Chile entistä lähempänä homoliittojen hyväksymistä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve

Chilen senaatti hyväksyi tiistaina äänin 28 – 6 lakiesityksen, jonka myötä rekisteröidyt parisuhteet samaa sukupuolta olevien henkilöiden kesken saattavat toteutua viikkojen kuluttua.
Tukijoiden hurraahuutojen ja uskonnollisen opposition homojen vastaisten julisteiden keskellä senaattorit hyväksyivät lakiesityksen ”Acuerdo de Vida en Pareja”. Aktivistit odottavat lakiesityksen tulevan lopullisesti hyväksytyksi ennen kuin nykyinen presidentti Sebastián Piñera luovuttaa tehtävänsä vasta valitulle Michelle Bacheletille maaliskuussa. Bachelet lupasi ennen joulukuussa 2013 tapahtunutta valintaansa laillistaa samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliset avioliitot.

Piñeran oma hallinto jätti nykyisen lakiesityksen jo vuonna 2011, mutta sen käsittely oli kaksi vuotta pysähdyksissä. Bachelet, joka oli edellisen kerran maan presidentti vuosina 2006 – 2010, ehdotti samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisten parisuhteiden laillistamista jo vuonna 2005, mutta hän ei koskaan jättänyt asiasta lakialoitetta.

Chilen edustajainhuoneen puhemies Patricio Walker, on leimannut lakiesityksen kiireelliseksi. Lakiesitys saapuu edustajainhuoneen käsittelyyn tämän kuun 20 päivänä. Sen jälkeen lakiesitykseen ehdotetut muutokset tarkastetaan, ja lopullista äänestyspäivää ei ole määrätty, mutta sen odotetaan tapahtuvan maaliskuun alussa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Jos lakiesitys hyväksytään, samaa sukupuolta olevat henkilöt voivat rekisteröidä parisuhteensa siviilirekisterissä notaarin sijaan, ja he saisivat tämän jälkeen melkein kaikki samat oikeudet kuin avioparit lasten adoptointia lukuun ottamatta.

Gay Star News (Englanti)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!