APA antoi julkilausuman jonka mukaan homojen muuttamisesta heteroiksi ei ole todisteita

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • (päivitetty )
  • Juhani Viherlahti
  • 4

USA 14.8.2009
LifeSiteNews sivusto on amerikkalaisten ääriuskonnollisten ryhmien äänitorvi. Erityisen tarkasti he seuraavat ja ottavat kantaa aborttiin sekä homoseksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin. Päätellen otsikoinnista, APA:n julkilausuma on osunut kohdalleen ja pahasti. Otsikko:

"Psykologin ammatti ja homoseksuaalisuus: Hullut johtavat hourulaa?"

Kirjoitus alkaa muka-vitsillä potilaasta, joka kertoo itsellään olevan tunne syntymisestä väärään sukupuoleen. Hänet terapeutti ohjaa oitis hoitoon. Seuraava potilas kertoo halustaan muuttua homosta heteroksi. Terapeutti vastaa, että seksuaalinen orientaatio on muuttumaton/muuttamaton persoonallisuuspiirre, eikä suostu antamaan terapiaa.

Sukupuolen korjausta kirjoittaja kutsuu proseduuriksi, joka silpoo potilaan vain rauhoittaakseen hänen sekavaa mielentilaansa. Samaan aikaan homojen ei sallita muuttuvan korjaavan terapian avulla heteroiksi.

Väliotisikko: "APA pahentaa hulluutta"

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

"Organisaation kieltäytyminen hyväksymästä yhä lisääntyviä ja vahvoja todisteita [APAn] kantaa vastaan, on uusi muistutus kuinka syvään juurtunut seksuaalisella hedonismilla (nautinnoille antautuminen) viisastelu on organisaation johdon keskuudessa."

Sen jälkeen seuraa pitkä, jo tutuksi tullut luettelointi merkittävistä tutkimuksista, joiden mukaan homo voi muuttua heteroksi.

Verkkolehden koko kirjoitus on luettavissa alla olevan linkin kautta.

UK 7.8.2009
Royal College of Psychiatrists, sekä British Psychological Society ovat antaneet suosituksen välttää nk. eheytysterapioiden tarjoamista potilailleen.

- Tällä alueella on riittävästi tutkimustietoa osoittamaan, että "eheytysterapiat" eivät ole yksin tehottomia, vaan johtavat usein myös lisäongelmiin.

- Ajatus että [potilaat] pitäisi "muuttaa " heteroseksuaaleiksi, on enemmänkin teologien vaade kuin tieteellistä todellisuutta.

Taustana englantilaisten mielenterveyden ammattijärjestöjen nopeaan reaktioon APA:n julkilausuman jälkeen on ollut se, että aikaisemmin tänä vuonna Englannissa julkistetussa tutkimuksessa ilmeni, että yksi jokaisesta kuudesta terapeutista oli yrittänyt muuttaa homoja heteroiksi.

USA 7.8.2009
Odotetusti APA:n moitteiden kohteeksi suoraan joutuneet The National Association for the Research and Therapy of Homosexuality (NARTH) ja Exodus International julkaisivat lehdistötiedotteet, joissa torjutaan APA:n päätelmät ja vaatimukset. NARTH syyttää APAa ennakkoasenteista ja moittii APAa siitä, ettei muutosterapian edustajalle annettu osallistumisoikeutta julkilausuman laatineen työryhmän työhön.

Exodus International on ilmaissut halua linjansa "säätämiseksi". Lehdistötiedote antaa kuvan, ettei mikään ole muuttunut.

USA 6.8.2009
Torontossa vuosikokousta pitävä Amerikan Psykologiliitto (The American Psychological Association) haastaa julkilausumallaan suoraan homojen "eheyttämistä" markkinoivat NARTHin ja Exodus International'in.

APA tekee johtopäätöksen, että näytöt ovat riittämättömät tukemaan psykologisia toimenpiteitä seksuaalisen suuntautumisen muuttamiseksi.

APA toivoo, etteivät mielenterveyden ammattilaiset tarjoaisi seksuaalisen identiteettinsä ongelmaksi kokeville nk. eheytysterapioita toimivana vaihtoehtona.

APA vastustaa tieteellisen tutkimustiedon vääristelyä ja valikoivaa käyttöä suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen ja vaikuttaa yleisiin asenteisiin ja politiikkaan.

APA on myös sitä mieltä, että organisaatiot, jotka toimivat uskonnollisista lähtökohdista, eivät omaa riittävää asiantuntijuutta psykologian alueen tieteellisistä tutkimuksista ja menetelmistä. (Tulkitsen: tarkoitaa, että psykologiaan perustuvat hoitomenetelmät eivät ole uskonnollisten organisaatioiden tontilla.)

NARTH ja muut homojen muuntamista markkinoivat organisaatiot ovat heti voimakkaasti torjuneet APA:n julkilausuman ja sen pohjana olevan tutkimusraportin.

Lähde: Box Turtle Bulletin ja Ex-Gay Watch

Uutinen APA:n päätöslauselmasta
LifeSiteNews-kommentti APA:n julkilausumasta

4 kommenttia

Merkittävää tässä APA:n ja brittien kannanotoissa on se, että EI otettu askelta taaksepäin. APA ( ja se toinenkin APA; American Psychiatiric Associatio) totesi jo parikymmentä vuotta sitten, että homoseksuaalisuus ei ole sairaus eikä sitä tule yrittää "hoitaa". Viime vuosina on kuitenkin ollut voimakasta poliittista painostusta muuttaa tai lieventää tätä suhtautumista "homojen parantamiseen".
Suomessa olisi ensiarvoisen tärkeää, että joka kerta kun tällaisia puoskarointeja tulee ilmi, potilas tekisi asiasta valituksen Valviralle. Valviralla on käytössää hivenen järeämpi arsenaali keinoja puoskareiden suitsimiseen kuin APA:lla tai Brittien kuninkaallisella kollegiolla.