Apulaisoikeusasiamies ei löytänyt huomautettavaa Tom of Finland -postimerkeistä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin ei katso Tom of Finland -postimerkkien julkaisemisessa olevan huomautettavaa. Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia tiedotti Sakslinin päätöksestä maanantaina.

Oikeusasiamiehen kanslia sai yhteensä seitsemän kantelua Tom of Finland -postimerkkien julkaisemisesta.

Kanteluiden mukaan postimerkit loukkasivat yleistä sukupuolisiveellisyyttä, eikä niitä siksi olisi pitänyt päästää julkiseen levitykseen. Kanteluissa katsottiin myös yhden merkeistä olevan tupakkalain vastainen.

Sakslin arvioi postimerkkien julkaisua perustuslain, Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Maailman postiliiton yleissopimuksen valossa.

Sakslin nostaa erityisesti esiin sananvapauden poliitisena perusoikeutena. Se antaa hänen mukaansa yleisesti turvaa erilaisille luovan toiminnan ja itseilmaisun muodoille. Tupakkalakiin viittaavaan kantelun osalta Saksin muistuttaa, että kysymys on taideteoksesta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Teoksia on verrattu paljastavuudessaan esimerkiksi Helsingin kauppatorin Havis Amandan patsaaseen.

Myös valtion omistajaohjauksesta merkkien julkaisun aikaan vastanneelta kehitysministeri Pekka Haavistolta vaadittiin toimenpiteitä julkaisun estämiseksi. Haavisto katsoi tuolloin, ettei ministerin tehtävä ole puuttua taiteellisin tai muilla perustein valittuihin yksittäisiin postimerkkeihin.

Itellan syyskuussa 2014 taiteilija Touko Laaksosen (1920-1991) elämäntyön kunniaksi julkaisemat Tom of Finland -postimerkit ovat herättäneet laajasti kansainvälistä huomiota. Julkaisu aiheutti vilkasta keskustelua ulkomaita myöten. Kun merkit tulivat keväällä ennakkomyyntiin, kaatui Postin verkkokauppa kapasiteetin loputtua. Yhteensä kymmeniä tuhansia merkkejä tilattiin Suomen postin verkkokaupasta 178 eri maahan.

1 kommenttia

Suomen eduskunnassakin kaikki kansanedustajat ovat vuosikymmeniä Istuntosalissa tapittaneet päivästä toiseen patsaita, joissa on 4 alastonta miestä munat paljaina ja yksi nainen pylly paljaana.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/f1/Istuntosali.jpg

ja sitten epäsuomalaiset persut närkästyivät Tompan pyllystä.

Tupakointi on tietysti vähän eri juttu, mutta eipä sitä muistakaan vanhoista, julkisuudessa esillä olevista kuvista ole sensuroitu ja veihän se myrkky Toukonkin sitten hautaan, joten postimerkissä varoittavana muistutuksena siitä paheesta.