Carly Rae Jepsen ei esiinny homoja sorsivan Yhdysvaltain partioliikkeen Jamoboreessa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren

Kanadalainen pop-laulaja Carly Rae Jepsen perui esiintymisensä USA:n partiolaisten ensi kesän Jamboree-tapahtumassa. Herald Sunin uutisoimasta asiasta kertoi YleX.

Neljän vuoden välein järjestettyyn tapahtumaan osallistuu noin 45 000 ihmistä. Boy Scouts of America (BSA) on yksi Yhdysvaltain suurimmista nuorisojärjestöistä.

Yhdysvaltain partioliike on ollut viime aikoina valokeilassa, koska järjestö kieltäytyy hyväksymästä homoseksuaalien, ateistien, agnostikkojen ja tyttöjen olemista mukana toiminnassaan.

Jepsen ilmoitti Twitter-viestissä peruvansa esiintymisensä BSA:n tapahtumassa "artistina, joka uskoo kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuteen".

Nyt 27-vuotias laulajatar nousi julkisuuteen sijoittumalla kolmanneksi Canadian Idolin viitoskaudella vuonna 2007. Etenkin hänen vuonna 2011 julkaistu singlensä "Call Me Maybe" on ollut hittilistojen kärkipaikoilla ainakin Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Kappaleen musiikkivideota on katsottu YouTubesta yli 400 miljoonaa kertaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Myös Train-yhtyeen on kerrottu suunnittelevan esiintymisensä peruuttamista, jos seksuaalivähemmistöihin kuuluminen estää pääsyn partioon. Yhtye on kertonut verkkosivuillaan, ettei se ollut aiemmin tietoinen jäsenvaatimuksista.


Suomen partioliikkeen johto on kesällä 2011 todennut, että heidän linjansa on jokaisen tasa-arvoinen kohtelu henkilön taustasta riippumatta. Pääkaupunkiseudun partiolaiset ry on puolestaan ilmaissut sitoutumisen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolustamiseen ja tasavertaisuuden tunnustamiseen partiossa.

YleX: Homoja ei hyväksytä mukaan - Carly Rae Jepsen perui esiintymisensä partiolaisille
Herald Sun: Carly Rae Jepsen drops Boy Scouts event over gay rights

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!