Avioliittoasia USAn Korkeimmassa oikeudessa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 2
Odotusta twitterissä

Tiistaina 28.4.2015 pidetään USAn Korkeimmassa oikeudessa kuuleminen, jossa kuultavina ovat samaa sukupuolta olevien avioliittojen vastustajien ja puolustajien edustajat. Asia siirtyi Korkeimmalle oikeudelle yhdestä valitustuomioistuinpiiristä (6th Circuit Court of Appeals) , jossa todettiin, että avioliittoasia ei kuulu tuomioistuimelle vaan lainsäätäjälle ja äänestäjille. Oikeuden käyttämin termein nyt on vastakkain neljä samanlaista oikeustapausta: Obergefell vastaan Hodges, Tanco vastaan Haslam, DeBoer vastaan Snyder ja Bourke vastaan Beshear.

Korkeimman oikeuden blogissa, ns. Scotusblogissa, oikeuden reportteri Lyle Denniston pohtii tilannetta. Ylihuomenna aamulla saadaan oikeuden istunnon ääninauhat, mutta varsinainen päätös julistetaan kesäkuun lopulla, Helsinki Priden aikaan.

Vajaat kaksi vuotta sitten Korkein oikeus teki merkittävän päätöksen, eli ei ottanut homoaviolittoja koskevaa valitusta käsiteltäväkseen. Voimaan jäi alemman tuomioistuimen päätös: homoavioliittokielto on perustuslain vastainen. Korkeimman oikeuden ilmaistua kantansa eri osavaltioissa alettiin hyväksyä samaa sukupuolta olevien parien avioliittohakemuksia. Kuitenkin Ohiossa toimiva vetoomustuomioistuin, 6th Circuit Court of Appeals, päätti yleisestä kannasta poiketen, että homoavioliittokiellot eivät ole perustuslain vastaisia, ja näin asia tulee nyt uudelleen Korkeimpaan oikeuteen.

Twitterissä on jo tunnelmia ja kuvia tapahtuimapaikalta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

USAn Korkeimman oikeuden blogi
Kuvia ja kommentteja tapahtumapaikalsta

2 kommenttia

Korkeimman oikeuden edessä yöpyneet kertovat, miksi tulivat jonottamaan:
http://www.advocate.com/politics/marriage-equality/2015/04/28/photos-meet-people-waiting-line-history

Lisää kuvia:
http://www.advocate.com/politics/marriage-equality/2015/04/28/photos-scene-supreme-court-marriage-equality-considered
---
Lisäys

Eräs tulta ja tulikiveä kovaäänisesti saarnannut ja muutenkin häiriköinyt tyyppi jouduttiin poistamaan oikeussalista:
http://www.advocate.com/politics/marriage-equality/2015/04/28/antigay-heckler-dragged-out-supreme-court

Kommenttia muokattu: 28.04.2015 klo 19:24
Toivottavasti Yhdysvaltain korkein oikeus palauttaa Yhdysvaltoihin maan perinteisen avioliitto-arvostuksen, eli intiaanien sukupuolineutraalin, yhdenvertaisen avioliittokäsityksen.

Kaikki intiaaniheimothan ajattelivat luonnollisesti, että ihmiset rakastavat luontonsa mukaan ja solmivat avioliiton rakkaansa kanssa, yhtälailla naispareina, miespareina, kuin naismiespareinakin.

Intiaaneilla, kuten meilläkin päin taannoin, lesboilla tai homoilla oli tyypillisiä rooleja yhteisöissään, toimia esim. parantajina, eli entisajan lääkäreinä. Floridan seudulla intiaaniheimolla homomiehet toimivat myös entisajan ambulanssinkuljettajina, eli kyytivät paareilla sairaita hoidettaviksi.

Intiaanit olivat viisaita ja ymmärsivät, että kukin ihminen antaa yhteisölleen parastaan silloin, kun hänen omaa tervehenkistä ja vastuullista luontoaan yhteisö osaa arvostaa sellaisenaan, eikä ihmistä pakoteta tai kahlehdita olemaan jotain itselleen luonnotonta, eikä tuomita luonnon luomaa.

Ja niinhän se on, kuinkas muutenkaan.

Intiaaneilla myös vastuullisuus oli tärkeää, eli lapsiin tai nuoriin kohdistuvaa seksuaalista pahaksikäyttöä ei katsottu hyvällä. Myös siitä meillä joidenkin edesvastuuttomien olisi syytä ottaa oppia.

Kommenttia muokattu: 29.04.2015 klo 10:42