Ateenassa oopperaskandaali

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 8

Antonin Dvorakin ooppera Rusalka tehtiin uudenlaiseksi. Kreikkalaisten homo- ja lesboaktivistien blogeissa kerrotaan, että ohjaaja Marion Wasserman on muuttanut slaavilaisen mytologian seireenin (vai oliko hän merenneito) prinssin homoseksuaalisten tunteiden vertauskuvaksi. Siinä kohtauksessa, jossa prinssi suutelee Rusalkaa, hän suuteleekin miestä! Tämä kuitenkin osoittautuu peilikuvaksi.

Ateenan oopperan valtiollinen orkesteri ei sulata tätä tulkintaa ja kaikin keinoin on yritetty estää tämä kohtaus. Kenraalissa kohtaus onkin jätetty pois, koska katsomossa oli koululaisryhmä.

Perjantaina oli ensi-ilta, ja orkesterin jäsenet levittivät lentolehtisiä, joissa he valittelivat että viaton neito oli asetettu homoseksuaaliseen kohtaukseen. Loppuapplodien aikana ohjaajaa buuattiin. Hänen yrityksensä puhua jäi yleisön metelöinnin alle.

Lauantaina riita konkretisoitui. Ryhmä homo- ja lesboaktivisteja ryntäsi oopperaan ja he halusivat ennen näytöstä lukea julkilausumansa. He protestoivat orkesterin homofobiaa ja sensuuriyrityksiä vastaan. Heidän pääsynsä lavalle kuitenkin estettiin ja syntyi käsirysy orkesterin jäsenten ja homoaktivistien kesken. Muusikot repivät aktivistien sateenkaarilipun.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

(ggg.at)

Video
http://www.tvxs.gr/v6901

8 kommenttia

Lauantai-illan tapahtumien jälkeen ohjaaja antoi tiedostusvälineille lausunnon: "Sensuuriyritys eurooppalaisessa maassa".
Ymmärsinkö oikein?

Alkuperäisen näytelmätekstin heteroromanttinen kohtaus oli käännetty homoromanttiseksi kohtaukseksi, vaikka alkuperäistä kohtausta ei varsinaisesti oltu tehty homoromantiikkaa vastaan, vaan käytännössä sen enempiä ajattelematta heijastamaan enemmistön romantiikan ilmenemistapaa aikana jolloin kirjailija tekstinsä loi?

Onko varma, että vastalauseet eivät syntyneet nimenomaan tästä näytelmätekstin tahallisesta vääristelystä?

Olen itse sitä mieltä, että taideteoksen oleellinen vääristäminen poliittisia päämääriä palvelemaan on yleisesti ottaen väärin. Sanomalle pitäisi löytää jokin toinen julkaisukanava. Muuten viesti voi kääntyä itseään vastaan. Ellei sitten tästä riskistä huolimatta halua tuoda asiaa esille provosoivasti varmistaen asialleen julkisuuden.