Brittilaulaja Cliff Richard 71 vuotta ja ura jatkuu

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Juhani Viherlahti
  • 1

Todella pitkän laulajan uran tehnyt Cliff Richard täytti viime kuussa 71 vuotta. Hän ei edelleenkään suostu vastaamaan kysymyksiin seksuaalisesta suuntautumisestaan.

Media on tivannut vuosien mittaan useita kertoja Cliff Richardin seksuaalisesta suuntautumisesta. Niin myös tänä vuonna. Hän on kertomansa mukaan kurkkuaan myöten täynnä noita uteluita. Se on hänen mielestään täysin yksityisasia, eikä kuulu muille. Hän vastasi kyselyihin jotenkin sillä tavoin, että onko sillä väliä, onko hän homo vaiko hetero. Omaelämäkerrassaan My life, My Way tämä Britannian tunnetuin kristitty kertoo asuvansa yhdessä katolisen pastori John McElynnin kanssa vuodesta 2001. McElynn on Richardin kaveri ja pitää taloudenhoitajan tehtävässään huolta Richardin asioista tämän poissaollessa.

Richard on kehottanut anglikaanikirkkoa vahvistamaan ihmisten sitoumisen toisiinsa samaa sukupuolta olevien avioliitossa. Elämäkerrassaan hän toteaa, että monet ystävistäni ovat homoja - se on vain parasta hyväksyä, että homoseksuaalisuus on ollut [Englannissa] laillista yli kolmekymmentä vuotta. Minulle vain sitoutumisella on merkitystä - ja jätän tuomitsemisen Jumalalle.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Cliff Richardin ura on jatkunut peräti yli 53 vuoden ajan. Hänelle on myönnetty OBE-kunniamerkki ja vuonna 1995 hänet lyötiin ritariksi. Koska hän ei ole syntyperäinen britti, hän ei voi käyttää titteliä "Sir". Oikealta nimeltään Harry Rodger Webb syntyi Intiassa vuonna 1940.

Lähteet: Englantilaiset päivälehdet ja Wikipedia.

1 kommenttia

Sir Cliff oli kovassa vedossa Royal Albet Hall -konserttitalossa pari viikko sitten Royal Festival of Remembrance:ssa. Taitaa muuten olla ensimmäinen rock-/poptähti joka on aateloitu.

Itse asiassa Sir Cliff on oikea muoto. Ritarinarvon voi saada kahta kautta: monen ritarikuntien ylimmät tasot (knight commander ja siitä ylöspäin) sisältävät tuon Sir-etuliitteen. Toinen vaihtoehto on "erillinen" ritarinarvo (Knight Bachelor). Koska Sir Cliff on syntynyt Intiassa aikana, jolloin se kuului Britannialle ja nykyisen kuningattaren isä eli George VI oli siten myös Intian keisari, lasketaan Cliff Richard syntyperäiseksi Britannian kruunun alamaiseksi. Tilanne on toinen esim. Bob Geldofilla, jolla on kyllä riittävän korkea kunniamerkki (Knight Commander of the Order of the British Empire), mutta joka syntynyt Irlannin tasavallassa, joten "Sir Bob" (tai siis "Sir Robert") ei ole käytettävissä.