Berliini: Fuggerstrassen ympäristö levotonta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 8

Fuggerstrassen ympäristö Berliinissä on täynnä homopaikkoja. Mutta alueelle on etsiytynyt myös epämääräisempää porukkaa. Asukkaatkin alkavat hermostua.

Vihreiden poliitikko Marius Feldkamp (23v) asuu alueella ja hän kertoo, että sateenkaarikortteleiden ongelmista oli puhetta jo ennen viime syksyn vaaleja. Erityisen hankala paikka on Eisenacher Strassen ja Fuggerstrassen kulmaus. Siinä on neljä homobaaria ja maksulliset pojat odottelevat kapakoissa ja kadulla. Useimmat ovat parikymppisiä ja he ovat kotoisin itäisestä Euroopasta: Romaniasta, Bulgariasta, Albaniasta.,

Viime aikoina on tullut ilmi yhä enemmän rikoksia kuten varkauksia, kimppuun käymistä ja uhkailuja. Kaupunginosan pormestari kertoo, että on oltu kiinteässä yhteydessä poliisiin. Siviilipukuiset ovat liikkeellä. Porttigongeista ja rapuista löytyy kondomeja, käsipyyhkeitä ja tupakantumppeja. Yksi baari Bar "Blond" on yrittänyt pitää tuon prostituoitujen joukon ulkopuolella, mutta poikakauppa on tullut aggressiivisemmaksi. Siellä on n. 50 kaveria. Monet heistä eivät edes ole homoja, ja he vihaavat herroja, jotka ostavat heiltä palveluita,. Tyypillinen tilanne baarissa: Itseään myyvä menee humalaisen luo, alkaa halailla ja samalla katoaa lompakko. Vuonna 2010 väkivaltapuhelin Maneo kirjasi 85 väkivaltatapausta alueella. Sen lisäki on suuri määrä tilanteita, jotka eivät päädy mihinkään tilastoiihin. Näitä on ehkä kymmenkertainen määrä.

http://www.bz-berlin.de/archiv/politik-will-maenner-strich-entschaerfen-article1378702.html

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

8 kommenttia

Olemme käyneet miltei vuosittain Berliinissä ja poikenneet tietysti noillakin kulmilla.

Jokunen suvi sitten olimme kerran taas Berliinissä ja piipahtamassa Nollendorfplatzin eteläpuolella. Homobaarissa alkoi välittömästi kuhina, kun ei-saksalaistaustaiset nuorukaiset alkoivat tehdä itseään tykö. Rahat olivat turvassa eikä arvoesineitä ollut mukana. Toki tiedämme riskit. Vahdimme juomiamme myös, ettei sekaan tule lisäaineita. Saatoimme olla aika huoletta ja seurata tilanteen kehittymistä. Olisi pitänyt tarjota kaljaa yms. ja lähteä kanssaan johonkin toiseen parempaan baariin. Emme lähteneet, vaan lähdimme jossain vaiheessa sitten omin neuvoin.

Eräille tutuille kävi kehnommin, samoilla mestoilla. Juomaa höystettiin, omaisuutta vietiin ja tuloksena muutaman päivän paha olo.

Tällaisten tapausten myötä ei ole niin yllättävää, miksi homoväestönkin keskuudessa konservatiivisempaa politiikkaa ajavat voimat saavat kannatusta.
Berliinissäkin, kuten meilläkin, on sitten ne ongelmansa myös tyttöprostituutiosta ja niitä pyörittävistä tahoista - sielläkin taitaa monelta mennä rahat ja muutakin.

Se myös on varsin jännä ilmiö, että tuonaiheisissa uutisissa aina seksuaalisuuden muodot typistetään vain kaksijakoisesti niin, että homoiksi luetaan myös ne, jotka eivät homoja täyspäiväisesti ole, eivätkä homoiksi itseään mielläkään. Ikäänkuin esim. huorapoikien tarjoamille irtonaisille palveluille ei sitä kysyntää löytyisi sieltä "kaappi-heteroitten" keskuudesta. Niitä, jotka eivät elämäntilanteensa vuoksi voi viedä rakastelukumppaniaan ihan kotiinsakin.

Toisaaltahan tuo irtonainen kaupankäyntiseksi on ujuttanut itseään ja jopa vallannut joitakin homojen sosiaalisia nettipalveluitakin pahemman kerran. Niitä on ehkä siedetty liikaakin, homojen vähemmistö-vaikenemisen periaatteilla, kunnes ne vähitelleen riistäytyvät varsinaiseksi ongelmaksi. Ja syyt, maineen saavat niskaansa juuri nimenomaan 'homot' - sillä kaikkihan se tunnetusti mielletään juuri 'homoksi' ja 'homojen' aiheuttamaksi ongelmaksi, että vain samasta sukupuolesta kiinnostuneet 'homot' ovat juuri sellaisia, sitä kaikkea irtonaista menoa.

Aina jotkut tahot seksuaalisuuksien laajasta kirjosta, sateenkaari-ihmisistäkin unohtavat sen, että vapauksiin kuuluu olennaisesti aina myös vastuut. Kaikkien vapaudet voidaan menettääkin, jos vastuut pääsevät liiaksi jopa vai joltain ryhmältä unohtumaan.

Kommenttia muokattu: 05.02.2012 klo 14:05