Australian ensimmäinen lesboministeri senaatin johtoon

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve

Penny Wong on yksimielisesti valittu Australian parlamentin senaatin johtajaksi. Hänestä tulee näin Australian kolmanneksi vaikutusvaltaisin poliitikko pääministerin ja varapääministerin jälkeen.

Syyskuun 13 päivänä hän vannoi virkavalan Julia Gillardin hallituksen finanssiasioista ja säännösten purkamisesta vastaavana ministerinä. Hänestä tuli hallituksen apulaisjohtaja senaatissa helmikuussa.

Yhden lapsen äiti Penny Wong ilmaisi tukensa tasa-arvoiselle avioliitolle ensimmäisen kerran marraskuussa 2010.

Tasa-arvoista avioliittoa voimakkaasti vastustava Julia Gillard erosi pääministerin virasta keskiviikkona hänen menetettyään äänestyksessä Työväenpuolueen johtajuuden entiselle puoluejohtajalle ja uudelle pääministerille Kevin Ruddille. Rudd kertoi toukokuussa tukevansa tasa-arvoista avioliittoa. Hän oli aikaisemmin vastustanut sitä.

Sateenkaariaktivistit ovat ilmaisseet tyytyväisyytensä Julia Gillardin poliittisen uran päättymisestä, vaikka poliittiset kommentaattorit uskovat tasa-arvoista avioliittoa vastustavan Tony Abbottin johtaman Liberaalipuolueen voittavan Työväenpuolueen syyskuun liittovaltiovaaleissa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Abbott kieltäytyy antamasta puolueensa kansanedustajille vapaat kädet äänestää omantunnon mukaan tasa-arvoisesta avioliitosta, minkä takia uudistus ei näytä toteutuvan lähitulevaisuudessa.

Pink News (Englanti)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!