Berliinissä jaetaan Teddyt

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 1

Berliinin filmijuhlat ovat nyt 62. kerran. Varsinaisten pääpalkintojen lisäksi on kilpailtu homo/lesbo/transelokuvien sarjassa. Siinä sarjassa jaetaan Teddy-palkintoja, ja niiden saajat julkistetaan tänään perjantaina gaalassa, joka pidetään entisen Tempelhofin lentokenttärakennuksen päähallissa. Juryssa on istunut mm. Jake Gyllenhaal, Brokeback Mountainista tuttu. Sitä ei paljasteta, missä jury istuu tekemässä päätöksiään.

Huomenna illalla gaala nähdään ARTE-kanavalla. Keskiyön jälkeen ARTElla on runsaasti ohjelmaa Teddyn ympäriltä. Lähetys alkaa 00.25 Suomen aikaa. Jotain palkinnonsaajista tiedetään jo nyt. Erikois-TEDDYt jaetaan elämäntyöstä ohjaajalegendalle, Ulrike Ottingerille ja transikoni Mario Montezille. Ottinger käsitteli jo 1970- ja 80-luvuilla queer- ja lesboaiheita. Mario Montez on ollut yhteistyössä Andy Warholin kanssa. Hän on 1935 Puerto Ricossa syntynyt drag-queen, oikealta nimeltä René Rivera. Hän omi itselleen Maria Montezin nimen, kun alkuperäinen Maria kuoli vuonna 1951 kuumassa kylvyssä sydänhalvaukseen liikapainon vuoksi. Mario Montez näytteli 13 Andy Warholin elokuvassa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

1 kommenttia