaleena. Kappale nousi Suomen sinkku- ja latauslistojen kärkeen, eikä syyttä. Toinen sinkkulohkaisu oli "Muut" ja viimeksi "Tämä rakkaus". Näitäkin ennen hän ehti tehdä mm. tunnusmusiikin Tyttö sinä olet tähti -elokuvaan ja musiikin Särkänniemen huvipuiston kummitusjunaan.

Helsinkiläinen Chisu eli Christel Sundberg on syntynyt vuonna 1982. Chisu on opiskellut englantilaisessa oppilaitoksessa äänittäjäksi. Sen lisäksi, että hän on omien laulujensa takana, hän myös tekee musiikkia useille muillekin artisteille.

www.myspace.com/chisumusic

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Chisu fani
  • 28.2.2010, 8.50
Olin katsomassa Chisua perjantaina detmissä. Ei voi kuin sanoa, että hienoa!