Berliinin pääsiäisjuhlat Tom of Finlandin hengessä

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
Huhtikuun Siegessäulen kansi on poikkeuksellisesti musta-valkoinen.

Tom of Finlandin nahkamiehet komeilevat juuri ilmestyneen berliiniläisen hlbtiq-kaupunkilehden Siegessäulen kannessa. Tomin kuvilla tervehditään Berliiniin pääsiäiseksi eri puolilta maailmaa saapuvaa nahka- ja fetissikansaa. Pari Tom of Finland -näyttelyäkin on menossa.

Berliinin pääsiäisjuhlilla on pitkä perinne. Juhlia on järjestetty ainakin 15 vuotta. Suomesta juhlilla käy vuosittain suuri joukko asian harrastajia. Juhlinta keskittyy Nollendorfplatzin metroaseman lähistölle, mm. Fuggerstrasselle. Siinä on homobaarien keskittymä.

Paikallinen sanomalehti Berliner Zeitung julkaisi torstaina, maaliskuun 30. päivänä jutun juhliin valmistautumisesta. Helmholzplatzilla sijaitsevan nahkamyymälän omistaja Holger Neuber sanoo, että hänen liikkeessään pääsiäinen on sitä, mitä muille putiikeille on joulu. Kaupungissa on pääsiäisen aikaan arviolta 10 000 nahkajuhliin osallistuvaa homomiestä. Suuriin bileisiin myydään 5 000 lippua. Schönebergin kaupunginosassa on silloin tungosta.

Lähistöllä sijaitsevassa Axel-hotellissa on korkeasuhdanteen aikaa. Hotelliketju on espanjalainen ja suunnattu erityisesti hlbtiq-ihmisille, vaikka kaikki heterotkin ovat tervetulleita. Nyt on jäljellä vain muutama huone, hinta 180 euroa. Sviitit menivät jo aikoja sitten. Ilmapiiri hotellissa on pääsiäisen aikaan rentoutunut. Monet entiset hienostohotelli Adlonin asiakkaat ovat vaihtaneet Axeliin, koska heitä täysissä nahkoissaan Adonissa tuijotettiin ja ihmeteltiin. Axel-hotellissakaan ei saa bufee-pöytään tulla niin, että on paljon paljasta pintaa.

Pari kuukautta sitten mediaan levisi tieto, että Saksan armeijan eli Bundeswehrin ryhmälle oli Berliinin matkan ajaksi buukattu huoneet Axel-hotellista. Onneton virkailija ei huomannut, että kyseessä oli gayhotelli, joka tosin on heteroystävällinen. Päivää aikaisemmin joku huomasi hotellin mainokset netissä. Buukkaukset peruttiin, mutta hotelli vaati vahingonkorvausta. Hotelli ilmoitti olevansa tasoltaan laatuluokkaa siis ei mikään rähjäinen seksihotelli. Asia lienee edelleen kesken.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Pääsiäislauantaina hotellissa on bileet, joissa valitaan Saksan oma Mister Leather. On kolme kandidaattia ja heitä arvioidaan olemuksen, fetissiasukokonaisuuden ja ennen kaikkea haastatelun perusteella. Voittajalta edellytetään jonkinlaista lahjakkuutta: laulua, strippausta, puheen pitämistä, tms.

Frank Caspers voitti tittelin vuosina 2008 ja 2009. Sinä päivänä hänen elämänsä muuttui. Hän oli kaiken aikaa matkoilla ja hänen kasvonsa tunnettiin kaikkialla. Hän myös matkusti Chicagoon kansainväliseen Mr Leather -kilpailuun.

Pääsiäisen vieton huippukohta on laivaristeily Spree-joella. Se on aina loppuunmyyty. Laivalla on hyvä tunnelma ja siellä kaikki saavat kahvia, kakkua ja paikallista tietoa.

http://www.berliner-zeitung.de/berlin/liebe-in-leder-ostertreffen-schwuler-fetisch-freunde--3815378

Berliinin pääsiäisen ohjelmavihko ei enää sisällä ylipormestarin tervehdystä kuten aikaisemmin Klaus Wowereitin aikaan. Wowereitia vastaan yritettiin nostattaa vanhoillisten vastalauseita, mutta se epäonnistui ja Wowereit kuvasi pääsiäisjuhlat yhdeksi ilmaukseksi Berliinin avoimesta ilmapiiristä. Ohjelmavihkon ykköskielenä on nykyään englanti. Se kuvaa, että pääsiäisvieraita tulee ympäri maailmaa.

http://www.blf.de/cms/downloads/easter-booklet-2017.pdf

Homomiesten nahkakulttuuri alkoi 60-luvulla Amerikassa. Perustettiin moottoripyöräkerhoja. Nahkakulttuuri levisi nopeasti myös Eurooppaan ja jo 60-luvun lopulla Saksaan perustettiin ensimmäiset nahkabaarit. Suomalaisen nahkaklubin MSC Finlandin edeltäjä syntyi vuoden 1975 paikkeilla.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!