Berliinissä sabotaaseja rautateillä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Alkuviikosta Berliinin rautatieliikenne oli pahasti sekaisin. Oli polttoiskuja ja löytyi aikasytyttimillä varustettuja palopommeja. Polttopulloja löytyi mm. päärautatieaseman viereltä. Lähi- ja kaukoliikenne oli vaikeuksissa. Osa lähijunista korvattiin bussiyhteyksillä. Ihmishenkiä ei ilmeisesti ole vaarannettu, vaan tuhotyöt kohdistuvat rautateiden omaisuuteen ja järjestelmiin. Tänään Spiegel-lehti kertoi, että yhteydet toimivat jälleen normaalisti.

Maanantaina äärivasemmistolaiselta indymedia-nettisivustolta löytyi Hekla-nimisen ryhmän tunnustus, jota on pidetty aitona. Sivustolla syytetään Saksaa siitä, että se osallistuu Afganistanin sotaan ilman, että kansa on saanut päättää asiasta. Berliini on "sotapääkaupunki". Samalla halutaan, että USAssa Bradley Manning on vapautettava. Manning oli ilmeisesti wikileaks-paljastusten tekijä. Hän istuu parhaillaan vankilassa.

Berliinissä on ollut suurena ongelmana myös autojen tuhopoltot. Joka yö palaa monta arvoautoa. Lauantain vastaisena yönä poltettiin 10 autoa. Ainakin lehtijutuissa tekijöiksi epäillään äärivasemmistolaisia.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!