Blondie-yhtyeen Debbie Harry: Naiset ovat miehiä sensuellimpia kumppaneita

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 1

Blondie-yhtyeen laulusolisti Debbie Harry on kertonut Daily Mail -lehdelle, että hänellä on ollut suhteita sekä miesten että naisten kanssa.

Daily Mailin uutisesta kertoi Suomessa Mesta.net.

Vuonna 1945 Miamissa syntynyt Deborah Ann ”Debbie” Harry oli pitkään parisuhteessa yhteyeen kitaristin Chris Steinin kanssa. Pari ei mennyt naimisiin, eikä heillä ole lapsia. Pari erosi vuonna 1989, mutta on senkin jälkeen tehnyt yhteistyötä.

Harryn seksuaalinen suuntautuminen on aiheuttanut pitkään huhuja. Nyt Harrry kertoo pitävänsä naisia sensuellimpina kumppaneina kuin miehiä, toisaalta hän sanoo kestävimpien suhteiden olleen miehen kanssa. Hän kertoo myös haluavansa rakastua uudelleen.

- En tiedä, onko minulla mitään erityisiä vaatimuksia. Joku kiva, jolla on hyvä huumorintaju, ja hauaa seksiä. Mitä muuta sitä voisi toivoa, pohti Harry Daily Mail -lehdelle.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Yhdysvaltain New Yorkista lähtöisin oleva Blondie aloitti toimintansa 1970-luvun puolivälissä, Harryn ja Steinin tavattua. Yhtyeen suurimman suosion aika ajoittuu 1970-luvun lopulle ja 1980-luvun alkuun. Yhtye oli yksi “uuden aallon” merkittävimmistä yhtyeistä. Alkutaipaleen suuria hittejä olivat Heart Of Glass, Sunday Girl, Call Me ja Hanging On The Telephone. Yhtye hajosi vuonna 1982, mutta palasi yhteen vuonna 1997 osittain muuttuneella kokoonpanolla, jonka jälkeen paluusingle Maria nousi listojen kärkeen. Debbie Harry teki soolo- ja elokuvauraa yhtyeen hajoamisen ja paluun välillä.

Yhtye promotoi parhaillaan kymmenettä studioalbumiaan Ghosts of Download, ja Harry kertoo haluavansa kirjoittaa kirjan “hulluista” kokemuksistaan musiikkiteollisuuden parissa.

Blondie oli kutsuttu esiintymään Sotšin olympialaisiin, mutta Harry kertoo kieltäytyneensä Venäjän homokielteisten lakien vuoksi.

Daily Mail: My ´sensual´nights with women, by Debbie Harry: Blondie star reveals she is bisexual despite relationship with bandmate
Mesta.net: Laulaja Debbie Harry tuli kaapista

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Jami
  • 10.4.2014, 12.27
Olen fanittanut Blondieta 70-luvulta saakka. En yllättynyt tästä uutisesta.