Avoin kirje hallitukselle: Translaki on uudistettava

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 5

Tänään 20 opiskelija-, nuoriso- ja ihmisoikeusjärjestöä on lähettänyt hallitukselle avoimen kirjeen, jossa vaaditaan: Translaki on uudistettava. Nyt voimassa olevassa translaissa transsukupuolisen henkilön sukupuolen vahvistamista koskevia määräyksiä pidetään ihmisoikeuksien loukkauksina.

Avoimessa kirjeessä vaaditaan, että henkilön sukupuolen tulee kuulua henkilön itsemääräämisoikeuden piiriin. Sukupuolen tunnustamisen ehdoksi ei saa asettaa lisääntymiskyvyttömyysvaatimusta eikä mitään lääketieteellistä hoitoa, toimenpidettä tai diagnoosia.

Järjestöjen mukaan hallituksen tulee huolehtia siitä, että tarvittavia lakimuutoksia valmistelemaan asetetaan viivytyksettä työryhmä, jonka kokoonpanossa varmistetaan asianomaisten henkilöiden edustus ja ihmisoikeusosaaminen.

Suomessa on lopetettu erilaisten ihmisryhmien pakkosterilisoinnit jo vuosikymmeniä sitten. Kuitenkin lisääntymiskyvyttömyysvaatimus eli uudenlainen pakkosterilisointi otettiin käyttöön jälleen vuonna 2003 laissa transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta (2002/563). Lakia ei säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä, vaikka laki selvästi loukkaa sen kohteena olevien henkilöiden perusoikeuksia. Lain mukaan transsukupuolisen henkilön uusi sukupuoli voidaan vahvistaa vasta, kun henkilö on lisääntymiskyvytön. Selkokielellä: viranomaisten rekistereihin voidaan korjata transhenkilön sukupuoli vasta steriloinnin tai kastraation jälkeen.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson lupaili keväällä 2012 vastauksessaan kansanedustaja Astrid Thorsin kirjalliseen kysymykseen, että ministeriö aikoo asettaa asiaa selvittämään työryhmän. Mitään ei kuulunut ennen kuin lokakuussa 2012, jolloin kerrottiin lain korjaamisen siirtyvän seuraavien eduskuntavaalien jälkeiseen aikaan. Syynä on, että asia jää muiden uudistushankkeiden jalkoihin. Ei ole resursseja työryhmän perustamiseen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Lain uudistaminen ja lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistaminen jäivät pois myös ihmisoikeusohjelmasta, eikä uudistamista sisällytetty keväällä hyväksyttyyn hallituksen tasa-arvo-ohjelmaankaan Trasekin, Setan ja eräiden muiden tahojen ehdotuksista huolimatta.

Kaikkialla Euroopan alueella tällaista lakimuutosta on yritetty vauhdittaa. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetut ovat toistuvasti tuoneet esille, että neuvoston jäsenvaltioiden tulee saattaa lainsäädäntönsä tässä asiassa ajan tasalle.

http://www.seta.fi/uutiset.php?aid=17799


Trans-Helsinki –tapahtumissa on useana vuonna pohdittu sitä, miten lisääntymiskyvyttömyysvaatimus translakiin vuonna 2003 päätyi ja mikä ajattelutapa siinä on taustalla. Viime vuonna mm. tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen selkeäsanaisesti vaati lakiin muutosta.

http://ranneliike.net/teema/transhelsinki-seminaari-tasa-arvovaltuutettu-ehdottaa-translakiin-muutosta?cid=10&aid=6411


Toinenkin translain kohta kaipaa korjaamista. Transhenkilön on oltava naimaton tai naimisssa olevan on erottava, jotta hänen omaksi kokemansa sukupuoli voidaan oikeudellisesti tunnustaa. Maaliskuussa 2012 virkaan astunut uusi Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muiznieks kehotti raportissaan 25.9.2012 Suomea poistamaan lisääntymiskyvyttömyys- ja naimattomuusvaatimukset sukupuolen vahvistamisedellytyksistä.

5 kommenttia

  • 1 / 5
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 26.10.2012, 16.32
Kehottaisin edelleenkin kaikkia "väärän" sukupuolen omaavia menemään kirurgin sijasta psykiatrin puheille. Kehitys on kyllä mennyt jossain vaiheessa väärään suuntaan, jos on omasta mielestään väärää sukupuolta.

Miten ihmeessä sukupuoli voi kuulua itsemääräämisoikeuden piiriin? Aika uskomatonta puhetta tuollainen, sillä sukupuoleen ei voi itse vaikuttaa. Onneksi hallitus ei ole lähdössä mukaan tähän SETAn huijaukseen. Asialla ei myöskään ole mitään tekemistä ihmisoikeuksien kanssa.
Henkilö kokee olevansa eri sukupuolta kuin miksi hänet kätilö on syntymässä määritellyt. Mitä haittaa yhteiskunnalle on siitä, että hänen sukupuolensa määritellään uudelleen, jos hän kokee olevansa eri sukupuolta? Mitä haittaa meille kenellekään muullekaan siitä on? Taitaa olla niin, että vain joidenkin uskonnolliset näkemykset joutuvat siinä koetukselle. Meille muille siitä ei ole mitään haittaa. Harmiton korjaus, joka kuitenkin parantaa transihmisen elämänlaatua.

Kommenttia muokattu: 26.10.2012 klo 17:43