Belgradin Pride: Poliisilla ei riitä varusteita

  • Uutinen
  • Pride
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006

29.9.2011

Serbian sisäministeri pyytää apua Belgradin Priden järjestäjiltä ja kansainvälisiltä järjestöiltä, sillä lauantain pride-paraatia varten tarvitaan paljon varusteita. Toinen poliisien ammattijärjestö kehotti homoja peruuttamaan priden. Äärioikeistolaiset järjestöt suunnittelevat vastamielenosoituksia Belgradin lisäksi myös muissa kaupungeissa.

Blic-lehden mukaan nyt on käytössä 2 700 poliisille varusteita, kun viime vuonna poliiseja oli pride-tapahtumassa 5 000. Kun äärioikeistolaisten järjestämiä mellakoita on eri puolilla Belgradia ja muualla maassa, poliisin työ oleellisesti vaikeutuu. Epävirallisten tietojen mukaan poliiseja on kehotettu ilmoittautumaan sunnuntaina sairaiksi.

Poliisien ammattijärjestö PSS kertoo, että poliiseja tarvitaan myös Kosovon rajalla, koska siellä tilanne on kuumentunut. Viime vuonna äärikansallinen järjestö Obraz teki Belgradista taistelutantereen. Tänä vuonnakin Obraz on tulossa, vaikka järjestön johtaja Mladen Obradovic on viime vuoden tapahtumien vuoksi vankilassa ja muukin johto on saanut vankeustuomion, mutta tuomio ei vielä ole voimassa. Ollaan siis vapaalla jalalla. Mielenosoittajat kokoontuvat tuomiokirkkoon messuun ja lähtevät sieltä panemaan hulinaksi. Mielenosoituksia on luvassa myös Nisin ja Jagodinan kaupunkeihin.

Kansalaisjärjestöt ovat paheksuneet, että poliisi ja sisäministeriö ovat ryhtyneet vastustamaan pride-paraatia. Asiahan ei poliisille kuulu, mutta poliisit ovat jakautuneet kahteen ammattiyhdistykseen. Toinen niistä on lähellä äärioikeistolaisia liikkeitä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

(hatter)

15.9.2011

Serbian sisäministeri sanoo, että lokakuun 2. päiväksi suunniteltu pride-paraati on suuri turvallisuusriski. Poliisi joutuu kovimpaan paineeseen. Poliisin tehtävä on kuitenkin turvata kokoontumisoikeus. Jos pride kielletään, se on hallituksen tehtävä. Poliisi on pahassa välikädessä. Jos he ovat kovaotteisia mellakoijia vastaan, syytetään ihmisoikeusloukkauksista. Jos ollaan helläkätisiä, tulee paljon loukkaantuneita poliiseja.

Vuonna 2009 pride-marssi peruutettiin edellisenä päivänä. Järjestäjien mukaan poliisi ei taannut tapahtuman turvallisuutta. Viime syksynä marssi järjestettiin. UkGayNewsissa julkaistussa artikkelissa ihmetellään, että 15 vuoden aikana ei ole tapahtunut minkäänlaista edistystä asenteissa Serbiassa. Homoliike voisi katsoa myös omia toimintatapojaan.

http://ukgaynews.org.uk/Archive/11/Sep/0101.htm

Suunta Balkanilla: Kohti Eurooppaa

Pride-paraatien salliminen ja turvallinen toteutus on yhtenä ehtona matkalla kohti EU:ta. EU-jäsenyysneuvotteluissa asia nousee vahvasti esille. Montenegro toimii aktiivisesti.

Syyskuun 2.-5. päivinä 2011 järjestettiin Montenegrossa ensimmäinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintää koskeva konferenssi. Konferenssin kustanuksista vastasivat Montenegron hallitus ja Hollannin suurlähetystö. Konferenssia tukivat monet länsimaiset yliopistot, mm. Lundin yliopiston sosiologian laitos ja The Williams Institute at UCLA School of Law USAsta. Konferenssi sai tuen myös Euroopan neuvostolta ja Euroopan komissiolta. Konferenssissa puhui Montenegron pääministeri Duško Marković. Vastaavantyyppinen ihmisoikeuskonferenssi pidettiin keväällä Serbiasssa.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!