Argentiina hyväksyi homojen avioliitot

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Argentiinan senaatti on hyväksynyt äänin 33 - 27 lain, joka sallii kahden samaa sukupuolta olevan solmia avioliiton. Laki sisältää myös adoptio-oikeuden.

Äänestystä edelsi tuntien mittainen kiivas keskustelu. Istunto alkoi klo 13.15 paikallista aikaa ja päätös syntyi vasta aamuyöstä.

Avioliiton ulottaminen samaa sukupuolta oleviin pareihin on aiheuttanut paljon erimielisyyttä. Esimerkiksi kirkkojen edustajat ovat vastustaneet uutta lakia voimakkaasti. Vahvasti katolisessa Argentiinassa kuitenkin kansan enemmistö tukee samaa sukupuolta olevien oikeutta avioliittoon.

Argentiinasta tuli ensimmäinen Latinalaisen Amerikan maa, jossa homoavioliitto on mahdollinen. Jo aiemmin Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa oli samaa sukupuolta olevien mahdollista rekisteröidä parisuhteensa. Samaa sukupuolta olevat ovat voineet rekisteröidä parisuhteensa naapurimaissa Uruguayssa sekä osissa Meksikoa ja Brasiliaa.

Samaa sukupuolta olevat voivat nyt solmia avioliiton Argentiinassa, Belgiassa, Espanjassa, Etelä-Afrikassa, Hollannissa, Islannissa, Kanadassa, Norjassa, Portugalissa ja Ruotsissa. Myös eräissä Yhdysvaltojen osavaltioissa avioliitto on mahdollinen homopareille.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Myös Suomessa keskustellaan sukupuolineutraalista avioliitosta.

Clarín: El Senado convirtió en ley el matrimonio homosexual

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!