Bengt Lindblom on kuollut

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • -
Bengt Lindblom vuonna 1991 Turun Seudun Setan 20-vuotisjuhlassa. Kuva on Seta-lehdestä. Kuva: Erkki Lietzén.

Sunnuntaina 9.7.2017 levisi sosiaalisen median kautta omaisilta tullut tieto, että Bengt Lindblom on kuollut. Hänellä oli pitkä ura sekä kansalaisjärjestöjen työssä että kunnallisella puolella.


Bengt – ystävien kesken Benkku – on ollut koko elämänsä tulisieluinen ja ihmisläheinen ihmisoikeuksien ja sateenkaarikansan puolustaja. Benkku oli mukana jo ensimmäisillä SETAn järjestämillä vapautuspäivillä 1970-luvulla. Nuorena miehenä tutustuin häneen 1980-luvulla Turun seudun Seta ry:ssä, missä hän toimi puhelinpäivystäjänä, hallituksessa ja yhdistyksen puheenjohtajana.

1980-luvun puolivälissä Suomeenkin saapui hi-virus ja sen mukana aids-hysteria. Paineen alla SETA ry päätti perustaa AIDS-tukikeskuksen, johon siirrettiin valtaosa aids-työstä. Aloitimme samoihin aikoihin Benkun kanssa Turun seudun Setassakin aids-puhelinpäivystyksen ja koulutus- ja valistustyön. Pian Benkku siirtyi töihin AIDS-tukikeskukseen, jossa hän teki merkittävän uran suomalaisen aids-valistuksen ja psykososiaalisen työn aloittamisessa, kehittämisessä ja johtamisessa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

2000-luvulla hän siirtyi kunnalliselle puolelle pääkaupunkiseudulle, jossa hän jatkoi uraansa erityisesti lastensuojelutyössä ja sen johtamisessa. Lukuisat ystävät ja työtoverit jäävät kaipaamaan hänen innostavaa, keskustelevaa ja ihmisläheistä persoonaansa.

Erkki Lietzen

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!